Unohdettu ulko- ja turvallisuuspolitiikka!

Yle on toteuttanut eduskuntapuolueiden puheenjohtajatenttejä, joista vielä jokunen puuttuu.

Tenteistä on puuttunut  kysymykset Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisiin ongelmiin ja ratkaisuihin.

Toimittajille luoduista, kysymysten kärkipäistä, puuttuvat todelliset Suomea uhkaavat.

Suomi, pienenä valtiona, on erityisen mielenkiinnon kohteena.

Lienee niin, että ulko- ja turvallisuuspoliittisista  syistä, ymmärrystä ei löydy vallassa olevilta tai se jätettiin pois Tähtiliikkeen takia.

Ruususen uni, on untaan pahempi. 

Prinssi, joka suudelmallaan herättää Ruususen henkiin, on se ainoa oikea.

Ulkopoliittisesta keskustelusta puuttuu todellakin Tähtiliike, jonka puheenjohtaja Paavo Väyrynen, on ainoa, jonka vaalityössä näkyy ulko- ja turvallisuuspolitiikka.

Suomi on vähintäänkin, yhtä merkittävä valtio kansainvälisessä poliittisessa keskustelussa, kuin Ruotsi.

Vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen geopoliittisen asemansa takia, kuin pohjoismaisen puolustuksen merkityksellisyys.

Sisäpoliittiset korjaukset EU:n vaatimuksia vastaaviksi, ovat olleet ehdottomampia, kuin suhteemme Venäjään.

EU ei ole Suomen pelastusrengas. 

EU on Saksan ja Ranskan yhteinen illusio Euroopasta, jonka turvana voi ollla Nato tai itselliset kansakunnat.

Naton soluttautuminen eurooppalaiseen, on tuhon tie.

Trumpin presidenttiyskaudella on jo selkeästi ollut nähtävillä, että puolustukselle tarvitaan enemmän rahaa, kuin mitä Natoon kuuluvat maat ovat tähän saakka maksaneet.

Suomen turva on  hyvinhoidettu ulko- ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö kaikkien lähinaapureidemme kanssa.

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu