Yksin vai Kaksin – odotettu järjestöhanke

Eilen oma ammattiliittoni JHL päätti olla mukana keskusjärjestön uudistumishankkeessa. Keskusjärjestöjen yhdistymishanke on hyvä ja monen ay-toimijan ja jäsenen jo pitkään odottama uutinen.  Toivon mukaan hanke menestyy, ja jäsenet ovat laajasti uudistuksen takana. Vain sellainen uudistus voi onnistua, jolla on puolellaan jäsenten kannatus ja voima.  Kysymys ei saa olla pelkästään uudesta keskusjärjestölaatikkoleikistä tai ”uuden putiikin pystyttämisestä”, kuten eräs toimittaja totesi. Oleellista on se, miten toimintamalleja, johtamista ja sisältöjä kehitetään niin, että kaikki edunvalvonta- ja vaikuttamistasot uudistuvat ja vahvistuvat. Miten vastataan ajan ja ympäristön muutokseen ja jäsenten tarpeisiin siinä.

Tiedämme hyvin, että ay-liikkeellä on myös Suomessa vastassaan useita sen asemaa, toimintaa ja toimintamahdollisuuksia haastavia oikeudenmukaisuuskysymyksinä esitettyjä näkemyksiä. Eriarvoisuudesta sekä hyvinvointiyhteiskunnan tilasta ja uudistamistarpeesta keskusteltaessa esiin nousevat esimerkiksi ansiosidonnainen työttömyysturva ja työttömyyskassat sekä ay- jäsenmaksujen verovähennysoikeus, jotka ovat ay-liikkeen toiminnan perustaa. Myös nuorten työmarkkinoille tulevien suhtautumisessa ay-liikkeeseen ja sen jäsenyyteen on hyvin erilaisia näkemyksiä.  Monia muutoksia voi olla näköpiirissä.

Yhtenäisempää edunvalvontaa ja parempaa resursointia tarvitaan etenkin työpaikoilla.  Vähemmän päällekkäisiä eri keskusjärjestöjen alaosastoja ja –yhdistyksiä, ehkä myös sopimuksia. Enemmän luottamushenkilöiden ajankäyttöä, osallistuvia jäseniä ja osaamista, sillä edunvalvonta- ja vaikuttamistyö kokoajan monimutkaistuu ja vaikeutuu sirpaloituneiden työn, työsuhteiden ja työyhteisöjen vuoksi. Onkin mielenkiintoinen ja haastava kysymys, miten työpaikkatason edunvalvonnan vahvistaminen keskusjärjestöhankkeessa onnistuu; toivottavasti jonkinlaisella eri edunvalvonnan tasojen välisellä työn ja resurssien uusjaolla!

Itse olisin jopa yhden suuren ja voimakkaan keskusjärjestön kannalla. Siten saataisiin parhaiten poistettua nykyiset valtaisat päällekkäisyydet organisaatioissa ja toiminnassa ja edunvalvonnan lisäpanostus sinne, missä sitä tarvitaan: muun muassa työpaikkatasolle, kansainväliseen edunvalvontaan ja nykyistä laadukkaampaan ja laajempaan selvitys- ja tutkimustoimintaan, vahvempaan epätyypillisen työn ja työsuhteiden edunvalvontaan, palkkatasa-arvon edistämiseen – vain muutamia osa-alueita mainitakseni. Myös ay-toimijoiden edunvalvonta- ja vaikuttamiskoulutukseen ja työmarkkinakelpoisuuden ylläpitoon olisi löydyttävä uusia mahdollisuuksia ja avauksia.

Epäilen kuitenkin yhden keskusjärjestömallin onnistumista, ainakaan nyt asetetuilla aikatauluilla se ei ole todennäköistä.  Edunvalvonnan ja vaikuttamisen resursseja on kuitenkin vahvistettava, ja ainakin hyvään alkuun on päästävä. Se onnistuu, kun katsotaan huolellisesti, mitä panostuksia nyt ja tulevaisuudessa todella tarvitaan ja miten ay-liikettä organisoidaan ja resursoidaan tehokkaasti ja johdetaan hyvin.  Myös ay-liikkeessä on meneillään eläköitymisbuumi, joten mahdolliset tarvittavat sopeutustoimet on helpompi tehdä nyt kuin myöhemmin.

Lue lisää kirjoittajasta ja hänen ajtuksistaan osoitteessa www.mirkavainikka.fi