Kohtaaminen muutoksessa – vai kriisissä?

Tänä keväänä kohtaaminen on siirtynyt suurelta osin verkkoon. Verkossa tavataan ystäviä, juhlitaan, pidetään kokouksia – kohdataan ihmisiä. Digiloikkaa hehkutettaessa kuulen myös kommentteja, etteivät verkkotapaamiset voi korvata kasvotusten kohtaamista.

 

Ei voi olla, että ihmiset pelkäävät toisiaan kuin ruttoa. Vai voiko? Emmekö tulevaisuudessa uskalla kätellä toinen toisiamme? Korvaavatko etävälineet ison osan kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta? Käykö niin, että kännykkäni on myös poikkeusajan jälkeen liimautunut käteeni? Jos en ole kännykällä, olen tietokoneella. Meneillään voi olla urheiluharjoitukset, sukulaisen syntymäpäivät tai työkokous. Kohtaaminen tapahtuu pienen ruudun kautta, ääni menee välillä mutelle ja video voi sulkeutua hetkittäin. Antaako tämä todellisen kuvan keskustelusta, vai onko niin, kuten itselläni työpalaverissa kävi, kun lapsi raivostui, ääni kuului ja mikrofoni pysyi mutella kunnes lapsi rauhoittui. Kokouksen sisällöstä noin kymmenen minuuttia meni osittain ohi korvieni.

 

Mitä on kokonaisvaltainen kohtaaminen? Minulle se on kuuntelemisen ja kuulemisen lisäksi katseita, eleitä, ilmeitä, kosketusta sekä muita tapoja osoittaa myötätuntoa. Verkossa esimerkiksi emojit, kuvat ja giffit tarjoavat mahdollisuuden kommunikoida ja jättää tulkinnanvaraa viestille. Kohtaaminen on tärkeää, ja siksi koen, että esimerkiksi huumekuolemien yhteydessä kyynelehtivä emoji tai halaava giffi ei voi korvata kasvokkain kohtaamisessa olevaa tunneyhteyttä ja vaikka käden kosketusta olkapäällä saatikka myötäelävää halausta.

 

Nyt jos koska on tiedostettava myös, että yhteiskuntamme kärsii individualismin harhasta. On tunnistettava ja tiedostettava, että ihmiset eivät pärjää yksin. Ihmiset tarvitsevat aitoa kohtaamista, hyväksymistä sekä yhteisöllisyyden tunnetta. Kannamme yhdessä vastuuta yhteiskunnastamme ja kohtaaminen on yksi tärkeimpiä tapoja osoittaa myötätuntoa ja olla osallinen.

 

Kohtaaminen on nyt muutoksessa ja paljon tukea on saatavilla verkon kautta, mutta onko kohtaaminen kriisissä. Olen huomannut, että toisen ihmisen ilahduttaminen huumoria viljelevin meemein tai nettipäiväkahvit työporukalla on mahdollisuus. Verkon kautta voidaan myös tuoda mukava yhdenvertainen mahdollisuus vuorovaikutukseen, kokouksiin osallistumiseen ja esimerkiksi vertaistukiryhmien kohtaamiseen. Lisäksi monet toiminnat pystytään hoitamaan tehokkaammin verkon kautta.

 

Toivon, että uusi normaali ei ole joko tai, vaan sekä että. Olen ihaillut Irti Huumeista ry:n työntekijöitä ja vapaaehtoisia seuratessani, kuinka he ovat ottaneet verkkotyön omakseen. Itse nautin myös kokouksista, joiden aikana voi osallistua ja samanaikaisesti tehdä jotain muuta käsillä. Silti huomaan ainakin itse kaipaavani kasvotusten kohtaamisia. Toivon, että tulee vielä päivä, kun voi hyvällä omallatunnolla taas iloisesti halata ihania ihmisiä.

 

Aurinkoisia kohtaamisia!

MirkaVainikka

Olen myönteisen asenteen ja vahvat yhteiskuntasuhteet omaava, haasteista pitävä, oppimis- ja yhteistyökykyinen Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja. Koulutukselta olen sosionomi (ylempi amk), lähihoitaja ja ylioppilas. Rakastan läheisteni lisäksi liikuntaa ja etenkin jalkapalloa. Pidän haasteista ja viihdyn ihmisten seurassa. Arvoissani ihminen tulee aina ensin. <3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu