Ketkä riisuvat naamioitaan, keiden kantti kestää?
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010288544.html
Suomalainen neuvotteluyhteiskunta näyttää olevan samassa tilanteessa, kuin presidentti Niinistö oli suhteessaan Venäjään ja Putiniin.
Hyväntahtoisuus ja keskusteluyhteisyyden ylläpitämisen illusio murtui siinä hetkessä, kun keskusteluyhteydellä ei ollut enää merkitystä Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022!
Tällä hetkellä maassamme käydään ennen näkemätöntä työamarkkinaosapuolten taistelua hallituksen pakkopaidassa.
Kun Suomen hallituksen päätökset on tehty ja voimat keskitetään vallan vaihtoon, on selvää, että tunne ja ymmärrys ovat ristiriidassa.
Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimintatapa lienee ollut merkittävin pelaaminen, yrittäessään aikanaan harhauttaa työntekijäjärjestöt maltilliseen yhteistyöhön.
Orpon hallituksesta EK:n johtajat saivat hyvän astinlaudan omien tavoitteidensa tukijaksi.
EK:sta näyttääkin tulleen demokraattisesti valitun kansamme häirikkövaikuttaja, kenties vallan ottaja.
Ammattiyhdistysliikkeen arvo on ollut vakauden säilyminen, ei minkään mafia -verkoston ylläpitäminen, kuten yksi hallituksen ministeri on mielipiteillään ilmaissut.
Suomen ulkoista turvallisuutta on vahvistettu Nato -jäsenyydellä.
Sisäpolittiseen konfliktiin Nato ei puutu, se pitää selvittää oman kansamme keskuudessa.
Niinistön puheissa korostui sen kuilutuksen vahvistus, mikä kansanjaon tilana oli, ja siten oletus.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikko-marttila/onko-edustuksellinen-kansanvalta-enemmistoperiaatteella-sama-kuin-rajaton-valta/#comment-4095501
Jotain muuta, mutta enemmän kunniallisnimen ansaitsemisen tarkoituksessa, jos nyt joku perustilanteen jälkeen tätä kiilloketta itselleen koki tarvitsevan.
Iso kuvio näin, ja vahvistus isolla viralla. Tätä on tavallaan kansan TP usein. Missä poikennut… sitä en niin paljoa osaa arvella.
…
Että nyt näin… pohjia tosiaan otettu jo kauan. Kaikilta ei ole jäänyt havaitsematta, vaikka nämä tarvitsevat jonkin verran tulkintaakin.
Ilmoita asiaton viesti
Tästä asiasta olen täysin eri mieltä.
Vertaan Ruotsin ja Suomen työmarkkinoita joista minulla on aika paljon myös kokemusta..
Ensiksi, Suomessa ay-liike lyö ”perseet penkkiin” monin kerroin useammin ja olemattomista syistä. Ruotsissa siis lakkoillaan vain murto-osa siitä mitä Suomessa.
Ruotsissa on työväestöllä ollut aina paremmat olot kuin Suomessa.
Kun Ruotsissa oltiin /ollaan laskusuhdanteessa, ay-liike vaatiii hyvin maltillisia palkankorotuksia, hyvin maltillisesti muita, kustannuksia aiheuttavia ”etuja” jne.
Ruotsissa myös ay-liike keskustelee oikeasti eikä kuten meillä, aseta ehdottomia vaatimuksia joita sitten tuetaan ”perseet penkkiin” – keinoilla.
Liekö tässä osasyy siihen että ruotsalaiset yritykset pärjäävät maailmalla hyvin kun taas suomalaiset eivät lainkaan.
Se minkä toivoisin EK:n hyväksyvän täällä meillä on työläisten edustuksen yhtiöiden hallituksissa. Se loisi luottamusta työväestön ja yrityksen välille. Hallitusedustajat voisivat kertoa väelle kuinka yrityksellä menee ym.
Toinen asia on että riitatilanteissa pitäisi hyväksyä heikomman osapulen, eli työntekijän tulkintaetuoikeus. Tämä tosin ”hitaasti” kokeilemalla. Muutoin pelkään että tuomioistuimet menisivät hyvin nopeasti tukkoon. Jonkinlainen ”suodatin” tai vastaava pitäisi olla alkuun.
Nämä poliittiset lakot eivät ole mitään ”työmarkkinaosapuolten taistelua”. Kyseessä on vasemmiston pyrkimys kaataa demokraattisesti valittu hallitus. Eikä ay-liikkeellä ole mitään tekemistä maan lainsäädännön kanssa. Se kuuluu yksinomaan eduskunnalle.
Ay-liike pelkää yksiselitteisesti että se menettää valtaansa. Valtaa jota se on pyrkinyt koko ajan vain lisäämään.
Toivon todellakin että ay-liike lopettaa maan ajamisen perikatoon.
Kaikki ovat yhtä mieltä siitä että maan talous on täysin kuralla ja se on pakko korjata. Jos emme tee sitä itse niin muut tekevät sen. Eikä silloin ole hallitusta jota syyttää.
Nyt on tilanne se että kun joku edes yrittää niin ay-liike ajaa maan mieluummin kaaokseen kuin suostuu katsomaan tosiasioita silmiin.
Tuo väittteesi EK:n vallanottamisesta on täysin käsittämätön. Meillä on eduskuntavaalit joka neljäs vuosi. Vaalit joissa valitaan maan korkein päättävä lakiasäätävä elin.
Vielä hieman Pohjoismaisesta taloudesta. Niin Norjan, Tanskan kuin Ruotsinkin valtion velka on luokkaa 35 % bkt:ä. Meillä se hipoo 70 %:a.
Kaikissa maissa oli korona, Venäjän Ukrainaan hyökkäys on vaikuttanut samalla tavalla muihin paitsi Norjaan.
Maiden valtionbudjetit ovat suht tasapainossa, niillä ei ole lähes 15 %:n alijäämää.
Joku meillä on pielessä ja yksi sellainen on aivan varmasti jäykät työmarkkinat. Työmarkkinat jotka eivät jousta suhdanteiden mukaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Jocke palautteestasi!
Elämme nyt poikkeuksellisia aikoja niin turvallisuuden, kuin talouden suhteen.
Kukaan meistä ei ole profeetta, joka tietäisi, miten asioita pitäisi hoitaa.
On kuitenkin todettava, että vähäkansainen Suomi on monissa suhteissa veitsenterällä.
Päivittäin käyn Vantaan Myyrmannissa.
Suurin osa vastaantulijoista edustaa muita etnisiä kansalaisia, kuin mitä itse edustamme.
Ihmettelenkin, ovatko työelämässä, vai sosiaalitukien varassa.
Useimmat heistä ovat nuoria aikuisia, joiden olettaisi olevan työelämässä.
Kysynkin, kuinka tänne ns. turvapaikanhakiojina asutetut saadaan osallistujiksi ja työtätekeviksi veroamaksaviksi yhteiskuntamme rakentajiksi.
Kun nyt leikkaukset kohdistetaan kaikille, on selvää, että kantasuomalaiset perheet menettävät toimeentuloaan vaikeasti työllistyvien maahanmuuttajien kustannuksella.
Ilmoita asiaton viesti
Kun ihmiselle on syntymästä alkaen opetettu kulttuuri jossa ei kunnioiteta muita kulttuureja. Joissa ainoa ongelmanratkaisukeino on väkivalta niin mitä siitä voi muuta seurata?
Niin kauan kuin heitä elätetään verorahoilla niin mitään ei tapahdu.
Ilmoita asiaton viesti
Olemme tätä ilmiötä jo pitkään katsoneet, keinot siihen puuttumiseen ovat heikot.
Uskotko, että nykyisen hallituksen toimet muuttavat tilanteen?
Ilmoita asiaton viesti
Tuskin.
Jälleen kerran.
Katsotaan Ruotsia.
Siellä on käytetty määrättömästi enemmän varoja ns. kotouttamiseen mutta se ei ole auttanut.
Kansallisuudet kuten venäläiset, muut entisen itäblokin maat, Eu-maat, turkkilaiset, Kauko-idästä tulleet, Latinalaisesta amerikasta tulleet ym. heillä ei ole ongelmia. Ei myöskään Saharan eteläpuolisesta Afrikasta tulleilla. Tai esim. Intiasta tulleilla.
Tämä ongelma tiivistyy ideologiaan eli islamiin. Islam on idelogia joka pyrkii ottamaan koko maailman hallintaansa. Sen he sanovat myös itse. Kukaan ei vain tunnu ottavan sitä tosissaan.
Tämä näkee myös kun katsoo karttaa ja lukee uutisia maailmalta. Islam levittäytyy jatkuvasti yhä laajemmalle ja sen se tekee väkivalloin jollei muutoin onnistu. Länsi-Afrikan etäeläosista saamme lähes päivittäin lukea uutisia kuinka islamistit ovat tappaneet kristittyjä satamäärin kerralla. Koko Länsi-Afrikka on hyvinkin nopesti islamistien hallinnassa. Samoin itäinen Afrikka aina Etelä-Afrikkaan saakka. Kun Mosambiquessa käytiin itsenäisyystaisteluja Portugalilaisista, ei silloin kukaan puhunut mitään islamista. Itsenäisyystaistelua kävi Frelimo, sosialistinen itsenäisyysliike.
Kehityskulku on tietysti oma arvioni.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kommentti Mirjami – kiitos.
Ilmoita asiaton viesti
Mirjami, olen jo varsin vanha ja olen koko elämäni ollut aktiivinen historian ja kulloisenkin nykyisyyden seuraaja. Olen myös todistettavasti kirjoittanut julkisuuteen varsin merkittävässä määrin vuodesta 1968 alkaen: ihmisoikeuksien, demokratian, Suomen itsenäisyyden säilyttämisen, maanpuolustuksen tehostamisen, markkinatalouden, jne. puolesta – Venäjää ja kommunismia vastaan.
Tässä nykyisessä tilanteessa minun mielestäni aivan selvästi Ay-mafia toimii Suomen vapailla vaaleilla valittua Eduskuntaa ja laillista hallitusta (demokratiaa) vastaan – imperialistisen roistovaltion Venäjän hyväksi.
Aivan kuten vuonna 1918 osa suomalaisista punaisista nousi aseelliseen kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua Eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan – Venäjän yllyttämänä ja Venäjän ruhtinaallisesti aseistamana:
https://jput.fi/Vapaussota.htm
Juuri silloin, kun Suomi joutui taistelemaan vapautensa ja demokratiansa puolesta Venäjää vastaan – sillä Leninin Venäjä ei vetänyt miehitysjoukkojaan Suomesta, vaan yritti tehdä Suomesta Kremlin orjan.
Pyydän lukemaan punaisten vallankumousjulistuksen Vapaussodan alussa:
https://jput.fi/Vapaussota_270118.htm
Suomen laillisen hallituksen reaktio tähän punaisten maanpetokselliseen toimintaan on luettavissa täältä:
https://jput.fi/Suomen_senaatti_010218.htm
Nyt ollaan vastaavassa tilanteessa – toimitaanko Suomen, vaiko Venäjän hyväksi.
Ilmoita asiaton viesti
Melko isoista asioista puhut, Juhani!
En usko, että olemme vielä vuoden 1918 tiellä!
Venäjä tietenkin odottaa, miten maamme sisäpoliittinen tilanne kehittyy.
Onkin korkea aika, että työmarkkinakysymyksiin löydetään ulospääsy.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo ”En usko…” on hyvin mielenkiintoista.
Joskus asiat tapahtuvat hyvin nopeasti, jopa arvaamattoman nopesti.
Kuka olisi uskonut jos joku olisi sanonut vaikkapa 1987 että kolmen vuoden kuluttua Neuvostoliittoa ei ole?
Tai 2021 kesällä että Venäjä tekee täysimittaisen aseellisen hyökkäyksen Ukrainaan?
Tai 2021 että Ruotsi, ikuinen puolueeton valtio, on talvella 2024 Naton jäsen?
Tai että……..
Ilmoita asiaton viesti
Vuonna1989 olin työmatkalla Berliinissä – muurin murtuminen oli tuolloin tapahtunut tosiasia ja kommunistijohtaja Honecker lähtenyt maanpakoon.
Berliinin muurin murtuminen oli ennakointia tulevasta, eli myös Neuvostsoliiton hajoamisesta.
Tämän ajan ennusmerkkejä kannattaa myös lukea – ne viestivät osaltaan, miten Venäjän käy.
Miten Putinin vaalit ratkeavat, nouseeko kansa barrikaadeille?
Putin uhkailee nyt Suomea ja Ruotsia – eilen Venäjä lennätti Kizhal – ohjuksia Itämerellä, lähellä Suomea – vähättelee maidemme Nato -yhteyttä.
Kyseessä on pelko, jonka Putin naamioi uhitteluun ja provosointiin.
Jotain muuta voi tapahtua, kuin v. 1917 – todennäköisesti murtumia Kremlin valtaan – hetken joudumme odottelemaan.
Ilmoita asiaton viesti
Tottakai Berliinin muurin murtuminen ennakoi Neeuvostoliiton hajoamista.
Se oli osa hajoamisprosessia.
Olen ennustanut, tai arvannut, että Putinin lähtölaskenta alkoi 24.2.-22.
Myös että Venäjä hajoaa kansallisvaltioiksi lopullisesti.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Orpon hallituksesta EK:n johtajat saivat hyvän astinlaudan omien tavoitteidensa tukijaksi.”
”EK:sta näyttääkin tulleen demokraattisesti valitun kansamme häirikkövaikuttaja, kenties vallan ottaja.”
”Ammattiyhdistysliikkeen arvo on ollut vakauden säilyminen, ei minkään mafia -verkoston ylläpitäminen, kuten yksi hallituksen ministeri on mielipiteillään ilmaissut.”
Hyvin todettu, Mirjami. Tuohon tapaan minäkin tämän näen.
Ilmoita asiaton viesti
Niinistö myös riisui oman naamionsa.
Ilmoita asiaton viesti