Arvovalintoja

Kehysriihessä tehty päätös aloittaa sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustusten leikkaukset jo ensi vuonna, etuajassa ja lisäleikkauksin, herättää minussa Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtajana vakavaa huolta. Meidän tehtävämme on tukea huumeita käyttävien ihmisten läheisiä ja perheitä sekä huumekuntoutujia heidän arjessaan, tarjota toivoa ja konkreettisia keinoja kuntoutumiseen ja raittiuteen. Nyt, kun hallitus on päättänyt vähentää valtionavustuksia merkittävästi, meidän kykymme auttaa heikoimmassa asemassa olevia uhkaa heikentyä. 

Vähennykset tarkoittavat käytännössä sitä, että ensi vuonna STEA:n kautta jaettava tuki vähenee 80 miljoonaa euroa tämän vuoden tasosta. Vuoteen 2027 mennessä avustustaso laskee peräti 34 prosenttia. Nämä eivät ole vain numeroita budjettiriveillä – ne ovat suoria leikkauksia toimintoihin, joista tuhannet suomalaiset saavat apua lukuisiin elämän eri tilanteisiin. 

Meidän on muistettava, että päihdeongelmat eivät katso taloustilannetta eivätkä hallituksen budjettipäätöksiä. Päihderiippuvuuteen sairastuneet ihmiset ja heidän läheisensä tarvitsevat tukea riippumatta siitä, miten talous kasvaa tai kutistuu. Jos tuki heikkenee, seuraukset heijastuvat koko yhteiskuntaan – lisääntyvänä rikollisuutena, syrjäytymisenä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksina. 

Kuntien ja hyvinvointialueiden päättäjillä on nyt suuri vastuu. Vaikka valtio vetäytyy, paikalliset toimijat voivat tehdä arvovalintoja: he voivat päättää priorisoida perusterveydenhuollon ja sosiaalipalveluiden rahoituksen turvaamisen, päättää palvelumaksujen kompensoinnista tai säilyttää lastensuojelun jälkihuollon ikärajan 25 vuodessa. On elintärkeää, että kuntien ja hyvinvointialueiden päättäjät tunnistavat paikallisen tason tarpeet ja vastaavat niihin. Päättäjillä on mahdollista tehdä arvovalintoja niin hyvinvointialueilla kuin kunnissakin. 

Irti Huumeista ry korostaa, että päihde- ja psykiatristen sairauksien ennaltaehkäisy ja hoito ovat investointeja, jotka säästävät pitkällä aikavälillä sekä inhimillisiä että taloudellisia resursseja. Nyt on aika, jolloin testataan, mitä arvoja me todella kannatamme yhteiskuntana. Voimmeko kääntää selkämme niille, jotka tarvitsevat apua eniten? Vai löydämmekö keinot turvata heidän tukensa myös tulevaisuudessa? 

Näissä ratkaisuissa punnitaan paitsi yksittäisten ihmisten kohtaloita myös koko yhteiskuntamme moraalista kompassia. On aika tehdä arvovalintoja, jotka osoittavat, että välitämme kaikkein haavoittuvimmista jäsenistämme. Se on sivistyneen yhteiskunnan tunnusmerkki.