Lapsi tarvitsee aikuisia – kohtuullisuutta kouluverkkoon

Ilokseni sain lukea opetusministeri Krista Kiurun toimista, joiden seurauksena kunnat saavat lisärahaa kymmenen miljoonaa euroa koulunkäynninohjaajien ja -avustajien palkkaamiseen ja kouluttamiseen. Koulunkäynninohjaajat ovat tärkeä voimavara, jota ei kaikissa kunnissa ja kouluissa valitettavasti osata arvostaa ja hyödyntää täysimääräisesti.

Helsingissä näistä lasten arjen kannalta tärkeistä resursseista on jouduttu leikkaamaan. Tällaisissa leikkauksissa ei ole mitään järkeä. On selvää, että lapset tarvitsevat arjessa aikuisia. On tyypillistä on, että leikkaukset kohdennetaan helposti alueille, joilla vanhemmat eivät toimi ja vaikuta aktiivisesti asioihin. Vaikean arjen, esimerkiksi lapsiköyhyyden kanssa kamppailevat vanhemmat, eivät jaksa osallistua yhteisiin asioihin.

Pyysin selvitystä siitä, miten kouluverkon muutokset kohdentuvat Helsingissä. Tutustuttuani tilastoihin näyttäisi, että muutoksista kaksikolmasosaa viimeisen kymmenen vuoden aikana on tehty sosiaalisesti haasteellisilla alueilla ja yksi kolmannes hyvinvoivilla alueilla. Sosiaalisesti haasteellinen on alue, jossa on mm kaupunkiköyhyyttä, työttömyyttä, kouluttautomattomuutta ja jossa jopa terveyserot ovat suuremmat kuin Helsingissä keskimäärin.

Isommat koulu, pienemmät luokat

Valinnat valitettavasti näyttäisivät siis lisäävän eriarvoisuutta, eivät vähentävän sitä. Koska koulurakennuksiin on ollut vaikea kohdistaa säästöjä, ja jopa hallinnollisiakin yhdistämisiä on paikoin vastustettu, on opetustoimen säästöjä kohdistettu ei-lakisääteisiin, koulunkäyntiä tukeviin toimiin. Niinpä viimeaikojen säästölinjaukset ovat kohdistuneet vahvasti esimerkiksi koulunkäyntiavustajiin, jotka ovat määräaikaisia ja erittäin tarpeellisia etenekin erityislapsille. Linjaus ei ole mielestäni kestävä.

Avoimuus, tiedonsaanti ja kaupunkilaisten kuuleminen on aivan keskeistä myös kouluratkaisuissa.  Odotan Helsingiltä selkeitä kouluverkkolinjauksia, jotka toimivat ongelmia ennakoiden ja tasaavat kaupunginosien koulujen eriarvoisuutta ja edistävät tasa-arvoisuutta.  Esimerkiksi se, että entiset ala-asteet ja ylä-asteet olisivat yhden rehtorin alaisuudessa, olisi sekä pedagogisesti että säästöjen näkökulmasta tavoiteltavaa. Ratkaisu ei myöskään aiheuttaisi lapsille muutoksia, esimerkiksi pidempää koulumatkaa.

Opetustoimessa suurimmat kulut ovat henkilöstökulut ja tilakulut. Näistä on säästettävä, kun raami on laitettu tiukaksi. Vaikka en ihaile suuruuden ekonomiaa, valitsen mieluummin isot koulut, reilummin aikuisia ja mahdollisesti pienet luokat kuin pienet koulut, isot luokat ja vähemmän aikuisia. Helsingissä tavoitteena tuleekin olla, että peruskoulun koko on vähintään 500 oppilasta. Näin koulussa olisi vähintään kaksi rinnakkaista luokkaa. Nyt vain joka viides koulu on kooltaan 500 oppilasta.

Näillä muutoksilla saataisiin kouluihin merkittävä säästö inhimillisemmin. Kun määrärahat ovat kiinteät ja säästötavoitteisiin on päästävä, tämä johtaa siihen, että suurempi koulu turvaa parhaiten pienet kouluryhmät ja riittävän kurssitarjonnan sekä aikuiset, opettajat ja koulunkäynti avustajat, lasten arjessa. Lapset tarvitsevat aikuisia.