Lasikatot on tehty rikottavaksi ja sirpaleet voi siivota!

Minulla on unelma yhteisöllisestä ja inhimillisestä, turvallisesta ja oikeudenmukaisesta Helsingistä. Kaupungista, jossa ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle. Toivon, ettei kukkaan vähättele itseään, eikä muita. Ei, vaikka muut niin tekisivätkin! Ole rohkeasti itsesi. Minäkin olen. Voimme ajatella, toimia ja elää eritavoin, mutta silti meidän on syytä kohdata toisemme arvostaen. Päälleni voi laittaa lasikaton tai minuun voi lyödä kukkahattutätin leiman. Minut tuntevat tietävät, etten mahdu lokeroihin, vaan elän omaa elämääni minun tavoin. Kehotan sinua tekemään samoin.

Helsingissäni ihmistä ei sorreta, eikä jätetä yksin. Ihminen tulee aina ensin! Syrjäytymisen torjuminen, ihmisistä, asumisesta ja kaupunkiympäristöstä huolehtiminen, liikenteen sujuvuus ja toimiminen oikeudenmukaisena työnantajana ovat tärkeintä. Helsingin erityisenä haasteena on eriarvoisuuden kasvun pysäyttäminen, kansainvälistyminen, lasten ja nuorten sekä ikäihmisten hyvinvointi. Haluan huolehtia yhdenvertaisuudesta; toimivista lähipalveluista. Laadukasta hoitoa ja hyvinvoivia hoitajia tarvitaan niin kodeissa, päiväkodeissa, kouluissa kuin ikääntyneiden palveluissa. Tavoitteeni on ihmistä kunnioittava Helsinki.

 

1. Yhteisöllisyyttä

Ihmistä ei saa jättää yksin. Meillä kaikilla on tarve kuulua johonkin. Monien ikävien tapahtumien ja tekojen taustalla on yksinäisyys, joka koskettaa yhä useampaa helsinkiläistä. On pidettävä huolta siitä, että kaupungissamme on mahdollisuuksia osallisuuteen ja yhteisöllisyyteen, vuorovaikutukseen ja ihmisten välisiin kohtaamisiin. Tarvitsemme sekä ikäihmisten tehostettua palveluasumista esimerkiksi Koskelan muistikylän että monipuolisia palvelukeskuksia ja nuorille nuorisotakuun, väylän opiskeluun ja työelämään. Yksinäisyyttä ehkäistään arjen yhteisöissä.

 

2. Turvallisuutta

Ihmisen ei pidä pelätä itsensä eikä läheistensä puolesta. Turvallisuus ja arvostava kohtaaminen on ihmisoikeus. Turvallisuus syntyy myös siitä, että ymmärrämme ja hyväksymme erilaisuutta, kunnioitamme ihmisarvoa toinen toisiamme – välitämme toisistamme. Se on oleellinen osa Helsinkiäni. Eriarvoistumiskehitys asuinalueilla on pysäytettävä. Köyhiä, apua tarvitsevia ja turvapaikanhakijoita ei saa asettaa vastakkain eikä kohdella kuin turvallisuus uhkana. Ennakkoluulot roskakoriin. Kaikki on otettava mukaan yhteiskuntaamme. Turvallisuus työ alkaa läheltämme. Erilaisten ihmisten kohtaaminen, voi synnyttää uusia innovaatioita. Erilaisuus on Helsingille mahdollisuus.

 

3. Oikeudenmukaisuutta

Kouluissa, oppilaitoksissa, lähi- ja hyvinvointipalveluissa on huolehdittava ihmisten hyvinvoinnista. Tarvitaan sosiaali- ja terveyspalveluiden integrointia sinne, missä ihmiset ovat. Siis esimerkiksi päiväkoteihin, kouluihin, asukastilohin. Helsinkini on kaikille avoin ja kansainvälinen. Jokaisella ihmisellä on oltava mahdollisuus osallistumiseen. Ikä, sukupuoli, rotu, uskonto tai muu tausta ei saa olla esteenä onnistumiselle elämässä. Jokainen ihminen on arvokas. Lähipalvelut on turvattava.

 

Ihmisten koti, rakas Helsinkimme. Rikotaan lasikattoja ja siivotaan tarvittaessa sirpaleet.

 

MirkaVainikka

Olen myönteisen asenteen ja vahvat yhteiskuntasuhteet omaava, haasteista pitävä, oppimis- ja yhteistyökykyinen Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja. Koulutukselta olen sosionomi (ylempi amk), lähihoitaja ja ylioppilas. Rakastan läheisteni lisäksi liikuntaa ja etenkin jalkapalloa. Pidän haasteista ja viihdyn ihmisten seurassa. Arvoissani ihminen tulee aina ensin. <3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu