Ihmisistä huolehdittava!

Viime päivinä olen pohtinut paljon, mitä jos hyvinvointiyhteiskuntamme ei pystykään vastaamaan hiljaisiin signaaleihin. Mitä jos hyvät tavoitteet unohtuvat, kun korona-aika pyyhkäisee Suomi-neidon yli. Mitä jos emme enää koe myötätuntoa itseämme ja muita kohtaan, vaan toimimme omaa terveyttämme turvaten mutta unohtaen yhteiskunnan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin. Nyt testataan suomalaista sisua. Onko sitä vielä? Onko olemassa suomalainen hyvinvointiyhteiskunta, vai purimmeko sitä markkinaliberalismin ilossa ja vaarattomuuden tunteissamme liiaksi.

Moni keskiluokkainen tuntuu elävän koronahysterian vallassa. Moni lukkiutuu kotiin pysyäkseen bakteereiden tavoittamattomissa ja terveenä. Moni pelkää kaupoissa tai kävellessään ulkona pisaratartuntaa. Fyysisen koronariskin lisäksi pitää tiedostaa myös henkiset ja sosiaaliset riskit. Teemat, jotka ovat olleet köyhinäkin aikoina suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan peruspilarit.

On syytä kysyä, riittääkö meillä koronapelossa kykyä itsemyötätuntoon? Minä ainakin joudun miettimään sitä, mikä on vastuullista myös mielen hyvinvoinnille. Teen töitä, olen vähentänyt kohtaamisia ja siirtänyt niistä suurimman osan verkkoon. Tiedän, että tarvitsen ajoittain halauksia, kosketusta ja naurua ystävieni kanssa kasvotusten. Se on minulle parasta lääkettä ahdistumiseen ja vetämättömyyteen. Työni vuoksi tiedän, että kohtaamiset ovat tärkeä hyvinvointitekijä ja oleellista myös huumekuntoutujien ja heidän läheistensä hyvinvoinnille. Sen vuoksi on punnittava tarkkaan, onko joskus syytä koronasta huolimatta kohdata ihmisiä, jotta henkinen hyvinvointimme säilyy ja jaksamme elää poikkeustilan arkea.

Perheiden välinen eriarvoisuus ja hyvinvointierot ovat yksi iso yhteiskunnallinen haasteemme. Etenkin kodeissa, joissa arki on ahdistavaa, lasten ja nuorten hyvinvointi tulee priorisoida. On ratkaistava niin koulujen aukiolokysymys kuin leikkipuistojen kesäruokailut. Varhaiskasvatus ja peruskoulu, sivistyksen perustukset, ovat osaltaan tärkeimpiä eriarvoisuutta vähentäviä, hyvinvointiyhteiskunnan tekijöitä. Monet lapset ja nuoret kaipaavat toistensa seuraa. Suomen kaltaisen maan on syytä tehdä ehkäiseviä toimia, jotta kukaan lapsista ja nuorista ei syrjäytyisi eivätkä nuorten mielenterveyssairaudet yleistyisi koronan takia.

Yhteiskunnassamme on useita monisairaita ihmisiä, ja he ovat erityisessä riskissä sairastua vakavasti niin henkisesti kuin fyysisesti. Nyt punnitaan sivistyksen ja suomalaisen yhteiskunnan myötätunnon taso niin itseämme kuin kanssaihmisiä kohtaan. Ei ole tavoiteltavaa, että sairaalat täyttyvät liian nopeasti koronapotilaista, mutta ei ole myöskään tavoiteltavaa, että psykiatriset sairaalat täyttyvät mieleltään sairastuneista. Sivistystä on kyky kuulla Suomen hallituksen asiantuntijatietoon pohjaavat ohjeet ja soveltaa ne käytännössä itseemme ja läheisiimme. On syytä miettiä, mikä edistää kokonaisvaltaisesti eniten hyvinvointia? Arvioinnin aika tulee myöhemmin. Nyt poikkeusaikana on pidettävä huolta kaikista ihmisistä, varsinkin heistä, joiden elämä on erityisen vaikeaa. Nyt ei ole arvioinnin tai arvostelun aika. Nyt on suomalaisen sisun näytön aika. Nyt testataan hyvinvointiyhteiskuntamme voima.