Onko kansallinen häpeämme – leipäjonot, tulleet jäädäkseen?

Vuodesta 1991 alkaen, kun maamme putosi elinaikansa syvimpään taloudelliseen kuiluun, hyväntekeväisyysjärjestöt ja seurakunnat aloittivat hävikkiruuan jakelun tarvitseville.

Jos Sotea on rakennettu, kuin Iisakin kirkkoa, niin siinä ohessa ja paljon ennenkin, leipäjonot ovat saaneet rauhassa kasvaa ja vahvistua.

Hallitukset ovat vaihtuneet ja vuodet vierineet, mutta yksikään hallitus, since 30 -vuotta, ei ole millään tavoin puuttunut ongelmaan, joka erityisesti nyt koronaepidemian aikana, on saanut jopa kiinteistömoguli Jethro Rostdetin kauhistelemaan ja jakamaan omia ruoka-avustuksiaan Turun köyhille.

Korona-aikanakin parhaiten pärjäävät kauppakeskittymät myyvät ensin päiväysvanhoja tuotteitaan     30 %:n alennuksella. Mikäli alennetut tuotteet eivät nouse ostajien koreihin, lahjoitetaan ne hävikkiruuanjakelusta vastaaville yhteisöille.

Ihmettelijöitä riittää mm. Myllypurossa toimivan ruuanjakelupisteen jonoja kuvatessaan. Moni, joka ei itse kärsi alentuneesta talousselviytymisestään, on suorastaan kauhuissaan.

Onko tämä hyvinvointi -Suomea, jossa elämme?

Onko kansallinen häpeämme, leipäjonot, jotka ovat pidentyneet vuosi vuodelta?

Vastaan: ON

On kansallinen häpeä, että maatamme ihannoidaan hyvinvoinnin ja pärjäämisen onnenmaana, kun samaan aikaan liian monella kansalaisistamme, raha ei riitä ruokaan. Saati muihin hankintoihin.

Miksi ei?

Siksi, kun asumisesta on tehty varakkaiden yhtiöiden, yhteisöjen ja säätiöiden rahastusautomaatti.

Huolimatta siitä, että valtio subventoi ylisuuria vuokria, omavastuuosuus ylittää vuokrista selviytymisen.

Jos et pysty maksamaan vuokraasi, tulet häädetyksi.

Siksi, jokainen vastuullinen maksaa ensi vuokransa ja sähkönsä, katsoo sen jälkeen, mitä jäljelle jää.

Onkin kysyttävä, miten maamme asioita on hoidettu ja hoidetaan?

Puoluepoliittinen peli näyttää jo nytkin nostavan päätään.

Kenen lauluja hallituksessamme lauletaan, jos heikoimmin pärjäävä kansamme joutuu selviytymään seisomalla leipäjonossa ja toivomalla, että saisi edes jokapäiväisen leipänsä?

 

 

 

 

 

MirjamiParant1

Syntyminen on jo sinänsä hieno kokemus. Mutta, miltä on tuntunut syntyä pimeään joulukuun päivään, jossa henkiinjääminen on ollut hetkistä kiinni. Minä jäin, henkiin!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu