Huumepoliisien ääni kuului Torstin päivänä

Irti Huumeista ry:n ja Torsti Koskisen rahaston järjestämässä webinaarissa juhlittiin Torstin päivää poikkeuksellisesti 28. Helmikuuta. Torsti Koskinen toimi Irti Huumeista ry:n puheenjohtajana vuosina 1996–2003 ja nukkui pois 2009. Torsti Koskisessa yhdistyi inhimillisyys, innostuneisuus ja halu huumerikosyksikön edistämiseen sekä intohimo ja rakkaus yhteiskunnalliseen työhön.

Näkemystä huumekeskusteluun toivat rikosylikonstaapeli EVP Jari-Matti Kemppinen, rikosylikonstaapeli EVP Yrjö Ketonen, rikosylikonstaapeli Jari Kyllönen, tietokirjailija Elina Järvi ja kokemusasiantuntija, lähihoitaja J-P Pääskysaari. Näkemystä ja kokemusta kentältä ja tutkinnasta tulevaan huumekeskusteluun useista näkökulmista sekä eri aikakausilta.

Historialliset terveiset toi Yrjö Ketonen. Hän kertoi Helsingin huumeyksikön alkuajoista, jolloin kauppaa käytiin Kirkkopuistossa ja elokuvateatteri Bio-Bion kulmilla. Tuolloin ostaja ja myyjä tunsivat toisensa ja poliisin työ oli helpompaa kuin nykyään. Kauppa oli suomalaisten käsissä. Ensimmäinen Suomen huumeaalto oli 1966–1981. Ketonen kuvasi, että jo 1970-luvulla huumemaailmaan tulivat väkivalta ja aseet.

Toinen huumeaalto koettiin Suomessa 1990-luvulla. Nyt huumehaasteet ovat jatkaneet kasvuaan. Kolmannesta huumeaallosta ei puhuta, mutta 2020-luvulla voidaan todeta huumehaasteiden arkipäiväistyneen. Huumeet näkyvät julkisissa tiloissa, Helsingissä huumerattijuoppoudet ohittavat alkoholirattijuoppoudet ja tutkinta keskittyy isoihin rikoksiin. Jokainen mediaa seuraava suomalainen tietää huumeriippuvaisista ihmisistä.

Poliisin huumetyöstä rikosylikonstaapeli Jari Kyllönen totesi, että viidessä vuosikymmenessä hän on ehtinyt aikuistua ja työ muuttua. Tänään tutkinnassa puhutaan grammojen sijaan kiloista. Viime vuonna tutkittiin 6 013 huumausainerikosta, kasvua edellisvuodesta on 22 %. Törkeiden rikosten määrä puolestaan laski. Syynä tähän olivat Suomen huumehistorian suurimmat takavarikot ja isojen myyntiverkostojen johtajien pidätykset, joista esimerkiksi Katiska-tutkinta vei runsaasti resursseja. Kauppaa käydään anonyymisti verkossa eivätkä ostaja ja myyjä yleensä tiedä toistensa henkilöllisyyttä. Yleistä on sekin, että huumeiden ostaja ja myyjä pyrkivät ryöstämään toisensa.

2020 lähtien Poliisihallitus linjasi, että Poliisin hoitoon ohjaukset tulee kirjata tietohallintajärjestelmään. Vuonna 2021 poliisin tietojärjestelmässä näkyy, että Poliisi on ohjannut hoitoon liki 3 900 ihmistä vuosina 2019–2021. Viisi heistä on toimittanut todistuksen hoitoon pääsystä poliisille. Onko niin, että hoitoon siirtyminen poliisivankilasta on liian vaikea? Kyllösen mukaan tarvitaan sellainen väylä, että poliisi voi toimittaa ihmisen suoraan kiinnioton jälkeen hoito-osastolle. Näin huumemaailma ei ilmaisisi vapautuvia ihmisiä heti mukaansa.

Irti Huumeista ry:n puheenjohtaja Sami Räsäselle luovutettiin tasavallan presidentin Sauli Niinistön myöntämä Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein (SVR I kr.). Oma pää – Pääoma -kunniamaininnan sai pitkäaikainen huumepoliisi ja kirjailija rikosylikonstaapeli EVP Kalevi Puonti. Hän on ollut mukana paljastamassa maan suurimpia huumausainerikoksia ja on omalla toiminnallaan pyrkinyt auttamaan työssään kohtaamiaan ihmisiä päihteettömyyteen sekä pääsemään irti pitkäänkin jatkuneesta rikollisuudesta. Huumepoliisissa työskennellessään Puonti kohtasi asiakkaan ihmisenä eikä lainrikkojana. Puontin lempeä tapa keskustella, ei pelkästään kuulustella, herätti luottamusta asiakkaiden kuin myös työtovereiden keskuudessa. Eläkkeellä ollessaan Puonti on antanut asiantuntemuksensa käyttöön mm. tietokirjailija Elina Järven Tuho ja toivo -teokseen.

Torstin päivän tunnustus ansiokkaasta viranomaistyöstä huumeiden vähentämiseksi ja huumekysymyksen ratkaisemiseksi myönnettiin erikoissyyttäjä Heli Vesaajalle. Hän on ollut mukana huumeiden käytöstä kiinni jääneiden nuorten ja ensikertalaisten puhuttamismenettelyissä, mutta toiminut myös syyttäjänä vakavissa huumausainerikosjutuissa.

Irti Huumeista ry:n vapaaehtoisista palkittiin pitkäaikainen vapaaehtoinen, helsinkiläinen Hertta Sirkiä. Hän on toiminut esimerkillisesti ja pitkäjänteisesti Irti Huumeista ry:n toiminnassa. Sirkiä on tehnyt järjestön toimintaa tunnetuksi ja osallistunut tuloksekkaasti varainhankintaan jo yli 15 vuoden ajan. Sirkiä totesi, että huumeita käyttävän läheisenä hän on saanut arvokasta tukea Irti Huumeista ry:n toiminnasta ja on halunnut vastavuoroisesti tukea yhdistystä.

Torstin päivää vietetään Helsingin huumepoliisin perustajan Torsti Koskisen muistoksi.

Kuvassa Irti Huumeista ry:n puheenjohtaja Sami Räsänen, rikosylikonstaapeli EVP Yrjö Ketonen ja rikosylikonstaapeli EVP Jari-Matti Kemppinen.

 

 

 

0
MirkaVainikka
Sosialidemokraatit Helsinki

Olen myönteisen asenteen ja vahvat yhteiskuntasuhteet omaava, haasteista pitävä, oppimis- ja yhteistyökykyinen Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja. Koulutukselta olen sosionomi (ylempi amk), lähihoitaja ja ylioppilas.

Rakastan läheisteni lisäksi liikuntaa ja etenkin jalkapalloa. Pidän haasteista ja viihdyn ihmisten seurassa. Arvoissani ihminen tulee aina ensin. <3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu