Oliko YYA – ystävyys, yhteistyö ja avunanto -sopimus Suomen tie vapauteen?

”Suomettuminen (saks. Finnlandisierung) eli finlandisointi on Suomen toisen maailmansodan jälkeistä ulkopolitiikkaa kuvaava termi. Suomettuminen viittaa negatiivissävytteisesti Neuvostoliiton vaikutusvaltaan Suomen poliittisessa päätöksenteossa.” Lähde: Wikipedia

Suomalaisuus on käsite, jonka tunnettuus on arvokkaampaa, kuin ”suomettuminen”, jolla kansamme selviytymistarinaa halventaen selitetään YYA -sopimuksen ylläpitämisen myötä.

Maamme kohtalot ovat kaikkien tiedossa. Vaikka viimeiset, yli seitsemänkymmentä vuotta olemme onnistuneet elämään rauhanomaista rinnakkaineloa, niin idän uhka on aina olemassa.

Suomi kiiruhti pikaiseen liittymissopimukseen Euroopan Unioniin, pelolla, että usko oman  turvan suojaamiseksi, takaisivat isot EU -maat.

Brexit varmisti, että brittien suuret puolustusvoimat eivät enää takaa EU -maihin kohdistuvaa, sotilaallista hyökkäystä.

Euroopan Unioniin liittyminen ei siten varmistanutkaan takuuna, että Suomi olisi turvassa.

EU- mailla on toki omat puolustusvoimansa, mutta, niin kuin sen olen ymmärtänyt, eivät ole valmiuksissa yksittäisten EU -maiden puolustuksiin osallistumisissa.

Tämän päivän Suomi ei pelaa hyvien valtiosuhteiden peliä Venäjän kanssa vain siksi, että turvaamme hyvät naapurisuhteemme.

Suomi käy keskustelua presidenttien vuorovaikutteella – tosiasiat tuodaan esiin, on eri asia, miten niitä arvotetaan.

Suomi on yksi EU -valtio, jolla on oma suvereniteetti maansa päätösvaltaan.

Kyse on itsenäistyneen nuoren oman identiteetin löytämisen irtautumisesta ylisuojelullisuudesta.

Suomettuminen, on hyvä tapa itsenäistymisen onnistumisen polulla!

Matka on vielä vaiheessa, mutta loppu jo häämöttää!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu