Pohdintaa Puheenvuoron aiheista ja niiden merkityksistä!
Puheenvuoro -palstalla näyttäisi olevan sekä aktiivikirjoittajat että satunnaiset kävijät.
Aktiivit saavat helposti lukijoita, jos aihe on riittävän innostava, provokatiivinen tai kansalaisten oikeusturvaan kohdistuva häikäilemättömyys.
Puheenvuoron aihevalikoima näyttäisi olevan melko laaja. Kuitenkin, useimmiten ’karuselli’ -aineisto luovii ja valikoituu ns. kilttien/mitään sanomattomien kirjoitusten valinnasta.
Seesteisyys ei ole kuitenkaan median valtti. Toimittajat joutuvat, ikävä kyllä, edelleen ’suomettamaan’ itsensä.
Kuntavaalien alla, satunnaiskirjoittajat olivat hyvin aktiivisia. Se on aina hyvä merkki, että kannatustoiveet herättävät kirjoittamaan.
Pysyvät kirjoittajat ovat kuitenkin Puheenvuoron ’kultajyviä’, jotka jaksavat osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Usein he myös tuovat esiin aiheita, joista nousee valtakunnallinen intressi.
Kansalliset toimittajat joutuvat jatkuvasti hakemaan aiheita, tuottaakseen työnantajalleen lukijoita.
US:n Puheenvuoro -palsta lienee eniten luettuja aihe-alueita.
Itse olen kirjoittanut ’more or less’, noin kymmenen vuoden ajan.
Kansalaisvaikuttaminen on tärkeää muulloinkin, kuin ehdokkaana tai valituksi tulleena kansanedustajana tai kuntavaltuutettuna.
Kirjoitan herkästi itseäni lähelle tulevista tapahtumista.
Kuuntelen ihmisiä, heidän viestejään ja seuraan tarkasti, miten he tulevat kohdelluiksi, niin yhteiskunnan, kuin läheistensä taholta.
Neutraali en aina pysty/aio olla, joten saatan hermostuttaa ihmisryhmiä, jotka ilmoittavat minusta huomautuksen ylläpidolle.
Onneksi, olen saanut vain yhden huomautuksen, ja tuo huomautus vastakommentistani tuli kohdalleni syystä, että puhuin ulkomaalaistaustaisista, vaikka lehdistö oli jo käyttänyt samaa kieltä.
Itse asiassa, tuo kokemus aiheutti sen, että tarkistan jokaisen kirjoitukseni jälkeen, olenko kirjoittanut jotain, joka ei miellytä kaikkia Usarin lukijoita ja saan huomautuksen vaikkapa pelon lietsonnasta!
Vakavimman ongelman aiheuttavat kuitenkin täällä kirjoittajan henkilöön menevät kommentoinnit, joista ylläpidon olisi hyvä olla tarkempi.
Politiikan ja tietyn poliitikon arvosteleminen nostaa kävijämääriä.
Kuitenkin jos kirjoituksilla on tavoitteena vain se, että on paljon lukijoita niin mikä on se ”hyöty”.
Voisin kyllä heti kirjoittaa jutun jolla olisin suosituimmissa, mutta miksi niin tekisin?
Toisin: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhanivehmaskangas/362588/
Ilmoita asiaton viesti
Juhani, en näe mitään syytä, että pitäisi kirjoittaa kävijämäärään liittyvää kirjoitusta.
Tärkeintä on, että kirjoitus sisältää arvoja ja kannanottoja, joista on tärkeää nostaa keskustelu.
Ilmoita asiaton viesti
Olet oikeassa. Eräs ongelma on, että kaikki me emme kykene ymmärtämään mistä pitäisi keskustella ja miksi.
Ilmoita asiaton viesti
https://www.youtube.com/watch?v=GCHzb2U5k2E&feature=youtu.be . Näinkin voisi olla, ainakin pyrkiä rakentaviin ajatustenvaihtoihin, sillä nykymeno ei po ole positiivisuudella pilattu.
Ilmoita asiaton viesti
Ihmisen aika maapallolla on lyhyt.
Sen ymmärtäminen saattaa perustua elämää ylläpitävään, lääketieteelliseen osaamiseen.
Mutta, on hyvä myös muistaa, että meillä kaikilla voi olla oma geneettinen aikamme.
Ilmoita asiaton viesti
Tähän lisäisin, ihmiskunnan aika pallolla lyhenee kokoajan ja hyvää vauhtia. Edellisessä kannanotossani oli meidän striimi linkkinä, jos jokainen palstalainen yrittäisi, edes yrittäisi löytää Ratkaisuja kokeamiinsa ongelmiin, eikä valittaisi, olisi suunnanmuutos parempaan.
Ilmoita asiaton viesti
Oletan, että netissä puhumisen mahdollisuus, ei ole kaikille selvää.
Mitä voi sanoa, miten voi keskustella loukkaamatta kirjoittajaa, tai onko itse asiassa mitään sanottavaa.
Ilmoita asiaton viesti
Sain tänään varoituksen. Olin kuulemma kirjoittanut asiatonta sisältöä. Arvioin Herra Halla-ahoa ja Rouva Purraa, mutta en ymmärrä lainkaan varoitusta. Ehkä täältä halutaan antipersut ulos.
Ilmoita asiaton viesti
Et ole ainoa: [pe 2.7.2021 15.42]
”Olet saanut varoituksen asiattomasta sisällöstä Uuden Suomen blogipalvelussa. Varoitus koskee sisältöäsi: Jussi Halla-aho,
[poistettu]
Se on rikkonut keskustelun sääntöjä ja on poistettu.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ohjeita-ja-tietoa-blogipalvelusta/”
Mutta JEES!
Ilmoita asiaton viesti
Eero, tietääkseni kyse ei ole antipersuista, vaan siitä, kuinka monta painallusta ylläpidolle sataa lukijoilta.
Olisikin hyvä tietää, miten monta ilmiantoa tarvitaan, että ylläpito laittaa varoituksen.
Voi olla myös Botti, joka on ohjelmoitu siten, että automaattisesti varoitus tulee tietystä määrästä ilmiantoja.
Itse uskon jälkimmäiseen. Ylläpidossa ei voi olla jatkuvaa päivystystä.
Ilmoita asiaton viesti
Ok. Noin voi olla.
Ilmoita asiaton viesti
Noin se menee, että jos on saatu N-määrä ”Ilmoita asiaton viesti” eli ”Report bad post” ja sille on asetettu vaikka 10 kpl tai vaikka vain 5, tuskin siihen ehtoon asetettaisiin 100 kpl tai yhtään blogia ei heitettäisi ulos.
Siinä on vaan se ongelma, että ylläpidon pitäisi itse lukea sisältö ja arvioida, että täyttääkö se mitään loukkauksia ja päättää ihan itsenäisesti, että ei täyty tai täyttyy.
Ei voi sälyttää suoraan algoritmien tai bottien harteille vaan viime kädessä pitäisi ihmisten siellä ylläpidossa lukea yhdessä ja päättää blogin kohtalosta.
On tässä ollut yli 20 vuotta foorumiveteraanit tehneet saman suuntaisia linjauksia ja ikinä ei ole tullut ongelmia vaikka siellä viliseekin nimimerkkejä ja erilaisia avatareita.
Lehdistön omat tekeleet sekä säännöt ja sovitut käytännöt ovat lapsenkengissä ja huonosti laadittuja.
Terveisin sarkastisesti ”Repost bad port”.
Jään mielenkiinnolla katsomaan, että miten kesäjonnet ja -jonnat nämä hanskaavat?
US:n uutispuolella aina viikonloppuisin tai pyhäisin suljetaan kommentit, kun siellä ei ”tiettävästi” ole ketään töissä niinä aikoina mutta mitenkäs kesälomalla? Onko kaikki kommenttiosiot suljettuina kuukauden ajaksi?
Siihen samaan kun lisätään vielä kymmenet Alman eri sivustojen kommenttiosiot, mitkä ovat myös kiinni ja kukaan ihminen ei enää muista, että mihin aiheeseen halusikaan kommentoida?
Mitä me muka enää teemme ”Ilmoita asiaton viesti”-napilla, kun ne uutisosiot ovat kiinni ja pisimmillään ollut 5 päivää?
Ilmoita asiaton viesti
Olen kritisoinut Halla-ahoa ja Perussuomalaisia saamatta huomautuksia. Olen muutaman kerran ilmiantanut jonkin kommenti, mutta silloin on ollut kyseessä oikeasti törkeä kirjoitus.
Ilmoita asiaton viesti
Okei. Ehkä ilmaisussani on jotain Almalle vastenmielistä?
Ilmoita asiaton viesti
”…on ollut kyseessä oikeasti törkeä kirjoitus.”
Sinun mielestäsi.
Kirjoittaakohan joku tarkoituksella tekstiä joka on sääntöjen vastaista:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mirjamiparant1/pohdintaa-puheenvuoron-aiheista-ja-niiden-merkityksista/#comment-3441475
Ilmoita asiaton viesti
> tarkistan jokaisen kirjoitukseni jälkeen, olenko kirjoittanut
> jotain, joka ei miellytä kaikkia Usarin lukijoita
Ei ole mahdollista miellyttää kaikkia Usarin lukijoita samaan aikaan. Kaikkien miellyttäminen on yliarvostettua.
Ilmoita asiaton viesti
’Miellyttämisellä’ tarkoitan ilmiantajien hermojen menetystä.
Eli, olenko kirjoittanut ’heidän’ kokemusmaailmansa vastaista tekstiä, josta ylläpidon arviointi jää Botin varaan.
Suurin vastuu tässä on luonnollisesti kirjoittajalla itsellään, mutta kriittistä kirjoittamista on kuitenkin tarkasteltava muilla, kuin lukijoiden tunteiden perusteilla.
Ilmoita asiaton viesti
Omalta osalta voin sanoa, että puheenvuoron tarkoitus on murheen karkoitus. Jos omat kirjoitteluni jotakin kiinnostavat,niin hienoa.
Tosikkoja täällä vilisee liiankin kanssa. Samoin muutama ammattihäirikkö.
Lähinnä toivoisin monipuolisempaa aihepiiriä.
Ilmoita asiaton viesti
On tärkeää, että kansaa pidetään hereillä. Tosin, lukijamääriä emme tiedä, siitä huolimatta heitä on kiitettävästi.
Eniten luettu blogini sai lähes 8000 lukukertaa.
Aiheiden monipuolisuus riippuu luonnollisesti siitä, millaisia intressejä kirjoittajilla on.
Tosikkomaisuus viestii kapea-alaisuudesta. Kyse on silloin lukittautumisesta ja rajallisuudesta. Heitä ei voi siitä tuomita, sillä se voi olla personaan liittyvä turvallisuushakuisuus.
Ilmoita asiaton viesti
”Eniten luettu blogini sai lähes 8000 lukukertaa.”
Itse olen päässyt yli 30000:n.
Muutama hyvä blogisti täältä on poistunut viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana. Mm. Janne Kejo.
Ylläpidossakin tuo lienee huomattu.
Ilmoita asiaton viesti
Aika hyvä saalis: 30000 lukukertaa! Onnitteluni!
Ilmoita asiaton viesti
> Usein he myös tuovat esiin aiheita, joista nousee valtakunnallinen intressi.
Sille tasolle Puheen vuoro ei ole tainnut päästä, että sen kirjoituksilla olisi vatakunnallista merkitystäkin, esimerkiksi jonkin eduskuntaankin levinneen puheenaiheen myötä. Vai onko jollakulla mielessä joku suuri yhteiskunnallinen keskustelu, joka olisi saanut alkunsa Puheenvuorosta?
> Vakavimman ongelman aiheuttavat kuitenkin täällä kirjoittajan henkilöön menevät kommentoinnit, joista ylläpidon olisi hyvä olla tarkempi.
Yleinen loanheitto, nimittely yms. ei ole kivaa. Pieni siistiytyminen parantaisi kyllä Puheenvuoron tasoa ja uskottavuutta. Kritiikkiä saa olla, ja kovaakin sellaista, mutta henkilöihin käyvä kirjoittelu on pääsääntöisesti huono asia.
Ilmoita asiaton viesti
Enpä tiedä, olisiko Eduskuntan saakka jokin aihe yltänyt, mutta yksittäisiä kirjoituksia nimeämättä, lehdistö on ainakin hyötynyt. Tuleehan kirjoitukset ns. kansan syvistä riveistä ja onhan täällä monet kansanedustajatkin kirjoittaneet näkemyksiään.
Kirjoittajan henkilöön kohdistuvat nimittelyt ja vähättelyt olisi korkea aika saada historiaan. Näin ainakin puheenvuorossa keskustelevat voisivat tuoda mielipiteitään esille pelkäämättä, että heidän henkilöönsä hyökätään sanan miekalla.
Ilmoita asiaton viesti
”Pysyvät kirjoittajat ovat kuitenkin Puheenvuoron ’kultajyviä’, jotka jaksavat osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Usein he myös tuovat esiin aiheita, joista nousee valtakunnallinen intressi.”
Tulee mieleen sellainen näkökohta että monet ”kultajyvät” kirjoittavat juttuja saadakseen aikaan keskustelua, eli klikkauksten määrä, kommenttiketjun pituus, tykkäysten määrä ja nosto karuselliin ovat niitä palkintoja joita kirjoittaja saa vaivannäöstään. Eräs mielestäni varsin hyvä ja aktiivinen blogisti myönsikin suoraan kirjoittamisensa motiiviksi palautteen määrän edellämainituilla tavoilla, mutta hän sanoi tekevänsä asian tiimoilta eräänlaista ”tutkimusta”. 🙂
Itse myönnän että nuo mainitsemani kirjoittajan ”palkinnot” jotka eivät ole rahallisia, vaan palkitsevat lähinnä aivojen mielihyväkeskuksen kautta ei-materiaalisella tavalla, ovat minulle kannustin, kuten makupalat koirille.
Välillä päätän että nyt, tästä lähtien siis, kirjoitan vain puhtaasti siitä syystä että haluan kirjoittaa jostain aiheesta aiheen tärkeyden, enkä niiden palautteen ”makupalojen” takia, mutta pian, varsinkin jos palaute on minimaalista, huomaan miettiväni että millaisella aiheella ja millaisella otsikolla tulisi vähän enemmän niitä klikkauksia.
Se että muut kirjoittajat ajattelevat samalla tavalla kuin minä, ei ole ollenkaan varmaa, mistäs minä sen tietäisin, mutta todennäköistä on että minä en tässäkään suhteessa ole mitenkään kovin erikoinen tapaus.
Ammattikirjoittajien motiivit ovat tietenkin erilaiset. He kirjoittavat rahasta, ja raha tulee työnantajalta. Heidän pitää siis kirjoittaessaan ajatella mitä ja millä tavalla työnantaja haluaa heidän kirjoittavan. Mutta kyllä heidänkin, näiden ammattijournalistien, jutut pitää olla yleisöä kiinnostavia, klikkauksia hekin tarvitsevat ja niitä varmaan heidän työnantajansakin arvostaa.
Mieltäni askarruttaa se kysymys mitä tämä klikkausten metsästely laajemmin merkitsee. Tarkoittaako se vain mielenkiintoisempaa kirjoittelua, siis enemmän klikkauksia, vai kärsiikö kirjoitusten taso jotenkin siitä etteivät kirjoitukset ole pitkäpiimäisiä eivätkä kiinnostamattomia.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Arto!
Olemme kaikki varmastikin tietyllä tavalla mielihyvää hakevia! En tiedä, jos täällä ei olisi klikkausmahdollisuutta, kuinka moni olisi valmis kirjoittamaan.
Nythän kirjoittaja näkee omalta sivultaan myös lukijamäärän, joka toimii myös eräänlaisena mittarina kirjoituksen kiinnostavuudesta.
Muistan kirjoittamiseni alkutaipaleelta joidenkin kirjoittajien välillä ollutta ärtymystä, kuinka jonkun kirjoitukset ovat jatkuvasti karusellissa ja toisen vain satunnaisesti. Tuolloin kirjoittajia oli vähemmän.
PV -palsta on kuitenkin pysynyt suosittuna ja ilmeisesti myös kustantajalle tuottavana foorumina.
Ilmoita asiaton viesti
Arto toi ihan hyviä mietiskeltäviä asioita ja voisin sanoa vaan lyhyesti:
Totuus ei kiihota mutta klikkiotsikointi, kaikki muut turhakkeet ja provosoinnit kiihottavat. Sitäkö ne lehdistöt tehtailevat joka päivä?
Kun Uusi Suomi Markku Huusko / Jenni Tamminen kertoivat puheenvuorossaan, että nyt tässä PV:n kirjoittajilla on mahdollisuus päästä blogin kanssa Iltalehden puolelle pääkirjoitukseksi ja jos ei halua, niin ilmoittaa sähköpostissa.
Minä ilmoitin heti samantien, että omia juttuja ei saa julkaista missään pääkirjoituksena. Koska siinä on sellainen riski, että tuet loppuvat kuin seinään, jos TE-palvelut lukee pääkirjoitusta ja luulevat, että teen töitä Iltalehdelle.
Noin oli käynyt Birgitta Valoselle, kun hän erehdyksessä mainitsi harrastuksestaan kirjoittaa blogeja US:n PV:ssa ja häneltä katkaistiin heti tuet, koska olettivat hänen saavan palkkaa US:lta.
Ilmoita asiaton viesti