Huudikoutsit tulevat

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kirjoitti twitterissä 13.11.2019: “Huumeiden katukauppa on yhä häiritsevämpää”.  Hänen mukaansa julma totuus on, että uusia ongelma-alueita syntyy ja että niihin tarvitaan järeämpiä aseta. Irti Huumeista ry on mieluusti mukana tässä työssä. Voin ilokseni kertoa, että myös STEA on vastannut haasteeseen myöntämällä avustuksen hakemallemme Huudikoutsi-hankkeelle. Hanke on Irti Huumeista ry:n ja Kukunori ry:n yhteishanke.

Upeaa hankkeen suunnittelussa on ollut yhteinen innostus niin viranomaisten kuin toimijoidemme välillä. Hankkeen alkuideoinnin teimme yhteistyössä Kukunori ry:n kanssa. Mallia otimme Ruotsista, mutta muokkasimme sitä edelleen. Pian pyysimme mukaan viranomaisia mm. HSL:stä ja HKL:stä sekä vapaaehtoisia, entisiä huumeiden käyttäjiä ja vanhoja vankeja. Nämä ovat testanneet ideaamme ja sitoutuneet ideaan. Sain myös tärkeää tukea ajatuksellemme Raideammattilaisten Teppo Järnstedtiltä, joka kertoi tarpeista juna-asemilla. Loppumetreillä rajasimme hankkeen toiminnan metroradan varteen. Ajan kanssa lienee syytä pohtia, millainen tarve on muualla.

Ideana Huudikoutsi -hankkeessa on vähentää tavallisten matkustajien ennakkoluuloja ja huumeiden käyttäjien kokemaa stigmaa sekä lisätä samalla turvallisuutta asemilla. Kyse on kohtaavasta toiminnasta metroasemilla.

Toimintaa ohjaamaan rekrytoidaan kaksi työntekijää ja huudikoutseja, entisiä huumeiden käyttäjiä ja vankilataustan omaavia ihmisiä. Heidät koulutetaan kuten Ruotsissa Tukholmassa on tehty. Huudikoutsejen tehtävä on rauhoittaa aseman alueita. Työntekijät puolestaan ohjaavat  huudikoutsien tuella huumeriippuvaisia näyttäytymään alueella asiallisessa toiminnassa ja tarjoavat näille palveluohjausta. Kulttuuri- ja taidetoiminta yhdistetään palveluihin olemassa olevien palvelutuottajien kanssa.

STEAn palaute lämmitti mieltäni. On ollut ilo kertoa porukoille tänään, että huudikoutsit tulevat. Palautteen mukaan hankkeen idea on ainutlaatuinen. Toiminta viedään lähelle kohderyhmää. Tämä on ollut juuri se ydinajatus, josta me kaikki toimijat olemme olleet innostuneet. Haluamme vaikuttaa sekä huumeiden käyttäjiin liittyvän stigman purkamiseen että rauhoittaa asema alueita. Perusideana on se, että hyvä kiertää. Hankeprosessi oli poikkeuksellisen inspiroiva, ja todella haluan kiittää jo aiheesta innostuneita.

Jos olet entinen vanki tai/ja päihdekuntoutuja ja halukas tuomaan arvokasta kokemusasiantuntijaosaamista käytöömme, liity Irti Huumeista ry:n kokemusasinatuntijat facebookryhmään.  Jaamme tietoa hankkeen etenemisestä alkuun Irti Huumeista ry:n ja Kukunori ry:n facebook-sivuilla ja ryhmässä. Toivottavasti huudikoutsit saadaan jo ensi vuoden aikana metroasemien tienoille

MirkaVainikka
Sosialidemokraatit Helsinki
Ehdolla kuntavaaleissa

Olen myönteisen asenteen ja vahvat yhteiskuntasuhteet omaava, haasteista pitävä, oppimis- ja yhteistyökykyinen Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja. Koulutukselta olen sosionomi (ylempi amk), lähihoitaja ja ylioppilas. Rakastan läheisteni lisäksi liikuntaa ja etenkin jalkapalloa. Pidän haasteista ja viihdyn ihmisten seurassa. Arvoissani ihminen tulee aina ensin. <3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu