Tilannekuva Vantaan Tikkuraitilta

On maanantaiaamu kello 10.25. Ajelin Sipoosta Tikkurilaan, sillä kuntani ei tarjoa kaikkia tarvitsemiani palveluja.

Piti lähteä viemään kirjettäni lähimpään paikalliseen Kelaan, kun Postiinkaan ei voi enää luottaa, että viestini saapuisi ajoissa perille.

Parkkeeraan autoni Prisman parkkihalliin, jossa on 2 tunnin pysäköintiaika talossa asioiville. Tila on alkanut täyttyä, mutta onnekseni löydän yhden kapean paikan pienelle Peugeotilleni.

Hallista on suora väylä Tikkuraitille.

Tikkuraitin alkupäässä, hytisevän kylmässä säässä,  istuu kevyesti pukeutunut, katutasossa istuva, kerjäävä nainen. Hän huikkaa minulle ’heippansa’, mutta ohitan hänet vastaamatta. Sen sijaan katselen ympärilleni mahdollista rahankerääjää.

Yhdellä monista penkeistä istuu ikämies, jolla on rollaattori kulkuvälineenä. Hän nousee penkistä, avaa sepaluksensa ja lorottaa penkin taakse tarpeensa.

Seuraavalla penkillä on kolmen hengen porukka, jotka laskevat yhteisiä kolikoitaan. Ilmeistään päätellen, rahat olivat jokaisella vähissä.

Kolmannella penkillä on seurue, jolla on vauhti päällä. Pullot eivät kierrä, mutta nykyisin kiertävät muut hauskuuttajat.

Jollekin edellinen yö oli jäänyt lyhyeksi. Unta riitti Tikkuraitin penkillä, eikä kukaan tullut häiritsemään.

Tikkuraitin penkkejä on sijoiteltu tasaisesti istutusten väleihin. Istutuksista näyttää tulleen turvapaikkoja eksyneille.

Epäilemättä, yhteisyydellä on arvonsa, niin tälläkin raitilla.

Yhteinen köyhyys, on jaettu köyhyys.

Yhteinen krapula, on yhteinen.

Yhteinen aineiden etsintä, on yhteinen.

Vastaani tulevien asukkaiden kasvoista saatoin tunnistaa huolen, jonka muistan yhdeksänkymmentävuoden laman ajoilta.

Muumioitunein kasvoin kulkevat ihmiset, liikkuvat hitaasti, kuin luovuttaneet hirven kaatajat.

Kävelen Kelan toimistolle, johon Kielotielle kävellen menee tovi. Näen jo kaukaa Kelan valotaulun. Painan ovikelloa, ovi ei aukea.

Myöhästyin 3 minuuttia.

Kello oli 11.00, toimiston väki oli lähtenyt tunnin ruokatauolle. Valtion viraston henkilökunta sulkee toimiston oven, pitääkseen  tunnin ruokatauon.

En jää odottamaan, sillä tunti on pitkä aika.

Pudotan kirjeeni oven vieressä olevaan postilaatikkoon ja toivon, että muistavat tyhjentää sen ennen 10.10., jonka jälkeen anomukseni jäisi käsittelemättä.

Ajattelen, että johonkin on luotettava. Ainakin siihen, että Kela tyhjentää laatikkonsa ajoissa.

Postin kulkuun ei ole enää luottamista!

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu