Kun naapurista tulee painajainen!

Sanonta, naapureitaan ei voi valita, pitää paikkansa.

Oletpa sitten omakoti-, rivi- kerros- tai luhtitaloasuja, naapurustoihin asukkaiksi tulevista, ei ole mahdollista tietää, saati estää heidän tulonsa.

Parhaimmillaan, naapuruus on hienoa. ’Naapuriapu’ on tunnettu slogan, kun hätä kohtaa.

Naapurit ovat siten voimavara hädän hetkellä. Mutta myös hyvien hetkien jakamisessa.

  • *  *

Puhun nyt omasta kokemuksestani.

Muutin uudenkarheaan luhtitaloon v. 2018. Isolle pihalle suunnittelin jo monenmoista kasvustoa.

Ostin timattituijat ja fb-sivuilla toimivien puutarhanrakastajien kautta sain monia juurakkoja ja perennoja.

Jo ensimmäisenä kesänä perennat kasvoivat upeasti ja tänä kesänä ne ovat jopa minut lumonneet.

  • * *

Mutta, kuinkas sitten kävikään?

Luhtitalomme yläkerran naapureinani oli ollut yksinasuvia, joista en kuullut edes askeltakaan.

Meni kaksi vuotta, kunnes kaikki muuttui.

Yläkerran asukkaiksi oli valittu nuoripari, joka oli todennäköisesti päihde- ja mielenterveyskuntoutuvia.

Alkuun juttelin naisen kanssa, mutta pian havaitsin, että hänen puheensa oli liian päällekäyvää, estotonta.

Käytöksensä muuttuikin nopeasti ja raivokohtaukset miehensä kanssa yltyivät.

  • * *

Pihalleni alkoi lennellä kaikenlaiasta. Kun aamulla menin juomaan kahviani, havaitsin, että pihaani koristivat raskaanpuoleiset polkupyörien lukot, tv-säätimet ja poltettujen sätkien jämät.

  • * *

Kun  näistä huomautin, pariskunta pyysi anteeksi ja lupasi muuttaa tapansa.

Tunnetusti, tiesin jo, että lupaukset on tehty rikottaviksi, joten odotin seuraavaa.

  • * *

Tilanteet lopulta etenivät siihen pisteeseen, että oli kutsuttava poliisit apuun.

Pitkään mietin poliisien kutsumista, mutta ennen minua, joku muu olikin jo sen tehnyt.

Poliisit, kaksi nuorta, mies ja nainen, kävivät puhuttamassa riehunutta naista, mies oli karannut.

Nainen, joka riehui, ilmeisimmin osasi manipuloida poliiseja, jotka jättivät hänet kotiinsa.

Mielestäni hän oli psykoosissa ja olisi tarvinnut pikaista hoitoa.

* * *

Nyt, onnekseni, naapurini ovat saaneet häädön.

Heidän onnekseen, kuulemma häätö ei aiheuta muuta, kuin asunnon vaihdon.

Ovat jo saaneet uuden asunnon.

Ja sama jatkuu. Nyt vain toisessa taloyhtiössä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu