Harkimon perhedynastia tulee – oletteko valmiit?

Suomi on siitä kummallinen maa, että täällä suku/suvut saattavat toimia poliittisina päättäjinä ikäpolvesta toiseen.

Tunnistanemme näin alkuun vaikkapa Paasiot, Skinnarit ja Mykkäset.

Muistanemme myös Leena Harkimon, joka kenties viitoitti poliittisen tien ex-puolisolleen Hjallikselle.

Hjallis Harkimon liiketoimet ja purjehdukset, on mediassamme raportoitu laajasti ja arvottaen.

Erottuaan Kokoomuksesta, H. Harkimo perusti hyvien kavereidensa kanssa LiikeNyt:in, jota alkuun pyöritti kansalaisliikkeenä, mutta liikemiesvaistollaan saattoi todeta, että Suomessa on avokätiset puoluetuet.

Niinpä pikainen puoluekannatuskorttien keräys tuotti tuloksen ja eipä aikaakaan, että LiikeNyt :stä saatiin puolue puolueiden joukkoon.

Ja, luonnollisesti puoluetuet.

Harkimon perhedynastia kasvaa. Sipoossa jo aiemmin ollut, Hjalliksen veli, Roy Harkimo jatkaa valtuutettuna.

Hjallis itse ja poikansa Joel Harkimo on valittu omien alueidensa kuntavaltuutetuiksi.

Valtaa harvoin saa ilman rahaa.

Raha auttaa myös ylläpitämään ääntään, jonka haluaa kuuluvan korkeuksiin.

Rakkautta ei rahalla saa, sanotaan!

Rakkaus rahaan saattaa kuitenkin lievittää olemassaolon ahdistusta.

Perhedynastia Harkimo, saattaa olla vain ajan puhallus tai lopulta rahan yliarvostuksen ylösnousu!

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu