Pureeko Purran ideologia, vai olisiko jo duunareiden vuoro?

Kansanedustaja, Perussuomalaisen puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja, valtiotieteen maisteri, kirkkonummelainen kahden lapsen äiti, on tullut siihen tulokseen, jonka mukaan sekä puolueensa että maamme tarvitsee häntä.

Siksi hän, aikaa vaatineiden pohdintojensa jälkeen, päätti pitää tiedotustilaisuuden, jossa ilmoitti olevansa ehdolla Perussuomalaisten seuraavaksi puheenjohtajaksi.

Poliittisena vaikuttajana, Purra on aloittanut Vihreissä, jonka jälkeen hän löysi Perussuomalaiset.

Vihreydestä sen verran on jäljellä, että lautasellaan hän ei näe lihaa, vaan kalaa ja kasviksia.

Perussuomalainen puolue on edelleen mysteeri.

Toisaalta, puolue on alun perin edustanut syrjäytyneitä, kaltoin kohdeltuja, vähäosaisia ja puhunut suomalaisen elämänmuodon puolesta.

Toisaalta, puolueen uusi tuleminen, vuoden 2017 hajaannuksen jäljiltä, alkoi nostaa päätään enemmän oikeistolaiseen suuntaan.

Sinistynyt Soini pysyi ulkoministerinä siihen saakka, kunnes uudet vaalit jättivät hänet. Jättivät myös monet muut siniset ministerit.

Ex-perussuomalaiset, myöhemmin Sinisiksi muuttuneet ministerit, halusivat säilyttää ministeripestinsä Sipilän hallituksessa. Pelaaminen ihmisten tunteilla on arvotonta. Lopputulema olikin, että yhtään heistä ei enää valittu eduskuntaan.

Jussi Halla-ahon tultua puolueen puheenjohtajaksi, hän nosti profiiliaan maahanmuuton taloudellisilla ja sosiaalisilla haitoilla.

On selvää, että jokaiselle, jonka elinoloihin maahanmuuttajien suosiminen, niin asumis- kuin toimeentulo-ongelmien kanssa kamppaileville kantasuomalaisille, on ollut tärkeää saada puolestaan puhuja.

Sen taidon Jussi Halla-aho osaa.

Samaan aikaan, Demarit, Vasemmistopuolue ja Vihreät, ovat enimmäkseen suosineet maahanmuuttajia ja turvanneet heille asuinolot, jotka kantasuomalaisilta ovat saattaneet puuttua.

Riikka Purra on taktikko. Vaikka hän on ilmaissut olevansa valtaa tavoittelematon, niin, sekä pitkitetyllä päätöksellään että lehdistötilaisuudellaan, hän avasi puheenjohtajakampanjansa.

Tosin, ensimmäisen varapuheenjohtajan roolikin, on hänelle ollut etappi eteenpäin.

Jos Perussuomalainen puolue voittaa seuraavissa eduskuntavaaleissa, niin Purra, pääministerinä ei hyväksy hallitukseensa puolueita, jotka ovat eri linjoilla puolueensa maahanmuuttopolitiikasta.

Tuon viestin hän ilmeisimmin halusi lähettää Kokoomukselle, joka liberaalisiipensä (Kaleva, Rydman etc.) avulla, on myötämielisempi Purralle.

Jäämme nyt odottamaan, voittaako Purra Perussuomalaisten puheenjohtajuuden vai onko puolueen aivoina toiminut, fyysikko Sakari Puisto suositumpi?

Vai, onko puolueella yhtään ’junttieinaria’, joka puhuisi duunarien kieltä?

 

 

 

 

 

 

 

+2
MirjamiParant1
Sitoutumaton Sipoo

Tarinankertoja, joka sai lopulta runonsa yksiin kansiin.

Elämä on hieno mahdollisuus oppia, miten ihmiset ennen meitä elivät.

Myös nykyajassa eläminen, on ajan ilmiöiden tunnistamisen lisäksi, jokaisen meidän oman elämämme tiimalasi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu