Luovuutta ja innovointia Villa Karossa

Tämä kirjoitus kertoo minun matkastani Beniniin Grand Popon kylään Villa Karoon. Toukokuisena korona-ahdistuspäivänä totesin, ettei kesälomalla ole mahdollisuutta matkustaa mihinkään. Kävin 2018 Beninissä, ja rakastan afrikkalaista elämänmenoa myös Suomessa. Selasin Villa Karon internetsivuja.  Totesin, että olen yhteiskunta-alan ammattilainen kahdenkymmenen vuoden poliittisen taustani perusteella, olen ollut useissa järjestöissä ja luottamustehtävissä, ehkä merkittävimpänä pari vuotta Helsingin kaupungin hallituksessa. Nyt järjestöjohtajana yhteiskuntavaikuttaminen on työtäni, joka meinaa usein jäädä arjen johtamisen sekä kiireen jalkoihin. Tähän työhön tarvitsen aikaa. Siispä hain residenssipaikkaa ja haaveilin matkasta, jossa oli vielä monen monta muuttujaa ratkottavana. 

Haaveilin residenssijaksosta, käveleväni varvassandaaleissa palmujen alla kuunnellen Grand Popon Atlantin aaltojen musiikkia ja makoillen palmun alla odotellen ”heureka-ajatuksia”. Pian sainkin tiedon, että hakemukseni on hyväksytty, työnantaja näki residenssijakson merkityksen ja lasten hoitokuviotkin järjestyivät. Myös ystäväni tukivat minua, ja asunnosta, autostani ja muusta omaisuudesta luvattiin pitää huolta poissa ollessani. Arjen taakka oli otettu pois harteiltani. Olo oli kevyt, kun lähdin matkaan ja ilokseni minut oli lentokoneessa siirretty bisnesluokkaan. Kysymykseen haluaako madame samppanjaa ja vastaukseni kuului: ”Totta kai.” Tunsin keveyden ja mieleni täyttyi innostuksesta. Pitkästä, pitkästä aikaa, koin olevani vapaa vastuusta. Painoin äänikirjan play-asentoon ja nautin juhlallisesti sampanjaa kiitollisena työnantajalleni, rakkailleni ja ystävilleni. 

Olen toiminut yli viisi vuotta Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtajana, ja mahdollisuus irtautua arjen rutiineista on ilmaantunut vain harvoin. Olen edelleen motivoitunut sekä iloinen työstäni päivittäin. Elämä toiminnanjohtajana sopii minulle. Uusia kehittämisideoita pulppuaa niin minulta kuin työryhmältäni. Mahdollisuudet ovat rajattomat, mutta suunnitelmien pitää olla selkeät. Innovoinnille ja suunnittelutyölle tarvitsen aikaa ja rauhaa arjen kiireistä. Järjestötoiminta on minulle elämäntapa, joka mahdollistaa työskentelyn ajankäytöllisesti myös luovalla tavalla. Järjestöjohtajan työssä on paljon rutiineja, kokouksia ja muita tilaisuuksia, joiden aikatauluun ei aina itse voi vaikuttaa. 

Moni luki 2009 silloisen pääministeri Matti Vanhasen ajatusten kirkastumisesta hiihtolenkillä. Olen monesti ajankäyttöä pohtiessani huo-mannut, kuinka aika liikunnalle ja ”aivojen nollaamiselle” on investointi luovuudelle ja uusien ratkaisujen löytämiselle, innovaatioille. Ennen matkaa kokosin tietokoneelleni tutkimustietoa, kirjallisuutta huumekysymyksestä ja lastensuojelusta sekä muuta materiaalia, jonka pohjalta voin hakea ratkaisuja koko ajan haastavammaksi muuttuvaan huumetilanteeseen, mielen haasteisiin sekä perheiden pahoinvointiin. 

Työni on saanut minut näkemään johtamis- ja kehittämistyön luovana työnä. Yhtenä syynä on ystäväni, taiteilija ja Manna groupin johtava suunnittelija Riina Kuikka. Hän kuvaa, kuinka luovuus puhkeaa mökillä puuhastellen tai lenkillä juosten. Kyse on siitä, kuinka pystyy katsomaan ympärilleen ja näkemään maailmaa erilaisista näkökulmista sekä vaipumaan mielessään luovaan tilaan. Beniniin laskeutuessani ympärilläni oli luovia ihmisiä, muusikoita, taiteilijoita sekä maailmanparantajia niin Suomesta kuin Beninistä. Yhdessä pohdimme luontoa, ympäristöä, jätehuoltoa, sosiaalisia innovaatioita – kaikki halusimme luoda jotain uutta. Koin kehittäväni myös arkisia asioita Beninissä, vaikka mieleni työsti Irti Huumeista ry:n pitkän aikavälin yhteiskuntavaikuttamissuunnitelmaa. 

Minulle uuden luominen oli lukemista ja kirjoittamista sekä arkisia havaintoja sekä niiden ratkaisemista yhdessä paikallisten ihmisten kanssa. Monille se oli musiikkia, valokuvausta, maalaamista piirtämistä tai mitä vain luovaa. Luovuus muuttaa muotoa ihmisissä. Keskusteluissamme ihmettely, näkökulmien jako ja tapamme toimia avasi silmiäni. Kun minä haaveilin käynnistä vankilassa, getossa ja köyhillä alueilla, moni muu halusi nähdä eläimiä, luonnon kauneutta ja kuunnella meren ääniä. Yhdessä upposimme luovaan tilaan. Tanssimme ja kuuntelimme musiikkia sekä kävelimme rannalla simpukoita keräillen. Kun minun mielessäni pyörivät Suomen yhteiskuntarakenteet, surulliset kohtalot päihdeperheissä ja ajatukset siitä, mitä suomalainen yhteiskunta on valmis näkemään ja käsittelemään, muilla ajatukset olivat taiteessa, ympäristössä, liikunnassa tai kulttuurissa.
Väliaikoina minäkin upposin näihin asioihin ja ajatustyö raskaista sosiaalipoliittisista kysymyksistä sai hengähdystaukoa. 

Silmiini osui vakuutusyhtiö Elon teksti: ”Luovuus on yrittäjän voimavara – 3 vinkkiä luovuuden ruokkimiseen”.  Tästä juuri on kyse. Ehkä selkeimmäksi mielessäni nousi se, kun arjen stressi poistui ja kiire tunteena väistyi, tilaa jäi mielessä ihan muille asioille. Makasin auringossa ja kuuntelin Vera Miettisen kirjan Eerika. Prosessoin mielessäni kirjan yksittäisiä tilanteita, jotka nostivat monia surullisia lastensuojelutilanteita työhistoriani varrelta mieleeni. Mitenhän noille lapsille oli käynyt. Sen tiedän, ettei yhtä pahasti kuin Eerikalle, mutta osasta olin lukenut lehdistä.  

Kirja herätti mielessäni monta miksi-kysymystä: Miksi lasten kehoa ei tutkita normaalien terveystarkastuksen yhteydessä? Miksi ihmismieli suojelee meitä kauheimmilta ajatuksilta? Miksi emme voi kysyä sellaistakin, mikä on normaalisti ajateltuna törkeää? Mietin manipulointitilanteita, joissa kerrottiin olemattomista läheisistä sairaalassa, hautajaisista yms. asioista, joista normaalisti ihmiset eivät valehtele. Miten niistä puhuvaa ihmistä voisi edes epäillä? Paitsi ehkä joku paatunut päihdetyöntekijä, jonka toisella olalla enkeli uskoo kaikki tarinat ja toisella olalla piru kuiskii, että tämäkin voi olla keksittyä tai psyykkistä oireilua. Tämä ehkä kuvaa myös päihdetyöntekijän empaattisen toiminnan haasteen. Sinun on syytä luoda uskoa, toivoa ja osoittaa luottamusta, vaikka samaan aikaan kokemus kertoo, että todellisuus ei välttämättä ole ollenkaan sitä, mitä sinulle kerrotaan. 

Siestan aikaa oli kuuma, ja makoilin sekä kuuntelin arvostamani, karismaattisen entisen huumepoliisiin, nykyisen kirjailijan Kalevi Puontin, Kalen, kirjan Satu – Alamaailman rautarouva sekä Karin Mäkelän kirjan Valkea Voima – Huumeäidin tarinan. Näkökulmat haastoivat ajatteluani yhteiskunnallisesti. Mietin, milloin päihdeäidin huoleen tulee reagoida. Kuten Eerikan äiti, Karin Mäkeläkin oli huolissaan lapsestaan syystä. Kuitenkaan huoleen ei reagoitu lastensuojelun toimesta riittävän vahvasti. Olen törmännyt myös omassa elämässäni masentuneisiin, itsetuhoisiin nuoriin. Miksi heidän hätäänsä ei vastata psykiatrisella hoidolla? Miksi vanhempien tai aikuisten yhteydenottoja ei oteta riittävän vakavasti? Itse ajattelen, kun ihmistä on satutettu fyysisesti, se on synnyttänyt myös henkisen kivun ja trauman. Tähän pitää puuttua! Tätä ei saa vähätellä, jotta Karinin Juho-pojan kohtaloilta vältytään. 

Sain nähdä ilon ja huvien lisäksi erilaisia seremonioita, köyhyyttä, lapsia koulun sijaan töissä, surullisia kohtaloita ja kuulla, miksi jotkut käyttävät päihteitä. Pistämiseen en törmännyt. Pohdin, johtuuko se siitä, että länsimaisia neuloja ja ruiskuja ei ole saatavilla. Aineita polteltiin ja pureskeltiin. Käsitykseni mukaan käytössä oli kannabiksen lisäksi luonnon oopiumit. Hajua en tunnistanut. Tosin minulle selitettiin, että kun kannabistuotteita sekoittaa Black Captain – jauheeseen, se vie hajun. Huumeiden käyttö on käyttävien mukaan laitonta, mutta he maksavat poliisille, jotta saavat käyttää huumeita piilotetuissa paikoissaan. Tunnelma käyttötilanteessa oli Bob Marley -henkinen chilli, kun me ulkopuoliset siemailimme Yoka-limua ja seurasimme perinteistä beninilästä voodoo-henkistä seremoniaa. 

Yhteiskuntavaikuttamisen suunnittelutyön näkökulmasta minun uppoamiseni syviin huumemaailman vesiin kirjallisuuden kanssa olisi ollut haastavaa ilman upeaa Villa Karon residenssiyhteisöä. Ajatukseni vahvistui siitä, että Irti Huumeista ry:n yhteiskuntavaikuttamisen ytimessä on oltava osallisuuden edistäminen ja osattomuuden vähentäminen, yksinäisyyden torjunta ja huumeriippuvuussairauden ymmärtämisen lisääminen sekä läheisten ja erityisesti lasten suojelu, kun huumeiden käyttö koskettaa perhettä. Huumeiden käyttö sairastuttaa perheen, on kyse sitten perheeseen syntyneistä lapsista tai vanhempien riippuvuussairaudesta tai lasten ja nuorten mielensairastumisesta ja huumeiden käytöstä. Läheiset myös tarvitsevat palveluja. Kun kuntoudutaan, koko perhe tarvitsee myös terapiaa. Ei heti, vaan kun raittius on kestänyt jo joitakin vuosia. Silloin ihmisillä löytyy yleensä voimavaroja ja he alkavat olla terapiakunnossa. Tällöin he jaksavat käsitellä kipeitä asioita, antaa anteeksi ja katsoa uudelleen tulevaisuuteen. Kokonaisuuden kannalta naputtelin yhteiskuntavaikuttamisen suunnitelman kokoon ja jatkan työtäni Suomessa. 

Lopuksi haluan suosittaa kokemusta kollegoilleni ja muille yhteiskunta-alan ammattilaisille. Hypätkää rohkeasti pois oravanpyörästä ja antakaa elämän kantaa. Villa Karo Beninissä  on oiva mahdollisuus myös yhteiskunta-alojen ammattilaisille. Ennen matkaa kootkaa väljä työsuunnitelma, kootkaa taustamateriaalit ja keskustelkaa erilaisten ihmisten kanssa ajatuksista, mitä teette. Minulle näitä ihmisiä olivat myös tietämättään Cocommsin Aino Salo ja hänen työryhmänsä, kollegani sote-järjestöistä sekä rakas Irti Huumeista ry:n työyhteisö ja hallitus. Meidän porukkamme on huumetyön supertiimi, jolla on vuosien näkemys aiheeseen Irti Huumeista ry:n toimijoiden kanssa. Joulukuun olen päättänyt hiljentää hälyn ympäriltäni, pysäyttää kiireen ja koota ajatukseni katsoen kauas horisonttiin. Toivon, että ajatukset kirkastuvat, kuten pääministeri Vanhasella hiihtoladulla konsanaan, sekä onnistun kirjoittamaan luovan näkemyksen siitä, kuinka huumehaittojen ei anneta välinpitämättömästi vain kasvaa, vaan huumehaittoja voidaan vähentää tulevaisuudessa Suomessa. 

Luovuus ja innovointi tarvitsevat aikaa ja rauhaa. Tilaa luovuudelle. Siksi ei kiireelle. Kyllä rauhalle, luonnon äänille, musiikille ja mielen harhailulle. 

Kiitokset 

Villa Karo 

Irti Huumeista ry:n hallitus 

Irti Huumeista henkilökunta ja muut residenssillä samaan aikaan olleet. 

Rakkaani ja ystäväni, äitini Eine ja isäni Seppo Vainikka, Ali Kone, Tiina Kettunen, Milla Pönttinen, Juste Codjo ja kaikki, jotka kantoivat
vastuuta ja huoliani tämän kuukauden ajan. <3 

LÄHTEET:  

Elo: Luovuus on yrittäjän voimavara.

Vera Miettinen: Eerika

Kalevi Puonti: Satu – Alamaailman rautarouva  

Villa Karo  

Karin Mäkelä: Valkea Voima – Huumeäidin tarinan