Itkettää minuakin

Viime päivinä on keskusteltu tiiviisti sosiaaliturvaleikkauksista. Helsingin Sanomat uutisoi sote-valiokunnan ajautuneen kaaokseen 30.11.2023, kun hallituspuolueiden jäsenet marssivat ulos kokouksesta kesken kaiken.  

HS:n lähteet kertovat huutamisesta, syyttelevistä ja epäasiallisista puheenvuoroista kokouksissa sekä itkemisestä kokousten jälkeen. Täytyy sanoa, että vaikken tiedä, kuka on itkenyt ja ovatko väitteet totta vai eivät, niin kyllä minuakin itkettää.  

Toimistollamme käy viikoittain ihmisiä, jotka ovat juuri pääsemässä elämän syrjään kiinni tai kamppailevat pärjäämisen kanssa. He ovat päihdesairaudesta toipuvia, heidän läheisiään, vaikeissa oloissa eläviä lapsia tai nuoria tai aktiivisesti vielä huumeita käyttäviä ihmisiä. He ovat jo entuudestaan heikossa asemassa yhteiskunnassa.  

Juuri näiltä ihmisiltä nykyinen hallitus on leikkaamassa, kun se kohdistaa leikkauksensa sosiaaliturvaan. Pohdin mielessäni, että mikäli kaikki esitetyt leikkaukset viedään läpi, on varmaa, että kuohunta tulee jatkumaan. Lastensuojelu on kriisissä, Pisa-tulokset tippuvat, ja monet ajattelevat, että kansalaisistaan välittävä hyvinvointiyhteiskunta Suomi on historiaa. 

Mielestäni vielä loukkaavampaa on se, että asiantuntijat ovat nostaneet esiin olennaisia puutteita lainvalmistelussa. Muun muassa maamme johtavat oikeustieteilijät ovat esittäneet huolensa siitä, että hallitus edistää useita, samoihin heikossa asemassa oleviin ihmisryhmiin kohdistuvia toimeentuloon vaikuttavia leikkauksia ilman, että yhteisvaikutuksia edes pyritään selvittämään. Suomen perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaan sosiaaliturvan leikkaukset eivät saa aiheuttaa samoille ihmisille tai jo valmiiksi heikommassa asemassa oleville kohtuutonta tilannetta. 

Eilen tiistaina eduskunta hyväksyi osan heikennyksistä sosiaaliturvaan. Uusista muutoksista sosiaaliturvaan äänestetään nyt tulevana perjantaina. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan hallituksen leikkaukset sosiaaliturvaan ovat poikkeuksellisen suuria. Suhteellisesti voimakkaimmin leikkausten yhteisvaikutukset kohdistuisivat työttömiin ja opiskelijoihin, siis heihin, joiden kuuluisi päästä jaloilleen juuri yhteiskunnan tuella.  

Leikkauksilla tulee olemaan kauaskantoiset vaikutukset. Hallitus on viemässä tulevaisuutta niiltä, joiden tulevaisuus riippuu kaikkein eniten hallituksen päätöksistä. Toivoisin, että myös hallituksessa tajuttaisiin, miksi tämä herättää syviä tunteita.  

 

MirkaVainikka
Sosialidemokraatit Helsinki

Olen myönteisen asenteen ja vahvat yhteiskuntasuhteet omaava, haasteista pitävä, oppimis- ja yhteistyökykyinen Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja. Koulutukselta olen sosionomi (ylempi amk), lähihoitaja ja ylioppilas.

Rakastan läheisteni lisäksi liikuntaa ja etenkin jalkapalloa. Pidän haasteista ja viihdyn ihmisten seurassa. Arvoissani ihminen tulee aina ensin. <3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu