YK:n huumausainetoimikunnan 61. istunto alkoi

Minulle suotiin ilo ja kunnia osallistua huumausainetoimikunnan 61. istuntoon Wienissä. Sen lisäksi, että olen osa Suomen delegaatiota, edustan Ehkäisevän päihdetyön verkoston huumetyöryhmää, jonka puheenjohtaja olen. Oli upea tunne kävellä kokoukseen, jossa on YK:n tunnukset. Yleensä olen tottunut näkemään tämän tutun visuaalisen ilmeen TV:ssä esimerkiksi uutisissa. Nyt kuuntelen kiinnostuneena avauspuheenvuoroja.

 

Huumausainetoimikunta (Commission on Narcotic Drugs, CND), CND, on keskeisin kansainvälistä huumausainepolitiikkaa ohjaava foorumi. Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja Mirka Vainikka toimii osana Suomen delegaatiota ja pitää sosiaalista markkinointia ja interventioita internetissä käsittelevän puheenvuoron Suomen ja Kroatian yhteistyössä järjestämässä sivutapahtumassa tiistaina 13.3.2018.

 

Huumausainetoimikunta monitoroi maailman huumausainetilannetta, kehittää huumausaineiden kontrollointimekanismeja sekä esittää suosituksia kansainvälisen huumausaineongelman torjumiseksi. Huumausainetoimikunta päättää myös uusien aineiden ottamisesta kansainvälisen kontrollin piiriin. 61. Toimikunnalle esitetään kahdentoista uuden psykoaktiivisen aineen lisäämistä kansainvälisten huumausainesopimusten piiriin. Tästä asiasta päätetään alustavan aikataulun mukaan torstaina.

CND:n kokouksen yhteydessä Suomen delegaatio työskentelee erilaisissa työryhmissä (Plenari, Informaalit, comitee of the hole) ja tietoa jaetaan myös kokouksen yhteydessä järjestettävissä useissa sivutapahtumissa. Suunnittelin tänään kuuntelevani myös sivutapahtumaa, joka käsittelee maiden ja kansalaisyhteiskunnan välistä yhteistyötä. Sivutapahtuman järjestää kansainvälinen HIV / AIDS-liitto. Aika näyttää, toteutuuko suunnitelmani.

MirkaVainikka

Olen myönteisen asenteen ja vahvat yhteiskuntasuhteet omaava, haasteista pitävä, oppimis- ja yhteistyökykyinen Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja. Koulutukselta olen sosionomi (ylempi amk), lähihoitaja ja ylioppilas. Rakastan läheisteni lisäksi liikuntaa ja etenkin jalkapalloa. Pidän haasteista ja viihdyn ihmisten seurassa. Arvoissani ihminen tulee aina ensin. <3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu