Avioerojen tragediasta harvoin puhutaan!
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009577450.html
Minulle on turhaa tulla selittelemään, että erosimme ystävinä.
Ystävinä eroaminen muistuttaa siitä, miten lopullista yhteistä ei uskalleta haudata.
Tai, miten ystävyydellä yritetään peitellä todelliset syyt.
Vihan ja pettymyksen tunteiden peittely on tarpeetonta.
Jokainen, joka joutuu kokemaan pitkäaikaisesta, yhteisestä taipaleesta irtautumisen, on rakoilla, jopa vereslihalla.
Harvoin rakkaus loppuu petettynä tulemisen tunteisiin, tai keinottomuuteen kohdata se toinen.
Varsinainen tunnepuinti alkaakin vasta siinä vaiheessa, kun irtiotosta on kulunut vuosi tai enemmän.
Tragedia on siinä, miten heikosti meitä ylipäätään valmistetaan kohtaamaan vaikeuksia.
Tai, ehkä siinä, miten helppoa on pettäminen.
Tai siihen, miten kuolemaakin raskaampaa, on tulla jätetyksi.
Sinulla on taito kirjoittaa, tykkään lukea selkeätä hyvää tekstiä.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Tiina!
Ihmisen eliniän matka on loputa lyhyt.
Hienoa on saada palutetta, joka kantaa kauas!
Ilmoita asiaton viesti
Kunnes kuolema teidät erottaa. Minulla on edelleen sormus kädessäni. En ole eronnut, vaikka tuo vihkivala antaisi siihen mahdollisuuden.
Ilmoita asiaton viesti
Antti, puhut, että vihkivalassanne kuolema on teidät jo erottantut!
Ymmärinsinkö oikein?
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole vaikka vaimoni on poissa. Syvää rakkautta ei toisen kuolema eroita. Kaia nukkuu ja odottaa tuolla Kuusiston kirkon hautausmaalla, koska se peijooni siis minä tulee.
Toki kuolema on käynyt itsekkin kuiskuttelemassa korvaani, että kohta nähdään. Vastasin, tuo patteri kaljaa kun tulet.
Ilmoita asiaton viesti
Osanotttoni Antti!
Ihmisen aika on ennakolta määrätty!
Onneksi itse emme siitä ole tietoisia.
Ilmoita asiaton viesti
Onhan eroaminen kova paikka, josta saattaa kestää vuosia toipua, mutta toisaalta voihan se olla helpotuskin. Yleensä jättäjä on käsitellyt surua jo siinä vaiheessa, kun räväyttää pommin toisen niskaan, mutta toisaalta aika usein niistä ongelmista on todennäköisesti saanut vähintäänkin vihiä ennen eroa, eli ehkä ei ole vain halunnut myöntää sitä itselleen?
Mielenkiintoinen kysymys on, kumpi tuntuu pahemmalle, kumppanin kuolema vai ero?
Siinä on jotain mitä pohtia, esimerkiksi viimeaikoina pohtinut kuinka erikoista on kaivata jotain ihmistä, jota ei ole enää olemassa, vaikka olisikin elossa. Eli todeta keskinäissuhteen muuttuneen joksikin, jota ei enää ole.
Ilmoita asiaton viesti
Kuolema on tietyllä tavalla lohdullinen, jos ja kun puhutan lopullisesta.
Kuollutta voi surra, mutta elossa olevan suru on erilaista.
Molemmissa luopuminen on välttätämätön.
Ilmoita asiaton viesti
Vaimoni oli maailman urhein nainen. Ei surrut, eikä vaatinut suremaan sairauttaan. Pää pystyssä hän poistui.
Toki se laittaa ajattelemaan, minkälaisen parisuhteen voisi vielä muodostaa. Onko siinä jonkinlaisen luonnollisen eron ainekset jo syntyessään? Ei muuten onnistu kovin helposti omalta osaltani.
Ilmoita asiaton viesti
Jota ei enää ole? Vaikea peruskysymys ja siihen liittyy sellaista dynamiikkaa, jota on hankala selittää, ellei tunne taustoja aiheesta. Voi olla, että nuorempi sukupolvi käsittelee asian ”so what” juttuna jota ei enää ole. Säälit sinänsä niille. Avioliitto ei ole mitään lemmikkieläin kauppaa. Ostat jotain sellaista mitä et voi koskaan omistaa. Ei se ole pari kultakalaa akvaariossasi.
Ilmoita asiaton viesti
Voihan tuo olla sukupolvikysymys, vanhemmilla eroamiseen liittyy valtavaa häpeää kenties? Kun puhutaan ”vakavasta valasta”, niin siihen liittyy oleellisesti perinnön jättäminen, kuin myös ehkä ”sanassaan pysyminen?” Mutta jos puhutaan romanttisesta rakkaudesta ja kiintymyksestä, niin kuinka rehellistä on pysyä suhteessa, jossa kumppanista on tullut ”kämppäkaveri?” Eli ne kauniit sanat, vilpittömyys ja aitous, entä jos ne katoaa? Vielä pahempaa on ajatella suhteita, joissa ennen pysyttiin todellakin henkensä kaupalla, tuli turpaan tai selkään niin ” kuolemaan saakka yhdessä ollaan.” Kyllä itseäni ainakin puistattaa ne menneet ajat.
Ilmoita asiaton viesti
Joonja olet oikeassa, monissa tapauksissa nuo omien sukulaisten luomat paineet ja ehkä molemmin puolin olevien ystävien ns. huolenpito voi laittaa säröjä parisuhteeseen. Näitä olen nähnyt. Sulaako keskinäinen kiintymys ja varmasti ja sen se mahdollistaa tilanteeseen, josta kirjoitit. Ei muuten sula, kun kumpikin osapuoli seisoo lupaustensa takana. Luonnollista, että parisuhdekkin muuttuu. Ihan normaalia ja silloin nuo rajutkin tunnereaktiot ensimmäisen parinkymmenen vuoden aikana saavat kultareunuksen.
Tosi tapahtuma noilta ajoilta ja keskustelu lähes 40 vuotta myöhemmin.
Vaimoni kysyi: ”Kulta muistatko se posliinisen teepannun, jonka rikoit aikoinaan”. Vastasin: ”Olen tosi pahoillani ja olisi pitänyt toimia toisin, mutta heitit sen niin lujaa päätäni kohti ja oli pakko väistää.”
Hiljainen hyväksyntä molemmin puolin….toimii
Ilmoita asiaton viesti
Niin!
Mitäpä tuohon lisäisi!
Ilmoita asiaton viesti
Minua ihmetyttää ja kummastuttaa näiden julkkisten puheet avioeroon päätyneen yhteiselon jälkeen. Marin ja Räikkönen olivat yhdessä jo 19 vuotta ja siitä avioliitossa reilut kaksi vuotta ja heillä on 5 vuotias tytär. Miksi ihmeessä he erosivat, jos yhteisissä viesteissä kerrotaan eron tapahtuneen yhteisymmärryksessä. Heti perään kehutaan heidän olevan edelleen hyviä ystäviä ja elämä jatkuu kuin eroa ei olisi tapahtunutkaan. Miksi sitten piti erota vai oliko se eräänlainen julkisuuden hakutemppu. Jos maan hiljaisuudessa elävä aviopari eroaa, se ei kiinnosta kuin läheisiä ja naapureita. Kun julkisuuden valokeilassa olevat avioparit eroavat, siitä nousee viikkokausia kestävä hirveä kohu medioissa ja julkkikset ovat ikionnellisia saamastaan mediajulkisuudesta.
Ilmoita asiaton viesti
Arvo, tärkeitä pohintojasi!
”Minua ihmetyttää ja kummastuttaa näiden julkkisten puheet avioeroon päätyneen yhteiselon jälkeen. Marin ja Räikkönen olivat yhdessä jo 19 vuotta ja siitä avioliitossa reilut kaksi vuotta ja heillä on 5 vuotias tytär. Miksi ihmeessä he erosivat, jos yhteisissä viesteissä kerrotaan eron tapahtuneen yhteisymmärryksessä.”
Eroaminen voi olla välttämätön elämän muutos tai jo pitkään jatkunut toistensa pettämisen viestintä.
Olen tehnyt aikanaan pariterapiaa, jolloin tein havainnon, millainen tunnesuhde pareilla on.
Tunnesuhteen epävarmuus paljastaa nopeasti, onko parilla jatkuvuutta.
Joskus on parasta todeta, että yhteinen elämä ei onnistu!
Ilmoita asiaton viesti
Olen samaa mieltä, että joskus on parasta todeta ettei yhteinen elämä onnistu. Mirjami, näin tapahtui varmasti tässäkin erossa.
Kuten jo kommentissani kirjoitin minua ihmetytti eroilmoituksissa ollut vakuuttelu, ” olemme edelleen parhaita ystäviä, läheisiä toisillemme ja rakastavaisia vanhempia. Tulemme vastedeskin viettämään aikaa yhdessä perheenä ja toistemme kanssa”. Kysyn edelleen, miksi Marinin ja Räikkösen piti erota, jos yhteiselo jatkuu kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Odotan mielenkiinnolla, kumpi heistä ensin ja kuinka pian kertoo kansalle löytäneensä uuden rakkaan ja esittelee hänet ihastuttavassa valokuvissa.
Ilmoita asiaton viesti
Tuskin julkisuutta kaipaavat, vaan toivoivat nimenomaan yksityisyyden kunnioitusta, kun on kuitenkin lapsi ja ennen pitkää kumpikin päätyy jonkinlaisiin otsikoihin”uudesta rakkaasta”, joka muutoin olisi ehkä eri otsikon alla?
Ilmoita asiaton viesti
En ota kantaa, haluavatko Marin ja Räikkönen ulostuloillaan julkisuutta, sen sijaan, media saattaisi ehtiä ennen heitä.
Itselläni on 5 -vuotias lapsenlapsi, joka on erityisen valveutunut ympärillään tapahtuvasta.
Marinin ja puolisonsa Räikkösen 5-vuotias tytär on molemmille tärkeä.
Onneksi ovat vastuullisia vanhempiaan.
Ilmoita asiaton viesti
Vanhempien jatkuva kiireisyys ja yksinäinen lapsi – siinä yhtälö jossa pienen lapsen psykologinen kasvuympäristössä on paljolti korjattavaa.
Tarja Ylitalon vanhahko iskelmä nimeltä ”Mua kuule äiti” – löytyy Youtubesta lapsen psykologista kokemusta kuvaamaan. Toki nykyaikana sanojen paikalle voisi myös kirjoittaa yhtä hyvin isän.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni on parempi erota kuin jatkaa ”kylmässä” suhteessa.
Ennen kaikkea jos on lapsi- /-a.
Lapset, jo hyvin pienet aistivat vanhempien väliset suhteet hyvin tarkkaan ja herkästi.
Vaikka he eivät tuo julki sitä niin he kärsivät kun ”katselevat” toisilleen kylmiä vanhempia. Siinä täytyy olla aika hyvä näyttelijä jos lasta onnistuu pettämään edes vähän aikaa.
Eri kysymys on sitten se kannattaako suhteeseen ja lapsen hankintaan syöksyä suinpäin.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä keskinäinen arvostus ja huomaavaisuus – niillä pääsee parisuhteessa pitkälle. Ja lapsien on hyvä kasvaa siinä sivussa, parisuhteen ”siivellä” tavallan.
– jos lapsi nousee suhteen päätähdeksi, pikku prinssiksi/prinsessaksi, vaikeuksia lienee tulevaisuudessa edessä niin itse lapsella kuin vanhempien välisessä suhteessakin.
Rakkaus on niin tavattoman vaikeasti arjessa kiinni otettava tunne. Noin sanallisesti. Ja kun ihmisten tapa ilmaista rakkauttaan, kokea rakkauttaan ja uskaltaa rakastaa…. jokaisella niin yksilöllinen.
Mutta kyllä, tunteista suurin on rakkaus. Ja kukoistaakseen on sen kylkiäisenä oltava rohkeus luopumisen mahdollisuuteen. Siihen kauniiseen, jota oman arvioni Antti Brusi kommenteissaan sanoitti.
– niin kaunista, niin ikuista ja niin katoaa.
Vaikea on sitä rakkauden aavaa merta ymmärtää. Mutta olemassa se aava meri meissä useimmissa silti on. Pääseekö se ikinä lainehtimaan – se onkin jo toinen juttu.
Ilmoita asiaton viesti
Olet oikeassa siinä mitä kirjoitat.
Mitä tuohon omaani tulee niin olen kylmenneeseen suhteeseen päättyneen avioliiton lapsi.
Uskoisin että tuolta suunnalta katsottuna osaan nähdä myös tuon puolen.
Mitä tuohon keskinäiseen arvostukseen tulee niin se katoaa samalla kun suhde kylmenee.
Ilmoita asiaton viesti