Toivoa ja mahdollisuuksia muuttua

Kun ihminen sairastuu huumeriippuvuuteen, moni muukin kärsii hänen rinnallaan. Huumeriippuvaisten läheiset pohtivat usein syvällekäyviä kysymyksiä. Olisinko voinut tehdä jotain toisin, että läheiseni ei olisi aloittanut huumeiden käyttöä tai jopa kuollut? Olenko jollain tavoin syyllinen läheiseni päihteiden käyttöön? Miten voin toivoa läheiseni kuolemaa?

Huumeiden käyttäjät puolestaan pohtivat kuviota toisesta näkökulmasta. Olisiko muilla helpompaa, jos minua ei olisi? Onko kuolema ainoa tapa minulle lopettaa huumeiden käyttö? Mikä minussa on vialla, kun aiheutan läheisilleni niin paljon suruja ja murheita?

Moni huumeiden käyttäjän läheinen miettii, olinko riittävästi läsnä ja annoinko tukea tarvittaessa. Olisinko sittenkin voinut ravistella riippuvuussairauden läheisestäni ulos jollain keinolla? Nämä pohdinnat päätyvät tavallisesti toteamukseen, että ei, en voi läheistäni pelastaa, jos hän ei pelastusta halua. Moni käy tämän ajatusketjun läpi useita kertoja ja aina lopputulos on sama; Läheinen ei pysty tukemaan määräänsä enempää ihmistä, joka ei ole valmis ottamaan tukea vastaan.

Kuoleman kohdatessa nousee ajatus, olisinko voinut pelastaa läheiseni. Olenko syyllinen huumemyllyn pysähdykseen? Olisiko sittenkin ollut jotain, mitä olisi pitänyt tehdä. Vielä huumeriippuvaisen eläessä läheisen mieli voi ailahdella yhtä lailla kuin huumeriippuvaisella. Kun epätoivo iskee, kuolema voi tuntua pakotieltä. Joka tapauksessa kuolema on aina lopullinen, sydämiä särkevä ratkaisu. Mieli saattaa hetkittäin ailahdella, mutta oikeasti huumeriippuvaisten ja heidän läheistensä suurin toive on, että he molemmat pääsisivät irti huumeista. Huumemaailma ja huumeiden kyllästämä elämä saa tuntemaan kuoleman kosketuksen päivittäin. Samoin se saa tuntemaan epätoivon siitä, kun rakasta läheistä ei pysty viemään turvaan.

Kun huumekuolema kohtaa, se saa läheiset kaipaamaan menehtynyttä. Se saa aikaan pysyvän ikävän, jonka kanssa voi oppia elämään, mutta joka ei jätä koskaan rauhaan. Joka vuosi huumekuolema koskettaa useita perheitä ja muita läheisiä. Siksi Suomen tulee yhteiskuntana tehdä mahdollisimman paljon, jotta huumekuolemat eivät enää kasvaisi, vaan kääntyisivät pysyvästi laskuun. Tärkeää on mahdollistaa käyttöhuonekokeilu ja kohdata toinen toisemme arvostaen. Luodaan toivoa toipumiseen sielläkin, missä epätoivo on ottanut vallan ja toivoa on vain vähän niin huumeriippuvaisella itsellään kuin hänen läheisillään.

Jokaisella on mahdollisuus toipua ja muuttaa elämän suuntaa niin kauan kuin elämä jatkuu. Pidetään huolta toisistamme. Tuetaan ihmisiä, etenkin silloin, kun kanssaihmisemme meinaa tippua. Pidetään toivoa yllä.

MirkaVainikka

Olen myönteisen asenteen ja vahvat yhteiskuntasuhteet omaava, haasteista pitävä, oppimis- ja yhteistyökykyinen Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja. Koulutukselta olen sosionomi (ylempi amk), lähihoitaja ja ylioppilas. Rakastan läheisteni lisäksi liikuntaa ja etenkin jalkapalloa. Pidän haasteista ja viihdyn ihmisten seurassa. Arvoissani ihminen tulee aina ensin. <3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu