Ruotsissa Finne, Suomessa manne?

Ruotsissa romanivähemmistön tilanne on toisenlainen kuin Suomessa. Moni elää vahvemmin osana yhteiskuntaa kuin Suomessa, käy töissä ja voi kunnioittaa omaa kulttuuriaan.

Kirjoitin taannoin ystäväni kanssa tekemästämme baarikierroksesta Helsingissä. Sain runsaasti palautetta. Ystäväni ja myös uusi romanituttavani ovat kasvaneet Ruotsissa, opiskelleet ja käyneet töissä, koko elämänsä.

Kommentit blogikirjoituksestani olivat sekä rasismin vastaisia että kannattivat yleistämistä. Palautteen määrä ihmetytti. Vaikka itsekin hieman arastelen lähestyä vieraita kulttuureja ja ihmisiä, haluan oppia tuntemaan ja ymmärtämään niitä sekä tavata erilaisia ihmisiä ja oppia ymmärtämään ihmisten toiminnan syitä ja seurauksia.

Yksi saamastani palautteista sisälsi seuraavan tarinan. Helmikuun alussa 2014 iltapäivällä Jassilla oli tarkoitus mennä serkkunsa kanssa Kauhajoella avatun sisustusliikkeen joulu-outletiin. Liikkeen ovella työntekijä pysäytti asiakkaat ja totesi, että romanien pääsy liikkeeseen on kielletty ja että tämä on kaupan johdon määräys. Jassi kuvaa tunnelmaansa: ”Hämmästyimme tilanteesta, ja tunsimme itsemme loukatuiksi ja häväistyiksi, etenkin koska tämä tapahtui muiden ihmisten läsnäollessa.”

Poliisi kutsuttiin paikalle naisten pyynnöstä. Jassi kertoo poliisin ohjanneen naisia sanomaan liikkeen edustajalle, että kieltäkää muitakin romaneja tulemasta tähän liikkeeseen. Samalla kun naiset keskustelivat poliisimiehen kanssa, kolmas romaninainen yritti sisään kyseiseen kauppaan. Kaupan edustaja kielsi poliisien läsnä ollessa myös häntä menemästä kauppaan perustellen kieltoa kuten Jassille: ”esimiehen antama ohje”. Poliisit eivät reagoineet millään tavalla. Paikalla oli myös muita asiakkaita. He kuulivat myös tämä kiellon.

Romaninaiset odottivat, että poliisi olisi auttanut heitä, koska syrjintä on Suomessa kielletty. Toisin kävi. He kokivat, että paikalla olleet poliisit selvästi puolustivat liikkeen edustajan käytöstä. Poliisi perustelikin asiantilaa todeten, että ravintola saa valita asiakkaansa ja voi käännyttää humalassa olevat. Rinnastus tuntui naisista täysin asiattomalta tilanteessa, jossa kyse oli päiväsaikaan kaupassa asioinnista. Naiset tekivät asiasta rikosilmoituksen. Kun poliisi otti yhteyttä, rikosnimikkeeksi ilmoitettiin syrjintä. Nyt naiset odottavat oikeuskäsittelyä.

On surullista ja hävettävää, että romanit ovat syrjitty vähemmistö Suomessa. Romaniystäväni kokevat, että Ruotsissa heitä aina nimitettiin Finneiksi eli suomalasiksi, Suomessa mustalaisuus korostuu ja usein heitä nimitellään manneiksi. Ruotsista Suomeen muuttanut ystävänikin on ollut oikeudessa häneen kohdistuneen syrjinnän vuoksi. Voiko olla niin, että Suomessa kasvaneet romanit ovat ikään kuin tottuneet ja alistuneet syrjintään, mutta Ruotsissa kasvaneet ja tänne muuttaneet toimivat vaatien tasa-arvoa. Olisiko aika muuttaa asenteita Finnet?

MirkaVainikka

Olen myönteisen asenteen ja vahvat yhteiskuntasuhteet omaava, haasteista pitävä, oppimis- ja yhteistyökykyinen Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja. Koulutukselta olen sosionomi (ylempi amk), lähihoitaja ja ylioppilas. Rakastan läheisteni lisäksi liikuntaa ja etenkin jalkapalloa. Pidän haasteista ja viihdyn ihmisten seurassa. Arvoissani ihminen tulee aina ensin. <3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu