Mustalaisnaisena ravintolassa

Heti alkuun, puhun mustalaisesta, koska romaniystäväni haluaa käyttää sitä nimitystä itse.

Pitkiä katseita, hämmennystä ja toteamuksia ”mustalainen tuli sisään”, koin käydessäni viikonvaihteessa useissa ravintoloissa Helsingin yössä ystäväni kanssa, joka on päättänyt kunnioittaa kulttuurinsa perinteitä, ja pukeutua mustalaisten kansallispukuun. Kokemus oli kaiken kaikkiaan hieno ja avartava. Tapasimme erilaisia ihmisiä ja koimme paljon myös myönteisiä kohtaamisia. Tosin karaoket jäivät vähiin.

Olin usein saanut ystävältäni kieltävän vastauksen ravintolailtoihin osallistumisesta. Syynä oli hänen oma kokemuksensa siitä, etteivät mustalaisnaiset pääse ravintoloihin sisälle. Miehet pääsevät helpommin. Perusteluna ystäväni kertoi, että ”vaatteemme provosoivat väkivaltaan”.

Perustelu ei minusta tunnu alkuunkaan riittävältä. Mietin myös sitä, mihin kaikkeen mainonta ja myös ns. kantaväestön naisten vaatetus ylipäänsä provosoi. En halunnut uskoa, että näin on. Miksi joku ei pääse laulamaan karaokea vaatteidensa vuoksi?

Myötäelin ystäväni ahdistusta, jännitystä ja pelkoa siitä, torjutaanko hänet Helsingin yössä. Olin oppinut, että lain syrjimättömyys ei toimi kaikkialla. Ensimmäisen kerran todistin asiaa , kun kysyin Malmin Lucky Ladyn portsarilta, pääseekö seurueemme sisään, jos siinä on yksi mustalaisnainen. Vastaus oli: ”Meidän linjamme on, ettei mustalaisia päästetä sisään. Siitä ei edes neuvotella.” Aloin uskoa ystäväni ajatukset todeksi.

Tosin olin jo aiemmin selvitellyt asiaa. Kun työpaikkamme pikkujouluja vietettiin ravintola Kaisaniemessä, varmistimme soittamalla etukäteen, pääsemmekö ravintolaan sisälle. Kummaa kysymystä ihmeteltiin. Näin myös, kun soitin itsenäisyyspäivän aatontanssiaisista Paasitorniin. Myös ihmetellessäni asiaa yleisesti, olen huomannut, että mielipiteet jakautuvat. Jotkut ovat sitä mieltä, että mustalaiset ovat maineensa ansainneet, toiset taas kummeksuivat kielteisiä asenteita tyyliin ”ei nykysuomesta voi löytyä tuollaista toisen ihmisen tuomitsemista.”

Olemme keskustelleet mustalaisystäväni kanssa asiasta useaan otteeseen, lopulta sovimme, että pidämme päihteettömän baari-illan ja kasvamme kokemusta rikkaammaksi. Joka tapauksessa lupasin, että jos ystäväni ei pääse ravintolaan sisään, en minäkään sinne mene.

Baarikierros kertoo paljon

Aloitimme kierroksen Itä-Helsingistä. Puotiharjussa ja Itäkeskuksessa jännityksen tunne oli käsin kosketeltava. Yleisesti saimme hyvää palvelua, ja välillä saimme monenlaista huomiota osaksemme. Ongelmia ei ollut. Olutpankissa, Puotiharjun ostarilla meille tarjottiin vichyt ilmaiseksi, ja ihmiset halusivat tulla kysymään heitä mietityttäviä asioita mustalaiskulttuurista. Keskustelut olivat mielenkiintoisia ja meidän kohtelumme oli hyvää. Samoin erityisen hyvä kohtelu oli Myllypurossa Jyväsessä ja pitsalla käydessämme Siilinpesässä, Herttoniemessä.

Viimeisenä kohteena oli Pata Ässä, jossa päätimme viettää loppuillan. Sinne oli jonoa ja ulkona kova räntäsade. Marssimme jonon etuosaan ja kysyimme ensimmäisiltä, voimmeko tiedustella ovelta, pääseekö mustalaiset ravintolaan sisään. Jonon ensimmäiset vastasivat kohteliaasti: ”Totta kai, vaikka tuskin täällä enää ilmenee sellaista rasismia.” Portsari avasi oven ja kysymykseeni ”hei, pääsevätkö mustalaiset ravintolaanne, vastaus oli ”ei.” Kysyin ”miksi”. Vältellen portsari vastasi ”kun te ootte tollaisia… se aiheuttaa muissa kaikenlaista. Menkää Tenkkaan. Sinne pääsette.”

Mietin, mikä perustelu ylipäänsä on, että ” te ootte tollasia”? Entä onko meidän vika, että kaikki eivät osaa käyttäytyä, jos viereisessä pöydässä istuu näyttävä mustalaisnainen? Voiko tämän päivän Suomessa olla näin suoraa syrjintää vähemmistöä, joka haluaa näyttää kulttuurinsa erityispiirteet, kohtaan? Kallio ei ollut meille kuitenkaan nyt vaihtoehto, joten päätimme lähteä kotiin. Nauroimme lopuksi yhdessä, ja totesimme että ”himaan sano meikämanne, kun me ollaan tällaisia”.