Parasta ennen, vai viimeinen käyttöpäivä!

Ihmisen aika on siitä kummallinen, että ikä määrittää, mihin saakka voi/saa olla täysivaltainen kansalainen.

Nuoruuden ihannointi tavoittaa sitä suuremmat volyymit, mitä enemmän ikäihmisiä jää elämään keskuuteemme.

On pitkään ollut jo huoli, miten yhteiskunta selviää sodanjälkeisten suurten ikäluokkien elättämisestä ja loppuvuosien hoivasta.

Kukaan ei ole puhunut siitä, miten suuri voimavara ovat isovanhemmat, jotka ovat tuoneet turvaa ja tukea lapsilleen, lastenlastensa hoivaajina, päiväkodista hakijoina, koulusta ja lukioista kuljettajina ja tarinoiden kertojina.

Kukaan ei puhu siitä, miten sodasta palanneiden isien traumatisoituminen vahingoitti myös lapsia.

Kukaan ei ota puheeksi, miten hieno ikäpolvi kasvoi vaikeuksien keskeltä, rakensi maatamme tuleville ja edelleen on valmis niin toimimaan.

. . .

Lapsenlapseni, 9 v. on hyvin kiinnostunut minun lapsuudestani. Kun kerron hänelle, millaisissa oloissa elin, millaisia palveluja meillä oli, mitä ruokaa söimme, hän kuuntelee. Ei ihmettele, vaan nauramme makoisasti aina, kun totean, että ei ollut paljon mitään aineellista, mutta oli ihana metsä ja mielikuvitus.

. . .

Unohdetaan useimmiten, että yksilöt eivät vanhene samaan tahtiin. Toinen on toimintakykyinen pitkään, toinen voi pudota kelkasta hyvinkin varhain.

Silti, kaikkia määritetään iän, ei vallitsevan toimintakyvyn mukaan.

Kaupassa käydessä voi helposti todeta, että tuotteiden vanhimmat päiväykset ovat ensimmäisinä. Vanhoista halutaan eroon, että eivät jäisi ’oranssilippujen’ myytäviksi.

Kauppiaan kannalta onkin tärkeää, ettei tulisi hävikkiä. Siksi päiväykset ovat merkittäviä.

Sen sijaan, ihmisten päiväykset olisi korkea aika lopettaa.

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu