Virittikö Venäjä ’ansan’ Natolle Ukrainaan suuntautuneella hyökkäyksellään?

Venäjän erityisoperaatio Ukrainaan käynnistyi lähes vuosi sitten.

Sodanjulistusta ei tapahtunut. Provosoinnin lähteinä käytettiin Ukrainassa toimivia natseja ja terroristeja.

Samaan aikaan, kun valmisteluja erityisoperaatiolle tehtiin, Suomea ja Ruotsia varoitettiin ikävillä seurauksilla Natoon liittymisestä.

Venäläisten hyökkäyksen alettua, Kiova yritettiin valloittaa ja siinä Venäjä epäonnistui.

Sen sijaan, venäläiset sotilaat tekivät raakalaisia julmuuksia, joista puhutaan varmasti vielä sadan vuoden jälkeenkin.

Ukrainan infran pommituksilla, venäläiset ovat olettanneet, että maa luopuu, taipuu ja suostuu mihin vain.

Nyt tilanne on kuitenkin edennyt toisin ja lännen apu toimii.

Lännen avulla ei kuitenkaan ole Naton -’kasvoja’, vaan jokainen tukijamaa toimii omissa nimissään.

Nato pidättäyttyy edelleen osallistumasta joukoillaan itse taisteluihin.

Naton viisaus on vahva voima, jolla venäläisten aggressiivista mielialaa pidetään aisoissa.

* * * *

Putin on ollut ilmeisen turhautunut ikänsä ja valtansa heikentyvään moodiin.

Jospa hän, viimeisillä elinvuosillaan, ehtisi saada aikaan jotain suurta.

Kenties 3. maailmansodan! Itse asiassa, sen hän tarvinnee, että voi kuolla ’rauhassa’.

Muistavatko venäläiset hänet vapauttajana, vai poikiensa tappajana, jää nähtäväksi!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu