Kannabiskeskustelun aika

Kannabis on suomalaisten eniten käyttämä huumausaine. Kannabiskeskustelu käy vilkkaana mediassa. Ehkäisevän päihdetyön viikolla Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto haluaa tuoda esiin kannabiksen käyttöön liittyviä riskejä sekä keinoja, joiden avulla aiheesta voi keskustella. Juuri nyt on hyvä hetki puhua vaikeastakin aiheesta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan lähes viidesosa 15–69 -vuotiaista suomalaisista on ilmoittanut kokeilleensa kannabista ainakin kerran elämässään. Ensikokeilut tapahtuva ennen 24 vuoden ikää. Viimeisen vuoden aikaista käyttöä tarkasteltaessa suurimmaksi kannabista käyttäneiden osuus nousi työttömien lisäksi opiskelijoilla ja naimattomilla ihmisillä. Sekä miehillä että naisilla ensikokeiluista 85-75 prosenttia oli tehty 24 ikävuoteen mennessä.

Kannabistuotteiden markkinat ovat viime vuosina laajentuneet kansainvälisesti. Maailmalla tarjolla on esimerkiksi kannabiskeksejä, karkkeja ja olutta. Viihdeteollisuudessa kannabismyönteisyys näkyy niin somessa kuin leffoissakin. Mutta onko myönteinen kuva todenmukainen?

Kannabiksen pääasiallinen vaikutus on keskushermoston toiminnan heikkeneminen, keskushermostolama. Kannabis heikentää ajan, paikan, nopeuden ja etäisyyden arviointia ja aiheuttaa assosiaatioiden eli mielleyhtymien löyhtymistä. Nämä yhdessä koordinaatio- ja reaktiokyvyn sekä muistin heikkenemisen kanssa lisäävät onnettomuusriskiä, erityisesti liikenteessä.

Muita vaikutuksia ovat ääreisverenkierron vilkastuminen, sydämen tykytys (lyöntitiheys nousee 20–100 % perustasosta), silmän valkuaisten punoitus, silmien, nielun ja suun kuivuminen, huimaus, yskä ja ruokahalun lisääntyminen. Pitkäaikainen kannabiksen poltto aiheuttaa vastaavanlaisia vaikutuksia hengitysteissä kuin tupakointi. Säännöllinen käyttö aiheuttaa jatkuvaa yskää, pitkittynyttä keuhkoputkentulehdusta ja keuhkolaajentumaa.

Jos kaverin kannabiksen käyttö huolettaa, asia kannattaa ottaa rohkeasti puheeksi. Aiheesta voi kysyä esimerkiksi silloin, kun ollaan kahdestaan ja tilanne on rauhallinen. Apua ja neuvoja tilanteeseen voit kysyä muun muassa Irti Huumeista ry:n vertaistuki-chatista, Päihde- tai Nuortenlinkistä. Auttavia tahoja on listattuna alempana tällä sivulla.

Ystävästä huolehtiminen on välittämistä.

 

Irti Huumeista ry: https://irtihuumeista.fi/

Päihdelinkki: https://paihdelinkki.fi/

Nuortenlinkki: https://nuortenlinkki.fi/

 

Tämä kirjoitus on julkaistu myös EPT-verkoston blogissa.

MirkaVainikka

Olen myönteisen asenteen ja vahvat yhteiskuntasuhteet omaava, haasteista pitävä, oppimis- ja yhteistyökykyinen Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja. Koulutukselta olen sosionomi (ylempi amk), lähihoitaja ja ylioppilas. Rakastan läheisteni lisäksi liikuntaa ja etenkin jalkapalloa. Pidän haasteista ja viihdyn ihmisten seurassa. Arvoissani ihminen tulee aina ensin. <3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu