Onko isän sukuperimä, äidin perimää vahvempi?

Isäinpäivän kynnyksellä on hyvä pohtia miessukupuolen perimää, joka edelleen näyttäytyy merkittävänä.

Eipä ole kovinkaan pitkää aikaa siitä, kun nainen, avioiduttuaan, velvoitettiin ottamaan miehensä sukunimi.

Sittemmin tuli mahdolliseksi, että nainen voi säilyttää oman sukunimensä, mutta ottaa samalla miehensä sukunimi rinnalle.

Niinpä meidänkin sukunimistöön saattoi tulla hirvittävän pitkiä sukunimiyhdistelmiä, joista tässä tuon esille yhden, Tytti Isohookana-Asunmaan.

Tytti, joka oli säilyttänyt isänsä suvun nimen, oli myös itse, äitinsä sukunimen menettäneen naisen jälkeläinen.

Sukuperimä ei ole vain taloudellista, se on myös geeneissä siirtyviä lahjakkuuksia sekä sairauksia.

Olemme myös seurannet pääministerimme Sanna Marin’in suhdetta isäänsä. Hän on todennut, että hänellä ei ole isää.

Kyse ei ole siitä, että hänellä ei olisi isää, vaan ennemminkin kokemus isättömyydestä.

Vahvan äidin rooli lapsensa elämässä lienee häivyttänyt isänsä näkymättömäksi. Ei isä siitä huolimatta ole näkymätön. Isyys on aivan eri asia, kuin isänä oleminen.

Lapsi, joka kipuilee isättömyydestään, on oikealla tiellä.

Toisaalta, isä -myytille jää kohtuuttoman suuri velvoite.

 

Ps. Pääministeri Sanna Marin ei ole vaihtanut sukunimeään, vaan kunnioittaa edesmenneen isänsä sukua (pappisuku).

 

 

 

MirjamiParant1

Syntyminen on jo sinänsä hieno kokemus. Mutta, miltä on tuntunut syntyä pimeään joulukuun päivään, jossa henkiinjääminen on ollut hetkistä kiinni. Minä jäin, henkiin!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu