Eläinruokateollisuus on mahtibisnes!
Suomessa on tällä hetkellä noin 800.000 koiraa, joiden pääasiallisesta ravinnosta huolehtivat isot kansainväliset tuotantolaitokset, joissa valmistetaan kaikenlaista nappulaa, märkäruokaa ja vitamiini- sekä lääkevalmistetta kaikenrotuisille koirille!
Eläinten ruokintaan, ylläpitoon, vaatetukseen sekä viihdytykseen erikoistuneet yritykset, kuten Musti ja Mirri ja Peten Koiratarvike, menestyvät hyvin. Kuulunevat samaan yritysryppääseen.
Kysynnällä ei näyttäisi olevan rajoja.
Koirilla ilmenneiden, vakavien ongelmien takia, on lopultakin herätty siihen, että kaikki eläintarvikeliikkeissä myydyt tuotteet eivät ole turvallisia.
Ruokavirasto tutkii parhaillaan, mitkä tietyissä valmisteissa ovat aiheuttaneet vakavia neurologisia ongelmia, tiettyä tuotetta syöneille koirille, on vielä kesken.
Yleensä koirien omistajilla on ollut vahva luottamus Eläintarvikeliikkessä myytävien tuotteiden turvallisuuteen, mutta nyt tuli kolahdus, joka saattaa koko eläintarviketeollisuuden uuteen valoon.
Minulla on kaksi koiraa, joiden ruokkimiseen olen ostanut teollisia tuotteita, tosin myös itse valmistanut rinnalle vaihtoehtoja.
Nyt päätin, että valmistan kokonaan itse heidän ruokansa, silloin tiedän, mitä he syövät.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/myrkytysoireita-aiheuttaneen-musti-ja-mirri-koiranruoan-raaka-aineet-ovat-peraisin-neljasta-eri-maasta/8813558
Ilmoita asiaton viesti
Miettikää, neljästä eri maasta kerätään koirien nappuloihin tarvittavia eläintenjätteitä!
Suosittelen, että jokainen koiranomistaja tai haltija miettii, kannattaako ruokkia koiransa helpolla nappularuualla, vai turvata koiransa terveen elämän itse valmistamallaan ruualla,
Ilmoita asiaton viesti
Ostin lievästi ylipainoiselle koiralleni Mustista ja Mirristä S.M.A.A.K -nappuloita – light, joiden jälkeen koirani paino alkoi nousta sen sijaan, että olisi laskenut.
On selvää, että luottamus erityisliikkeissä myytäviin tuotteisiin on ollut hyvä.
Aion viedä ostamani tuotteen tutkittavaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Asiaa tuntematta voisi kuvitella että on käytetty homehtunutta raaka-ainetta. Homemyrkky ei häviä kuumentamalla. Homemyrkyt ovat tyypillisesti hermomyrkkyjä.
Toinen vaihtoehto voisi olla lihassa tai kalassa ollut botuliini. Botuliinia kyllä sietävät monet raadonsyöjälajit, ehkä koirakin.
Ilmoita asiaton viesti
”…raadonsyöjälajit…”
Annapa koiralle pihalle luu, ja sitä kalutaan tovi kunnes noin kuukausi kesähelteellä pihamaalla mähkeentyneenä se on just parhaimmillaan ja päätetään hävittää kerralla. Moni koira syö myös ulosteita.
Tämä mustimirrin päällä oleva tilanne on tietenkin ikävä ja tragedia sairastuneiden koirien omistajille, mutta enempi yksittäistapaus. Ei se kerro koiranruokateollisuudesta sen enempää kuin jokin erä pilaantunutta ihmisruokaa kertoo elintarviketeollisuudesta.
Voi sen koiranruoan itsekin valmistaa mutta muistaen, että raaka-aineiden tasapainon pitäisi olla kohdillaan. Ihmisen ruoan ei pitäisi olla koiran ensisijainen ravinto, vaikka toisinaan voi kolmen tähteen illallisen sille tarjotakin kunhan siellä ei ole liikaa suolaa tai haitallista sisältöä. Hyvälaatuinen koiranruoka on parasta koiralle. Valmistettu ihmisravinnon sivutuotteista, eli teurasjätteistä.
Ilmoita asiaton viesti
Minulla on ollut kaksi greytä, jotka olivat sekä perhekoiriamme, mutta myös kilpajuoksijoita.
Ei tullut mieleenikään ostaa heille valmisnappuloita.
Pojat pärjäsivät loistavasti ilman teollisesti, nappuloiksi kiinteytettyjä ruokia.
Koiranruokanappulateollisuus on helpon elämän tuotteena otettu mahdollisuus.
Ilmoita asiaton viesti
Yritin sanoa nätisti että koira on raadonsyöjä ettei koiranomistajat loukkaantuisi.
Veikkaan tosiaan homemyrkkyä. Ja lemmikkiruoista olisi botuliini pidettävä poissa jottei lemmikkiruokia syövät köyhät eläkeläiset kuolisi. Mitätön määrä botuliinia aiheuttaa ihmisellä halvaantumisen ja kuoleman.
Ilmoita asiaton viesti
Eläinlääkärikeskuksia on viime vuosina perustettu paljon syystä, että tarve on valtava.
Myös rahastus on hinnoiteltu niin, että vakuutetut koirat saavat turvaa, vakuuttamattomat maksavat järjettömät summat.
Kun tiedetään, miten rakkaimman lemmikkinsä hoivan tarve turvataan vaikka velalla, niin sen ovat havainneet myös yritykset, jotka ovat solmieet sopimuksia erilaisten luottoyhtiöiden kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Olisikohan taas käytetty lopetettujen eläinten ruhoja. Ei taida ne lopetusaineet hävitä kypsentämällä.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikkia vaihtoehtoja on tutkittava!
Nyt on jo paljon todettuja neurologisia ongelmia, joihin koirat ovat sairastuneet.
Hinta tullee olemaan korkea niin valmistajille, kuin myyjäyhteisöille, kunhan selviää, mistä myytyihin tuotteisiin on päässyt neurologisia suraamuksia päästettyjä myrkkyjä.
Ilmoita asiaton viesti
Koiran- kissan ruoka on jättiluokan liiketoimintaa. Esim CVC partners hakee sijoittajia siihen, samaten kuin eläinlääkäri- ja -lääkintätoimintaan. Tosi iso kansainvälinen sijoitusyhtiö.
Syyllistä ei tietenkään löydy, mutta jäljet johtavat samoille apajille. Raaka-aine voi tulla mistä tahansa vinkuintiasta. Teuras- ravintola ja mitä sotkua sinne laitetaan sekaan. Ei kun kyytiin, ei niin väliä oliko koko erä esim. norjasta. Näin se vain menee. Katteet on kovat kuin kokaiinikaupassa.
Periaatteessa koiran maha ja suolisto kestää melkein mitä vain, mutta on myös selvää, että bakteerikanta heikkenee sukupolvien myötä ja vastustuskyky. Pahaa pelkään, että me koiranomistajat joudumme saman ongelman eteen yhä useammin, paitti ei ton oman kanssa. Possu kelpaa juuri ja juuri, jos ei sisäfilettä löydy medium keitettynä.
Ilmoita asiaton viesti
Antti, mahtavaa, olet ajan hermolla.
Eläinruokakauppa on lähes huumekaupan tasolla.
En liene kaukana ajatuksesta, kun tunnistan, miten eläinlääkäriyhtiöt ja liiketoiminnalliset lääkeyritykset etsivät hyötymistä yhteistoimistaan.
Ilmoita asiaton viesti
Pienen pientä loogista ajattelua se vain, kuten koirallani. Tosiasia ja vakava sellainen. Miten voidaan taata, eikö ”mahdolliset” oireet tartu myös ihmisiin. Ei tässä mistään salalliittoteoriosta kerrota. Riskien hallinnasta lähinnä.
Ai niin pitäähän tämä mainita. CVC Partners capital omistaa sallkkunsa kautta Mehiläisestä 56% eli on pääomistaja ollut jo pitkään, kun ei mene kaupaksi. Silleen.
Ilmoita asiaton viesti
On selvää, että kaikki liityy ja jäljet johtavat!
Surkeinta on, miten koirat ovat joutuneet kärsimään ihmisten julmuuden takia.
Ilmoita asiaton viesti
Kehotan nyt kaikkia koirienomistajia boikotoimaan eläinteruokateollisuutta, jossa valvonta on tehotonta.
Meidän ei pidä sallia yhdenkään koiran elämän kurjistumisen, heikosti hoidettuun, ruokaan liittyvän toksisuuden takia, menettävän elämäänsä siksi, että monikansalliset yhtiöt pelaavat eläinten hengillä!
Ilmoita asiaton viesti
Tee sitten ruokasi koirillesi itse. Käsittämätöntä miten syytöksesi etenevät blogin mukana…….
Ilmoita asiaton viesti
Muokkaat blogiasi tarpeen mukaan.
Miksi et kerro tekeväsi niin? Uskottavuutesi vuoksi? Ala-arvoista tekelehtimistä.
Ilmoita asiaton viesti
Ostan Mustista ja Mirristä kissalle naksuja. Pari kolme vuotta sitten naksupussi maksoi n. 7,00 €. Jonkin ajan kuluttua hinta oli sama, mutta naksuja oli puolet vähemmän. Tänäpäivänä hinta on sama, mutta naksuja puolet vähemmän.
P.S. Tarkistin alkuperäisen hinnan, joka on nyt 10,35 € ja naksuja siis alkuperäisestä n. 1/4.
Ilmoita asiaton viesti
Mustia ja Mirriä laitettiin pörssikuntoon ja tuo viimeinen tiputus johtuu siitä, kun se oli pörssissä. Toki osake on aika huonossa jamassa tällä hetkellä. Tippui tosi lailla.
Ilmoita asiaton viesti
Luin jostain tutkimuksen eläiruokien raaka-aineiden laadusta. Pääasiassa se vaikutti koostuvan jätteistä.
Ilmoita asiaton viesti
Valitettavasti ne haisevatkin eläinjätteille!
Tässä uutta tietoa MustiGroup tehtaasta!
https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000009973709.html
Ilmoita asiaton viesti