Ei millään pahalla, mutta miksi?
https://www.iltalehti.fi/talous/a/6abad90a-3d14-4ccf-9fc1-443a6ade8f80
Valtion yhtiöiden palkitsemispolitiikka hakee vertaistaan.
Miksi Ylen tj Merja Ylä-Anttila on niin arvokas yhtiölle, että hänet pidetään tehtävässään huippupalkalla ja bonuksilla.
Nämä kaikki meidän verovaroillamme.
Niillä varoilla, joiden maksaminen on pakollista. Ainakin heille, jotka ovat Verohallinnon hallittavissa.
Kaikki eivät tietenkään ole.
Niillä varoilla, joita nyt hallitusneuvottelija Petteri Orpo joutuu vakavasti arvioimaan vuosiksi miinukselle.
Miksi tässä maassa ylipäätään ja edelleen ylläpidetään mielikuvaa, että johtajat ovat enemmän, kuin työntekijät.
Suomi ei ole ’puhdas pulmunen’, joka voidaan sivuuttaa aina, kun puhutaan korruptiosta.
Rakenteellinen korruptio elää ja voi hyvin.
”Yle on valtion omistama osakeyhtiö, jonka toimintaa on vuodesta 2013 rahoitettu Yle-verolla. Vero tuloutetaan valtion budjetin ulkopuoliseen Valtion televisio- ja radiorahastoon. Rahastoon tehtävän siirron suuruus on tänä vuonna 570,2 miljoonaa euroa.” Lähde IL
Ylen veronmaksajana olen joutunut maksamaan Ylä-Anttilan vuosipalkan, yli 350.000 euroa!
Kun samaan aikaan, inflaation syövereissä, kiinteä eläketuloni on pienentänyt ostovoimaani lähes 20 %.
On kysyttävä, missä on kohtuus ja onko sitä ylipäätään enää olemassa!
Ilmoita asiaton viesti
On kysyttävä, missä on kohtuus ja onko sitä ylipäätään enää olemassa!
____________________________________________________________
Liika on liikaa mutta kohtuus on liian vähän.
Onhan tuo melkomoinen summa. Tekoälysovellus kykenisi varmaan hyvään suoritukseen tässäkin tehtävässä.
Ilmoita asiaton viesti
Kohtuus on liian vähän!
Kun valtion rahoilla pelataan, niin kohtuutta ei kysytä.
On korkea aika selvittää myös menneiden Ylen johtajien pelaamiset.
Ilmoita asiaton viesti
On kysyttävä, missä on kohtuus
———————
Se on bruttopalkka josta menee veroihin yli puolet.
https://www.veronmaksajat.fi/tutkimus-ja-tilastot/tuloverot/palkansaajan-veroprosentit/palkansaajan-veroprosentit/
Ilmoita asiaton viesti
Tuoko onkin sitten perustelusi kohtuulliselle palkalle Yle:ssä? Voi aikoja, voi tapoja!
Ilmoita asiaton viesti
Tuoko onkin sitten perustelusi kohtuulliselle palkalle Yle:ssä?
——————————-
En ottanut siihen kantaa. YLE:n tj:llä ei ole sen suurempi palkka kuin liikevaihdoltaan muissa samansuuruisissa yrityksissä.
Ilmoita asiaton viesti
Kun lukee mietteitäsi, niin en pidä ihmeenä, että tässä maassa ihmetellään hoivan ja koululaitoksen rappiota. Hoiva pelastuu yksityisen sektorin avulla, koulutus ei. Yksityisellä on hoivapuolella paremmat palkat kuin julkisella puolella.
Ilmoita asiaton viesti
Kun lukee mietteitäsi, niin en pidä ihmeenä, että tässä maassa ihmetellään hoivan ja koululaitoksen rappiota.
———————————
Mitähän mietteitä olet oikein lukenut ja miten tämä hoiva liittyy tähän asiaan mitenkään?
Ilmoita asiaton viesti
Kaikissa valtion yhtiöissä on tapana vetää johtajien taskuun niin paljon kuin vain voi.
Ilmoita asiaton viesti
Valitettavasti näin on päässyt käymään,
Mutta nyt, kun tuleva hallituskoalitio suunnittelee, pohtii ja etsii keinoja valtion menojen minimointiin, niin, on todettava, että ensin on selvitettävä ylisuuret palkitsemiset.
Sen jälkeen on tutkittava, miten kansan varoilla, valtion yritysjohtajien vaurastuminen on tutkittava perspohjiaan myöten.
Ilmoita asiaton viesti
Onko valtion yhtiöiden todellinen tarkoitusperä vain maksaa huippuansiot johdolle, joka jotenkin on poliittisesti johtoon päässyt.
Rakenteellinen korruptio on vain sana, ennekuin sen joku onnistuu konkretisoimaan.
Ilmoita asiaton viesti
Rakenteellinen korruptio liittyy pitkälti ’hyväveli’ -verkostoihin!
Tunnettu sanonta ”ei korppi korpin silmää noki” kertoo siitä, miten sisäpiireissä sovitut hyödyt pidetään salassa.
Kirja – Korruptio Suomessa – saattaa tuoda lisävalaisua.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikissa yksityisissä yhtiöissä pitää tehdä töitä ja tulosta, vasta sitten saat ylimääräistä plakkariin, ei laiskottelemalla ja lisää populaatiota hommaten, mukamas töihin.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä ko. Merja Ylä-anttila on tehnyt ansaitakseen tuon suuruisen tulospalkkion?
Nähdäkseni kyseessä on yksi niistä palkkioviroista, ei muuta.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmeisimmin poliittiset päättäjät ovat keinotelleet tietynlaisen johtajan varmistavan oman ideologinsa pysymisen.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan järkyttävää! Ihan oikeasti, mitä tämä nainen on tehnyt suomalaisen yhteiskunnan hyväksi saadakseen moisen rahamäärän veronmaksajilta?
Ilmoita asiaton viesti
Ilmeisimmin Ylen tj Merja Ylä-Anttila on valmis ottamaan vastaan kaiken sen mammonan, joka verorahoilla hänelle turvataan.
Valtio näyttää tukevan polarisaatiota omilla palkka- ja palkitsemismenettelyillään.
Suomi on tunnetusti demokratian mallimaa, mutta valitetavaa on, että sisäpiireissä rahanjakoa tapahtuu.
Ilmoita asiaton viesti
”Mitä tämä nainen on tehnyt suomalaisen yhteiskunnan hyväksi”
Hän johtaa suurta yritystä.
Ilmoita asiaton viesti
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009564246.html
Samaan aikaan on kysyttävä, miksi maassamme asuvat venäjän-suomen kaksoiskansalaiset pääsevät tehtäviin, joissa voivat toimia ’myyrinä’ Venäjälle.
Hyväuskoisuudelle on saatava loppu.
Ilmoita asiaton viesti
Päätoimittajana Merja Ylä-Anttilan kokonaispalkka on hyvin paljon pienempi kun vastaavien HS- Alma Median päätoimittajilla.
Ilmoita asiaton viesti
Yksityisten maksamia palkkoja ei pidä verrata verovaroilla keinotekoisesti nostettuihin summiin. Onko ylen tj:n 30000 €/kk kohtuu summa verrattuna pääministerin palkkaan, joka on puolet tuosta?
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän tuo korreloi jotenkin myös MTV:n maksamaan tasoon.
Ilmoita asiaton viesti
Ylä-Anttilahan oli MTV:n uutis- ja ajankohtaisohjelmien vastaava päätoimittaja 2001–18, joten ainakaan kokemuksen puutteesta ei voi syyttää.
Ilmoita asiaton viesti
Maksetaanko yksityisen mediatalon HS-Alma Media konsernin päätoimittajan palkkakustannukset verovaroista eli lisäverona kerätyistä varoista kuten Yle pakkoveron kohdalla? Esittämäsi vertaus on tässä kohtaa epäkurantti.
Ilmoita asiaton viesti
”Samaan aikaan” voi tietysti kysyä vaikka tietä nakkikioskille, mutta vähän epäselväksi jäi, miten myyräkysymykset liittyvät Ylen toimitusjohtajan julkiseen palkkasummaan.
Ilmoita asiaton viesti
Lähinnä viittaa siihen, miten julkisten toimialojen sisäinen valvonta on retuperällä!
Kyse on laajemmasta ongelmasta kunta- ja valtionhallinnon palkkahierarkiassa.
Ilmoita asiaton viesti
Yksityisissä firmoissa toimitusjohtajalla on osakkeenomistajille tulosvastuu, eli jos rahaa ei firman kassaan vapailta markkinoilta löydy niin toimaria vaihdetaan.
Ylellä tätä ongelmaa ei ole kun joka vuosi tulee indeksillä korjattu summa tuhlattavaksi. Siinä nyt ei kummoista bisnesosaamista tarvita
Ilmoita asiaton viesti
En mitenkään puolusta Ylä-Anttilan palkkaa, mutta totta on myös vanhat viisudet, että jos ”pähkinöitä” tarjoat apinoita saat tai, että kolmen tonnin insinööri tekee helposti kymppitonnien virheet.
Ilmoita asiaton viesti
Sebastian Tynkkynen haluaa varmasti tuhota koko Ylen. Saahan Suomen uutisten päätyhjäntoimittajan Matias Turkkilan ja yhden miehen törkymedian Junes Lokan höpinöitä lukea ja katsoa ilmaiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Olen jo kauan ihmetellyt, miksi sunnuntai-aamuun ei saada uutisia.
Toki niitä voi lukea teksti tv:n sivuilta, mutta eihän se ole sama.
Lieneekö toimitusjohtajan korkea palkka vienyt uutistoimittajien sunnuntaiaamun työt?
Kyse on veronmaksajien halveksunnasta, että sunnuntaiaamun uutisia ei saada toimitetuiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Onneksi Yle kunnioittaa meitä veronmaksajia sentään silloin tällöin kulttuuriohjelmillakin:
https://areena.yle.fi/podcastit/1-65448099#autoplay=true
Ilmoita asiaton viesti
Ode puhuu asiaa:
”Minusta kokoomus tekee jättimäisen virheen, jos se suostuu perussuomalaisten vaatimukseen tukkia Ylen suu.
Riippumaton tiedonvälitys on ollut kaikkien kansalliskonservatiivisten puolueiden hampaissa. Toivon, ettei kokoomus liity tähän joukkoon. Kun Erdoganin ajattelulle antaa pikkusormen, se vie koko käden.”
https://www.soininvaara.fi/2023/05/05/miksi-yleisradiota-tarvitaan/?fbclid=IwAR0FL1q0oVSz2Iq8Rws061QCu3tPntsSgMj6G6zwXuJWa9hV20MWPGmChVQ
Ilmoita asiaton viesti