Vihreät rankaisevat, pienituloisia, välttämättömään liikkumiseensa tarvitsevia autonkäyttäjiä.!
Sähköautoihin siirtymisriitti kestää.
Tuhannen euron veron poisto sähköautoista, on yhtä, kuin ilmaiset ämpärit Vesa Keskisen Tuurista.
Bensan hinnan korottaminen on jo nyt tehnyt rankan loven pienituloisten liikkumiseen vs. suurituloiset.
Pienituloisille, sähkö- ja hybridiautojen hankinta ei mahdollistu vuosikymmeniin.
On turhaa leikkiä huippuvähäpäästöisenä yhteiskuntana, kun samaan aikaan heikompiosaiset kansalaiset jäävät katveeseen.
Kävin tänään tankkaamassa, pienipäästöistä autoani. Ostin kympillä 95 oct. bensaa, litrahinta 1,79 euroa. Sain 5 litraa, jolla nippa nappa pääsen tapaamaan lapsenlapsiani 50 -kilometrin päähän.
Vuosi sitten, meno-paluu onnistui, nyt jää puolitiehen.
Bensaverolla tietenkin estetään liikkumista, mutta onhan se vähänäköistä, että fanaattinen ilmastonsuojelu näkee vain yhdellä silmällä.
Olen ollut pitkään turhautunut puolueiden keinottomuuteen selvittää, missä on oikeus ja kohtuus.
Kohtuutta ei ole, että demarit ja keskusta nuolevat vihreitä ilmastonmuutosfanaattisuudessaan.
Toki, tarvitsevat koalition koossapysymiseen, mutta jokainen heistä on unohtanut ihmiset, joiden elämä on muutakin, kuin puoluepolitiikkaa.
Siksi, päätin liittyä Kokoomukseen. Kenties turvallisin puolue, joka tunnistaa pienen tulonsaajan elämän edellytykset.
Ilmoita asiaton viesti
Vihreät ovat unohtaneet Linkolansa.
Cityasuja ei näköjään ymmärrä edes sitä mistä ruoka ja hyvinvointi tulee?
–
Ilmoita asiaton viesti
Niin, ruokaa saa vielä kaupoista, jos tuottajat ovat hengissä.
Seinästä nostettavan Kela (valtio) rahan, jonka lypsämisen keinottelijat osaavat.
Ilmoita asiaton viesti
Eivät ole. Tänäkin vuonna Linkolasta on kirjoitettu kaksi juttua Uuteen Suomeen ja molemmat kirjoitin minä.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikalamminp/linkolan-perinto/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikalamminp/linkolan-usko/
Ilmoita asiaton viesti
Ilmastonsuojelu Suomessa on umpisokeiden touhua. Ilmasto tai lämpeneminen ei meidän tekemisillä muutu mihinkään. Ne on suuremmat tekijät, jotka ne asiat ratkaisevat, jos ne nyt ihmiskäden ratkaistavissa edes onkaan.
Toisaalta kuvitellaan, että näillä yltiöpäisillä tempuilla edistetään meidän alan teollisuutta. Kaikki me tiedämme, että vihreä siirtymä ei tarjoa uutta Nokiaa. Ei meidän teollisuus kykene kilpailemaan muiden maiden valmistajien kanssa. Sellaiseen ei ole kyetty sitten vuoden 2008.
Ilmoita asiaton viesti
Olisi kovin mukavaa, että Laitinen kertoisi mistä hän tietää, ettei vihreä siirtymä tuo ”uutta Nokiaa” teollisuus, kun itse on eri mieltä. Vihreän siirtymän teollisuuden tuotteet vaativat korkeaa osaamista sitä Suomesta löytyy, sillä teollisuutemme pärjää kv. kilpailussa, bulkkituotteite tuottamalla emme.
Ilmoita asiaton viesti
Arto, demarina ymmärtänet, että pienituloiselta eläkeläiseltä, ei saa ilmastonmuutoksen torjunnan ehdottomuutena viedä sitä viimeistä oljenkortta, jolla voi pitää yhteyttä lähimpiinsä.
Vihreät on kommunistipuolue, joka siipeilee demareiden suojissa.
Totalitaarinen ajattelumalli, jota Vihreät edustavat, johtaa lopulta yhteiskuntamme tuhoon.
Onneksi, on vielä vaihtoehtoja, jotka sammuttavat myrkyllisemmän palon.
Ilmoita asiaton viesti
Pienituloiset eivät ikinään pääse samoille viivoille , kuin varakkaat. On kuitenkin kohtuullista, että kaikille tarjoutuu vaihtoehtoja.
Kun polttomoottorit lopetetaan, niin liikkumisen tilalle on oltava tarjolla muita vaihtoehtoja, kuin sähköautot.
Tuskin kukaan toivoo, että vain sähköautoilijat saavat oikeuden omaehtoiselle liikkumiselle.
Ilmoita asiaton viesti
Auton vuokraus samaan tapaan kuin sähköpotkulaudat. Robottiauto tuo kyydin ovelle vie sen seuraavalle asiakkaalle. Matkan kustannus, toivottavasti sitä ei pilata hinnalla. Suomessa varmaan sekin muodostuisi progressiiviseksi joidenkin alennusryhmien kautta, mutta kai siihen on tähän mennessä jo totuttu.
Ilmoita asiaton viesti
Mirjami, Kokoomuksen leikkauskohteet osuvat aina, siis AINA kaikkein pienituloisinpien kohdalle, verohelpotukset kohdistuvat AINA hyvätuloisille jne. mutta jos haluat tukea tätä politiikkaa niin omapahan on asiasi.
Ilmoita asiaton viesti
Arto, tämän hallituksen veronkorotukset osuvat VAIN pienituloisille. Pienituloisille on bensan hinta ongelma ja tupakkaa polttavista suurin osa on pienituloisia, joilla ei muutakaan rattoa arjessaan ole.
Se ”maastamuuttovero” on yhtä tyhjän kanssa. Tunnen myötähäpeää sen ajajien puolesta osoittaessaan täydellisen tyhmyytensä.
Ilmoita asiaton viesti
Veronkorotukset tehtiin kyllä edellisellä hallituksessa ja se kikysopimuksen jäljelle jääneet osat kummittelevat yhä vuoteen 2022 saakka. Sen hallituksen aikana tehtiin koko hallituskauden kestävät indeksijäädytykset sekä leikattiin pienituloisilta ja nosteltiin paljon muitakin palvelun hintamaksuja. Pakotettiin aktiivimallin mukaisesti ja tukileikkuri heilui yli 150 000 ihmisellä ja suurin osa ihmisistä joutuivat hakemaan toimeentulotukea. Kela myönsi, että arviossa tämä näkyy selkeästi.
Tupakkaveroa nostellaan ihan vain siksi, että vanhemmat aiemmat hallitukset tavoittelivat utopistista savutonta Suomea vuoteen 2030 saakka, sikäli hassua, että Saksassa, Espanjassa ja Hollannissa käyneenä siellä ei juurikaan mitään ankaruutta osoiteta vaikka rööki palaakin ihan enemmän kuin Suomessa, missä me yritetään rajoittaa kaikkea liikaa.
Öljyn sekä bensan markkinahinnoille emme mahda mitään. Koronan iskiessä ympäri maailmaa bensan hinta laski tuntuvasti.
Maastamuuttovero on aivan tyhmää ja käytännössä mahdotonta, sillä kaikilla on aina tuhansia syitä, että miksi menee yms. Tyhmää se oli kikysopimuskin, jota hyväksymättä olisi Sipilän hallitus uhkailemalla toteuttanut pakkolait.
Ilmoita asiaton viesti
Tyhmiä on monessa muussakin maassa kuin Suomessa. ”Maastamuuttovero” on käytössä ainakin Norjassa, Tanskassa, Alankomaissa, Puolassa, Itävallassa, Ranskassa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa.
Ruotsissa, Iso-Britanniassa, Irlannissa ja Belgiassa ei ole varsinaista maastapoistumisveroa, vaan laajennettu verovelvollisuus tietyksi ajaksi maastamuuton jälkeen.
Saksassa on käytössä sekä ”maastamuuttovero” että laajennettu verovelvollisuus muuton jälkeen.
Lähde: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162030/VM_2020_9_Selvitys%20luonnollisen%20henkilon%20maastapoistumisverosta.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Ja oikea nimitys ko. verolle on arvonnousuvero, tietoa siitä löytyy mm. Lauri Finérin blogista: https://veropolitiikka.blog/2021/09/09/oikeaa-tietoa-arvonnousuverosta/ ja Finnwatchin sivuilta: https://finnwatch.org/fi/blogi/694-verottaja-estaeae-maasta-muuttamisen-ja-6-muuta-virhettae
Ilmoita asiaton viesti
Voihan sitä toivoa. Itsekin toivon. Se vain on niin, että meidän kilpailukykymme on jokseenkin nollilla riippumatta siitä, miten hyviä ideoita olisi työpöydän laatikossa. Tämäkin budjettiriihi vain lisäsi yritysten kuormaa, jos ei muuten niin välillisesti.
Näethän sen itsekin, että me olemme pudonneet pohjoismaiden kyydistä. Meidän verrokit alkaa olla Kreikka, Espanja ja Portugali. Ja nekin haaveilevat vihreän siirtymän tarjoamista voitoista. Kiina hoitaa hommat lopulta. Me täällä EUssa vain ihmettelemme heidän kykyjään.
Ilmoita asiaton viesti
Mistä sinä tiedät, että se tuo sen Nokian?
Sitä on odoteltu jo tämän vuosisadan alusta. Olisiko jo aika ja millä hinnalla?
Ilmoita asiaton viesti
Mirjami, kyllähän Sinä sen tiedät, ihminen kypsyy hiljallensa, havaintojen ja kokemuksensa myötä, ajattelukykyisyyteen, siis emme voi vaatia ämpärillä, jos on lusikalla annettu, mutta aika hoitaa, niin katoaa vihreät, kuin ovat tänne vahingossa putkahtaneetkin, tulee ruskeaa kaikesta.
Ilmoita asiaton viesti
Risto, kiitos!
Ikävä kyllä, tällä hetkellä ovat vallankäyttäjiä, jotka, ainakin omaan elämääni ovat tehneet ison taloudellisen loven.
Ilmoita asiaton viesti
Jostakin syystä viherpuna unohtaa kokonaan nostaa pääkaupunkiseudun lämmityksessä käytettäviä fossiilisten kivihiilen ja maakaasun verokohtelua – tätäkin perustellen ilmastoasialla.
Keskusta on tässä punavireässä näytelmässä vain statistin osassa ja tuulen riepoteltavana.
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaa miettiä, miten tunnetietoisuus on kaukana älyllisestä.
Fanaattisuus on kaukana terveestä ymmärryksestä.
Poliittisille päättäjille ei pidä antaa enempää valtaa, kuin se pystyy hallitsemaan.
Ilmoita asiaton viesti
Siis ei enempää kuin missikisoissa, on säälittävää touhua, pelkkää lykkäämistä ja kaikki lastenlapsiemme maksettavaksi 😭
Ilmoita asiaton viesti
Tässä tapauksessa ehkä miettivätkin, eihän Helenin kaukolämmön korotus minkään muun opin mukaan olisi 30 %, vaiko ahneus oli kysymyksessä 🥳
Ilmoita asiaton viesti
Ahneus sinänsä. Helenin hinnankorotuksia ei selitä verotus ilmaston suhteen , vaan omistajien ehtymätön lisääntyvä rahantarve piiloverotuksen keinoin.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, tässä on monta sudenkuoppaa. Ensiksikin asunto-osakeyhtiöissä (mm. kerrostalossa) asuvat ovat eri asemassas kuin kiinteistössä (mm. omakotitalo) asuvat. Jälkimmäiset voivat paljon helpommin järjestää latauksen vaikka ikkunasta vedetyllä roikalla. Jos jälkimmäiset vielä ovat keskimäärin varakkaampia ainakin kaupunkipaikoissa, sähköautojen autoveron (uutta ostettaessa maksettava vero) poisto tukee oikein somasti juuri suurituloisia.
Vaihtoehtona volisi olla vaikkapa ”viinabensan” ja bionaftan rajalliset tankkauskortit, joilla vanhojen autojen omistajat saisivat edukkaita ja vähäpäästöisiä kilometrejä. Näin tuki osuisi sentään jokuseen pienituloiseenkin.
Ilmoita asiaton viesti
Sähköautojen lataukset ovat murheenkryyni.
Täälläkin, jotkut yrittivät ladata autojaan asukkaiden lämpötolpista. Sehän loppui lyhyeen, kun virtaa ei enää riittänyt normilämmitykseen.
Tiedämme, että suurin osa sähköautoista on yritysten nimissä
Yksityiset kansalaiset käyttävät edelleen polttomoottoriautoja.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki on järjestettävissä, jos on halua, mutta parrasvalot puuduttavat ja tekevät iho-oireita, täytyy skarpata ensi vaaleihin 🤩
Ilmoita asiaton viesti
Onko Mirjami Sipoossa nyt minkälaiset julkiset liikenneyhteydet, kun se on osittain liitetty Helsinkiin? Katsoin, että HSL liikennöi siellä, mutta en tarkalleen ottaen alkanut tutkimaan noita vyöhykkeitä ja maksuja. https://www.hsl.fi/liput-ja-hinnat
Aikoinaan kun asuimme Östersundomissa, niin perheellämme oli lähes pakko olla kaksi autoa, jotta kulkeminen onnistui. Nykyisin itselläni on helppoa, kun asun Oulun keskustassa, niin en tarvitse mitään kulkuneuvoa, vaan apostolinkyyti riittää. Pidemmät matkat kuljen sitten onnikalla.
Ilmoita asiaton viesti
Julkiset liikenneyhteydet toimivat vain Helsingin suuntaan.
Vantaalle, johon tarvitsisin suoran yhteyden, yhteyttä ei ole.
Täällä on pakko pitää oma autoa monestakin syystä.
Itselläni on koira, jonka kanssa liikkuminen julkisilla on hankalaa.
Kun lapsenlapseni tarvitsee hoitoapua, julkisilla pääsen aikaisintaan 3 tunnin viiveellä avuksi.
Omalla autolla puolessa tunnissa.
Vihreät voisivat vähän miettiä, onko se mailman pelastaminen tärkeämpää, kuin omien ihmisten elämän olojen kohtuullistaminen.
Lopulta, maailman pelastamisen eetos kostautuu, kotiemme kurjuuden korjauksiin.
Ilmoita asiaton viesti
Tietenkään akuuttiin hätään ei auta muu, kuin olla mahdollisimman pian paikalla. Miten pitkässä juoksussa on itämetron tilanne Sipooseen? Siihen ainakin poliittisena toimijana voisit vaikuttaa.
Ilmoita asiaton viesti
Sähköautot tulee käyttöön tai on tulematta. Mutta maaöljyjalosteiden käyttö poistuu joka tapauksessa.
Ilmoita asiaton viesti
Meillä on vielä merkittävimpiä toimia, kuin sähköautoistus.
Vety. On käsittämätöntä, miksi Suomessa ei ole vetyä otettu käyttöön.
Sähkö ei pelasta rekka-ajoneuvoja.
Ilmoita asiaton viesti
Vety se on hiilivetykin. Polttokenno sähköauto yhdistelmä voi henkilöliikenteessä toimia vedyllä, mutta raskaan liikenteen käyttäminen puhtaalla vedyllä ei ole toistaiseksi ihan loppuun asti mietitty. Paineistettu vety suurissa säiliöoissä on vähän huono juttu, metaanimuodossa moekyylikoko nousee joten biokaasu joko polttokennon tai metaani vedyn kantajana polttokennoon voi olla se voittaja. Puhdas vety on tietysti kiva koska hiili on poissa mutta molekyylikoko on niin pieni että vuodoista tulevat onnettomuudet on väistämättömiä.
Ilmoita asiaton viesti
”Vety. On käsittämätöntä, miksi Suomessa ei ole vetyä otettu käyttöön.”
Mikä ihme tässä vetykiimassa on? Sähköautohan se vetyautokin on, ensin vain pitää muuttaa sähkö vedyksi ja sitten autossa takaisin sähköksi moottoria varten.
Hyötysuhde lähes yhtä huono kuin ottomoottoriautoissa, sekä pitäisi kokonainen jakeluinfra järjestää, tästä tietenkin huoltoasemien pitäjät haaveilevat.
Niin ja hinta, tekniikka on sähköautoa paljon kalliimpaa ja vikaherkempää.
Vety henkilöautoissa ratkaisu, anna mun nauraa. Kyllä vedyllä käyttötarpeita on, mutta ei henkilöautoissa.
Ilmoita asiaton viesti
”Sähkö ei pelasta rekka-ajoneuvoja.”
Itse uskon enemmän näiden ajoneuvojen valmistajiin ja visioihin.
Ilmoita asiaton viesti
Mun mielestä on ihguu että juurikin vasemmistohallitus järkkäsi tällaisen tulonsiirron köyhiltä rikkaille sähköautojen ostoihin.
Ilmoita asiaton viesti
Luulen, että joutuivat pelaamaan Vihreiden ideologian nappuloilla.
Itse olisin nähnyt terveempänä, että lopettavat vihreiden kuolaamisen.
Köyhillä ei tässä kotaa ollut mitään arvoa.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmeisesti Keskustan toive ja vastaantulo Vihreille!
Ilmoita asiaton viesti
Näkemykseni Vihreistä on se, että he ovat ilmastopaniikissa ja ovat kadottaneet suhteellisuudentajunsa.
Jos olen oikein ymmärtänyt, niin Vihreät haluavat Suomen kantavan osaansa suuremman ja ajallisesti nopeamman kuorman globaalista taakasta.
Ja näin vaikka Suomen osuus ilmastotoimista (en käytä termiä ’talkoot’, koska talkoot ovat ilmaisia) on globaalisti näkymätön. Liian nopeilla ja suuruusluokaltaan liian suurilla ilmastotoimilla Suomi kykenee kuristamaan itsensä.
P.S. Jos Suomessa ei olisi äärioikeistolaista häirikköpuoluetta, niin Vihreät eivät olisi hallituksessa.
Ilmoita asiaton viesti
Järkyttävintä on Ohisalon ilmoitus, että ilmastonmuutoksen torjuminen on vihreille hallituksen TÄRKEIN tehtävä. Siinä varsinainen köyhyystutkija.
Suomen kontribuutio globaaliin ilmastoon on sama kuin toruisi meren rannalla asuvaa mökin muijaa siitä, että hän heittää saunastaan ämpärillisen vettä mereen vaikka meren pinnan nousun oletetaan muodostuvan ongelmaksi.
Hallituksen tehtävä Suomessa on toimia suomalaisten etuja vaalien, ei suomalaisia kurittaen ilman mitään vaikutusta asiaan, jolla kyseistä kurittamista perustellaan.
Antiikin demokraattisessa Kreikassa oli aikoinaan jonkin elimen valinnassa laki, että päättäjiksi voitiin valita vain yli 60-vuotiaita vapaita miehiä. Väkisinkin tulee mieleen, että ilmeisesti kyse oli aika fiksusta päätöksestä. 😉
Ilmoita asiaton viesti
Vihreät ovat -oman näkemykseni mukaan- olleet jo kauan henkisessä tilassa, jossa ympäristön hyvinvointi ja monimuotoisuuden säilyttäminen menevät heittämällä taloudellisten aspektien ohi.
Jo V Niinistön aikana Vihreät pyrkivät tekemään tuotannollisen toiminnan Suomessa niin kalliiksi, että se lakkautettaisiin, ja Suomesta muodostuisi EU:n luontoreservaatti.
Luonnonsuojelusta on näemmä muodostunut Vihreille yhtä sokea piste kuin maahanmuutosta persuille. Siis ei mitään järkeä kohkaamisessa.
Ilmoita asiaton viesti
”Luonnonsuojelusta on näemmä muodostunut Vihreille yhtä sokea piste kuin maahanmuutosta persuille.”
Hyvin todettu!
Onkohan asia jotenkin niin, että nykykansalaisilla menee niin hvyin, että täytyy yrittää löytää ongelmia sieltä mistä suinkin vain pystyy. Tuskin talvisodan taisteluhaudoissa ryömineille sotilaille siinä tilanteessa ilmastonmuutos tai maahanmuutto olisivat olleet niitä ylimmäisiä ongelmia ratkottaviksi.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllähän venäläiset yritti tavallaan maahanmuuttoa jota sotilaat oli siellä estämässä eikä kantamassa matkatavaroita.
Sokeita pisteitä on aika paljon itse kullakin näköjään kun maahanmuuttoon yleistetään ihan kaikki ja sitten keksitään että kaikkea maahanmuuttoa vastustetaan. Eihän se että tullaan rajan yli ja hoetaan asylun ole mitään maahanmuuttoa.
Ilmoita asiaton viesti
Ympäristö- ja asuntoministeri Krista Mikkonen puhuu vain hiilineutraalista yhteiskunnasta, mutta asuminen on täysin unohtunut.
Nyt kansa maksaa itsensä kipeäksi valtavilla asumiskuluilla.
Lyhytnäköistä ja kallista vallan käyttöä.
Ilmoita asiaton viesti
Muuten komppaan, mutta yläikärajaksi pitäisi samalla sopia 75vuotta jottei toistuisi täälläkin sama kuin USAn presidentin vaaleissa.
Ilmoita asiaton viesti
Silloin kun kyse on Suomen luonnon saastuttamisesta on ymmärrettävää, että saastuttajalle asetetaan rajoituksia. Mutta kun kyse vaikutuksesta globaaliin ilmastoon normisuomalaisen normielämän vuoksi, ei ketään pitäisi kurittaa.
Suomi tulee seuraamaan kansainvälisiä normeja, mm. EU:n direktiivejä, mutta ei ole mitään syytä, että kuritamme itseämme vapaaehtoisesti sitä enemmän.
Ilmoita asiaton viesti
Fossiilista öljyä tarvitaan mm. voiteluöljyjen ja muovin valmistukseen. Sivutuotteena syntyy polttoaineita niin bensiini- kuin dieselmoottoreihin. Missä vaiheessa ehditään ajatella näitäkin pieniä yksityiskohtia?
Ilmoita asiaton viesti
Missähän Ohisalo on esittänyt moisen ajatuksen? Minulta meni ohi.
Ettet nyt vain levitä väärää tietoa? Se nyt on tietysti persujen kulttuurinen ellei peräti geneettinen erityispiirre, kuten se teidän entinen mestarinne sanoisi.
Vesa Lehtimäki kirjoitti Suomen Kuvalehdessä hyvin: ”Protopersuilta vallan kaapanneet halla-aholaispurralaiset perussuomalaiset ovat nyt totutelleet sääntöpohjaiseen parlamentarismiin runsaat puoli vaalikautta. Piikkipaikka gallupeissa on menetetty ja muutenkin on tylsää. Laitostuminen uhkaa – paitsi tietysti kiihotussyytteen saanutta kansanedustajaa Mauri Peltokangasta. Häntä uhkaa oikeuslaitostuminen.” (SK 36/2021)
Ilmoita asiaton viesti
Arvasin siis oikein. Ohisalo ei ole mitään tuollaista sanonut.
Perussuomalaiset sen sijaan päästelevät suustaan milloin mitäkin, yleensä p-sanoja. https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/5417817/Naisia+solvannut+Martti+Makinen+sai+lahtopassit+Paimion+persuista+kokee+tulleensa+syrjityksi+Tama+on+taysi+sotatila?fbclid=IwAR37Wmuf9MBhgeWPFr6AqHDx3U9I0lEr7N-Y38rdspe90NF4g-2cToKoK5w
Ilmoita asiaton viesti
Vähän suuremmassa kuvassa, perhepäivähoitojärjestelmän tasapainoistamisen vesittäminen vanhoillisen keskustan änkyröinnin vuoksi hallituksessa, ei luo näkymiä parannuksista vanhuusköyhyyteen, eikä lisää resrusseja nykyiseen työvoimapulaan.
https://ihmisoikeusliitto.fi/koyhyys-koskettaa-monia-naisia-suomessa/
Ilmoita asiaton viesti
Jos nyt tuota kodinhoidontukea Keskusta on kannattanut, niin sehän on ollut entisaikojen vakio. Kotirouville ei kertynyt eläkettä eikä sitä ole jälkeenpäin korjattu.
Itse olen ollut työelämässä paria äitiysvapaata lukuun ottamatta, mutta eläkekertymä alkuvuosilta oli olematonta.
Eläkkeeni on kohtuullinen, mutta verottaja siitä ottaa melkoisen kakun.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvällä matkalla jo ollaan – pitänee palata nuoruuden aikaiseen kulkemiseen – peukku pystyyn tien poskessa!
Josko joku sähköinen kulkuneuvo pysähtyisi noukkimaan kyytiin?
Ilmoita asiaton viesti