Yhteiskunnan turvaverkko trampoliiniksi

Miksi ihmiset valittavat paljon? Miksi ei osata olla iloisia ja kiitollisia? Jokaisella on vaikeita päiviä. Itselläni on nyt helpompaa kuin aikoihin. Joka tapauksessa kuluvalla viikolla jaksamisestani on kysytty usein. Tähän kysymykseen ei ole yhtä selittävää vastausta. Omassa elämässäni on ollut syviä, pitkäaikaisiakin monttuja, mutta niistä on noustu. En pelkää tulevia monttuja, mutta en myöskään yritä ennakoida niitä. On monttuja, joihin ei ole tarvinnut tippua, koska yhteiskuntamme turvaverkko on ottanut kiinni ajoissa. Monttujen ja pimeyden sijaan käännän katseeni mieluummin valoon ja keskityn iloon, sillä haasteita ja vaikeita asioita näkyy aina etenkin, jos niitä haluaa etsiä.

Työssäni sain juhlia Romaanifoorumin opiskelijoita. Minulle on ilo ja kunnia päästä juhlimaan heitä. Koulutus on yksi tärkeä tasa-arvoa lisäävä asia. On hienoa nähdä, kuinka ihmiset muuttavat maailmaa omassa elämässä, jättävät ennakkoluulot taakseen ja siten omina itsenä vaikuttavat myös Suomeen. Jokainen onnistumistarina työssäni antaa minulle voimaa. Työpaikalla taas meillä on huippuporukkaa ja se näkyy Irti Huumeista ry:n työmäärän kasvuna. Hyvän kierteen huono puoli on se, että työtehtäviä on entistä haastavampi priorisoida. Kuitenkin hyvän kierre vie yhdistystä ja meistä jokaista eteenpäin.

Omat voimavarani tulevat määrätietoisuudesta ja periksiantamattomuudesta. Siitä, että olen aina päättänyt elää itseni näköistä elämää. Joskus se on ollut raskastakin. Esimerkiksi kouluaikaa olin erilaisissa puhutteluissa siitä, että voisin saada parempia numeroita, jos lukisin enemmän kokeisiin. Tai voisin kirjoittaa L:n äidinkielestä, jos opettelisin pilkkusäännöt. Pilkkusäännöt ei ole olleet minulle ikinä elämän ja kuoleman kysymyksiä, mutta ihmiskohtalot ovat. Nuoruudessani halusin kuulla muiden nuorten elämän tarinoita ja oppia ymmärtämään erilaisia ihmisiä. Halusin ymmärtää ihmisen haavoittuvuutta.

Tänä päivänä nuo tarinat ovat yksi tärkein voimavara työssäni. Vaikka kaikki minulle tärkeät ihmiset eivät enää elä, heidän sanansa, elämän kokemuksensa ja neuvonsa elävät mielessäni. Työssäni kohtaan ihmisiä, jotka pelkäävät läheisen tippumista turvaverkon läpi ja läheisensä huumekuolemaa. Samaan aikaan olen onnekas, koska ympärilläni on erilaisia ihmisiä, kuulen moninaisista elämäntilanteista ja saan tehdä työtä, jolla on merkitystä.

Työssäni maailman pahuus, synkkyys ja julmuus ovat esillä usein. Ilo, huumori ja valo meinaavat jäädä sen varjoon. Siksi haluan vaalia keveyttä ja iloa. Voimme vaikuttaa siihen, miten paljon katsomme pimeyteen tai tuomme pimeyttä esiin. Pitää muistaa synkimmälläkin hetkellä, että toivoa on.
Toivon, että suomalaiset päättäjät näkevät ja ymmärtävät huumemaailman ihmisoikeusrikkomusten ja ammattirikollisuuden vahvistumisen, mutta samalla pitävät huolta siitä, että suomalaisessa yhteiskunnassa sairastuneet, ongelmiin joutuneet ihmiset saavat toisen mahdollisuuden. Siitä on kyse hyvinvointivaltiomme turvaverkossa. Paikataan se ja huolehditaan, että turvaverkosta tulee tulevaisuudessa trampoliini, joka pompauttelee ihmiset mukaan yhteiskuntaan.
Väriloistetta ja iloa syksyyn.