Siperia opetti – Sipilän hallitus vei tuhkatkin pesästä!

Se päivä tulee kerran, sanotaan ja se päivä tuli elämääni, kun jäin eläkkeelle. 

Eläketulo, josta verottaja katsoo oikeudekseen viedä leijonanaosan, on rumaa katseltavaa.

Käteen jäävällä tulolla ei makseta ylisuuria vuokria, ei osteta osakkeita eikä matkustella.

Kun on aikaa, ei ole rahaa.

Entisenä yrittäjänä ja kaikkeni menettäneenä, uskoin, että jonakin päivänä voin levätä ja iloita työni tuloksista.

Sipilän hallitus piti huolen, että viimeinenkin toivo meni.

Indeksijäädytykset jatkuvat hamaan tulevaisuuteen. 

– – –

Onnekseni, elämässäni on paljon ilon aiheita. 

Sipoonjoen varrelle oli kasautunut joutsenten ja muiden lintujen yhteisöt. 

Pieni tyttäreni tytär, joka ihmettelee elämää jokaisella askeleellaan, muistuttaa omasta lapsuudestani, jolloin ihmettelystäni ei tullut loppua.

– – –

Siperia on hyvä opettaja. Tiedostaminen alkaa, kun suru poistuu.

Äänestämällä on mahdollista vaikuttaa omaan tulevaansa, mutta äänestämättä jättäminen on aina lupa vanhan mallin jatkumolle.

– – –

Hyvä ihminen, äänestä ja vaikuta! 

Äänestysoikeus on työllä hankittu, siksi äänestä!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu