Kumpi oli ensin huumeriippuvuus vai syrjäytyminen?

Yle uutisoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, THL:n, tutkimusprofessori Pekka Hakkaraisen aamu-tv:n haastattelun perusteella, että hän vaatii keskustelua huumausaineiden käytön laillistamisesta. Hänen mukaansa kieltopolitiikka ei ole toimivaa. Jäin pohtimaan Hakkaraisen puheenvuoroa. Hyviä huomioita! Keskustelu huumepolitiikasta on tarpeellista ja tervetullutta. Tänä päivänä vahvoja kieltopolitiikan kannattajia on entistä vähemmän. Suuri osa näkee huumepolitiikan konsensuspolitiikan tärkeäksi ja onnistuneeksi. Haluankin huomauttaa, että Suomen huumepolitiikka ei ole pelkkää kontrollipolitiikkaa. Täten ratkaisuja ei kannata hakea vain kontrollipolitiikan kautta.

 

Lapsuuden ja nuoruuden elinolot, opitut tavat ja terveystottumukset vaikuttavat läpi elämän. Itse ajattelen, että suuri haaste on eriarvoisuuden kasvu ja lisääntyvät muutokset hyvinvointieroissa. 2017 kouluterveyskyselyn mukaan nuorten asenteet kannabikseen ovat muuttuneet aiempaa myönteisemmiksi ja aineen riskit nähdään aikaisempaa vähäisempinä. Jos nyt osa suomalaisista käyttää huumeita ja syrjäytyy jo nuoruudessaan, miten käytön rangaistavuuden vahvempi poisto tukisi näiden nuorten tervettä kasvua ja hyvinvointia? Suomen kahden raiteen huumepolitiikka on mahdollistanut huumeiden käyttäjien sosiaali- ja terveysneuvontatyön sekä rankaisematta jättämisen esimerkiksi käyttörikosten yhteydessä.

 

Syyttämättä jättäminen on mahdollista suomalaisessa oikeusprosessissa. Samoin toimintatapana rankaiseminen ei ole nyky lainsäädännön mukaankaan ainoa vaihtoehto. Rankaisematta jättämisen mahdollistaa nykylainsäädäntökin. Kyse on käytännön toimintatapojen kehittämisestä. Suomalainen huumetyö pyrkii parantamaan kontrolliviranomaisten, sosiaali- ja terveysviranomaisten yhteistyötä ilman, että palvelujen saanti vaarantuu. Tärkeää on se, että huumeriippuvuudesta kärsivät ja heidän läheisensä ohjautuisivat entistä paremmin sosiaali- ja terveyspalvelujen piiriin.

 

Lasten ja nuorten huumehoidon tarpeesta on puhunut esimerkiksi lapsiasianvaltuutettu. Tuleeko meidän kiinnittää huomiomme lainsäädäntöä pohtiessa huumeita käyttäviin lapsiin ja nuoriin vai aikuisiin? Entä onko lain tehtävä vastata liberaalilla tavalla satunnaisesti huumeita käyttävien aikuisten tarpeisiin? Kysymys kuuluukin, kuinka vaikutamme syrjäytymisen sijaan osallisuuden edistämiseen. Itse asiasiassa oliko ensin huumeriippuvuus vai syrjäytyminen?

MirkaVainikka
Sosialidemokraatit Helsinki

Olen myönteisen asenteen ja vahvat yhteiskuntasuhteet omaava, haasteista pitävä, oppimis- ja yhteistyökykyinen Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja. Koulutukselta olen sosionomi (ylempi amk), lähihoitaja ja ylioppilas.

Rakastan läheisteni lisäksi liikuntaa ja etenkin jalkapalloa. Pidän haasteista ja viihdyn ihmisten seurassa. Arvoissani ihminen tulee aina ensin. <3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu