Mitäpä, jos oma lapsesi joutuisi puukotetuksi?

”Pimeydessä lyhdyn valo

voima on, turva jalo

tornadoksi myrsky nousi

rantaan yksinäinen vene sousi

hajos kalliolle kappaleiksi

rukous pelastuksesta

jäi sen toivon viimeiseksi”

Lähde;  M.Parant

Suomalaiset ovat tottuneet kuuliaisuuteen.

Hävetään uskallusta. Pelätään leimautumista.

Pelätään joukoista erottamista.

Kyllä, minäkin pelästyin US:n ’varoitusta’, jossa ilmaistiin vihapuhe ja pelottelu.

Aluksi mietin, olinko vihapuhuja, kun ilmaisin, miten lähiostareillaan maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret hallitsevat käytöksellään.

Olinko vihapuhuja, kun uskalsin?

Usarin ylläpidolle painetut nappulat, olin.

Puheenvuoroni poistin ( lukukertoja n. 5000), jossa ei ollut mitään edellä mainituista, vain yhdessä vastauksessani Juha Kuikalle, joka puhtaasti provosoi minut.

En halunnut enää yhtään ’ilmiantoa’ blogiani kommentoineista.

* * *

Ostareilla ja Rautatieasemilla, väkivaltakäyttäytyminen on arkipäivää.

Jos joku toisin väittää, on väärässä.

*****

Kaikesta huolimatta, kansalaisten on liikuttava, mentävä töihinsä, opiskelupaikkoihinsa ja voitava kokea turvallisuutta.

* * *

Pelon lietsonta on eri asia, kuin aiheellinen varoittaminen.

Poliisit ja nuorisotyöntekijät käyvät tapaamassa nuoria. Se on hyvä, mutta heidän keinonsa pysäyttää häiriökäyttäytyminen, on tuuleen puhallettua.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu