Miksi nauru on ihmisen parasta lääkettä?

Koronaepidemian aikana vanhempien pinna on ollut kireällä. Hauskuutukseen tuskin on ollut voimavaroja, saati sallia tilaa naurulle.

Lastensairaaloihin on palkattu klovneja, joiden tehtävänä on saada lapset nauramaan, unohtamaan hetkeksi sairautensa ja kokemaan olonsa hyväksi.

Lapset, nuo kullanmurut, jotka virvoittavat olemuksellaan ja vilpittömyydellään, ovat kenties parhaita naurun taitajia.

Lapsuudestani muistan, miten naurua oikein haettiin aiheuttamalla sisaruksille kepposia.

Kutkuttavinta nauru oli silloin, kun sitä piti pidättää. Opettajan hiuksissa vaeltanut pörriäinen oli mahtava näky. Kun nauru alkoi, oli sitä vaikea saada loppumaan.

Vieläkin tunnen sen huikean olon, kun nauru lähtee, ottaa tilan ja puhdistaa mielen.

No niin!

Tutkitusti naurulla on tervehdyttävä vaikutus keholle ja mielelle. Nauru ei ole vain eräs mielen ilmentymä, vaan paljon enemmän.

Nauru parantaa. Keho täyttyy endorfiineista.

Kun elämäntilanteet ovat ajautuneet umpikujaan tai jokainen päivä on edellistä ikävämpi, on hyvä palata naurumuistoihin. Pian voit havaita, miten hyvät voimat ottavat tilaa.

Nauravan kulkurin tunnemme Vesa-Matti Loirin nauramana. Siinä naurussa on elämän koko kirjo, jopa suru.

Surullekin on naurussa tilaa.

Minulla on neljä lastenlasta, joista jokainen on hieno, oma persoonansa.

Kaksi vanhinta, tarkkailevat elämää vakavasti, jopa liiankin. Aina, kun mahdollista, kevennän ja lopulta he nauravat.

Sitten on ne kaksi, nuorinta. Toinen pian 10 v. ja toinen lähes 3 v.

Meillä on on ollut huikeita nauruhetkiä. Nuorinta hoitaessani, pyysin isosiskoa noutamaan puseron, jotta lähtisimme lenkille. Hän toi puseron, jonka sitten yritin pukea pienelle. Jostain syystä, pusero mahtui päälle, mutta kädet jäivät sojottamaan. Me kolme nauroimme kippurassa, myös tuo napero, joka oli juuri ja juuri vuoden ikäinen.

Nauru rentouttaa ja vapauttaa turhista.

 

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu