Suomen kalleni tarharyhmä

Neljän vuoden välein katukuvaan ilmestyy erinäköisiä telttoja ja kojuja joiden ympärillä liikehtii innokkaan ja tärkeän näköisenä ihmisiä jakamassa esitteitään. 

Näissä esitteissä sekä ehdokkaan itsensä huulilta toistuu tarinaa siitä mikä on pielessä ja äänestämällä minua aurinko paistaa huomennakin ja suunnilleen velkasikin muuttuvat saataviksi. 

Tässä vaiheessa puolueet ja kansanedustajiksi pyrkivät ehdokkaat tietävät mitä pitäisi tehdä. 

Vastahan kukin puolue on vaaliteemoissa vähintään otsikkotasolla osittain jopa sisällön osalta ajaneet kohti samaa maalia.  

Demokraattisessa järjestelmässä niin vasemmalta oikealta kuin keskeltä tulleiden tavoitteiden pohjalta neuvottelemalla ja yhteen sovittamalla tässä maassa luulisi asioiden korjaantuvan. 

Vaalipäivänä kansa valitsee vaalipiireittäin 200 edustajaa valvomaan, että huolehtimaan 

puolueiden ohjelmissa kerrottujen tavoitteiden toteutumisesta kunkin edustamalla alueella eli koko maa tulisi huomioiduksi.  

Mitä saamme? 

Sen sijaan, että näkisimme valtionhoitajia rakentamassa Suomesta parempaa korjaamassa ja raivaamassa ongelmia ja virheitä yhteiskunnassa. 

Näemme 200 henkilön tarharyhmän kilpailemassa kuka keksii vastapuolesta nokkelimman herjan. Tai kuka saa pidettyä pisimmän puheen ilman, että sanoo käytännössä mitään. 

Sen sijaan että kuulisimme rakentavaa keskustelua tavoitteiden yhteen sovittamiseksi. Kuulemme herjaa demokratian halventamisesta suvaitsemattomuudesta eri aatteiden ylivertaisuudesta suhteessa vastapuoleen. Sen sijaan että keskitytään korjaamaan virheitä sekä ongelmia jotka kaikki puolueet ovat vaaleissa todenneet. Keskitytään siihen kuka teki sen virheen ja millä vuosikymmenellä.  

Suomen eduskunnan kunniavelka on hoitaa Suomen valtion sekä omien kansalaisten asiat ja elinolot kuntoon jättääkseen maan vaalikauden lopussa paremmassa kunnossa kun sen alussa oli. 

Suomessa on köyhyyttä, kodittomuutta, työttömyyttä, syrjäytyneisyyttä ihan omastakin takaa. Se, että Suomi hoitaa velkarahalla muiden ongelmia ei ole oikein. 

Kun Suomen asiat ovat kunnossa sitten voidaan ajatella muun maailman auttamista jos ja kun meillä on siihen varaa.  

 

Ryhmäkuri 

Yksittäisellä kansanedustajalla on oikeus ja jopa suotavaa ajatella omilla aivoillaan ja äänestää, muodostaa kantansa oman harkintansa mukaan kunhan se ei riko perustuslakia. 

Käytännössä poliittiset lehmänkaupat tehdään pienessä piirissä kabineteissa.  Eduskuntaryhmissä ryhmäkuri pakottaa edustajaa tekemään kuten sanotaan sanktioiden uhalla. Eli käytännössä meillä on ryhmä lampaita jotka menevät kuten paimenensa heitä ohjaa. 

Äänestämisen jälkeen sitten kritisoidaan sosiaalisessa mediassa taikka muissa tiedotusvälineissä kuinka huono juttu tämä oli. Loppupeleissä hän on itse vastuussa äänestäjilleen mitä nappia hän painaa. Tätä imenee jopa ministeritasolla. 

Julkinen teatteri rappeuttaa kansan jo ennestään huonoa arvostusta eduskuntaan kun eikä ole ihme ettei äänestäminen välttämättä kiinnosta. 

Demokraattisessa yhteiskunnassa tarvitsemme niin vasemmistolaista politiikkaa, oikeistolaista politiikkaa kuin keskustalaista politiikkaa, että maata kehitettäisiin kokonaisuutena sillä kaikki nämä palaset palvelevat toistensa tarpeita voidaksemme turvata kansalaisten perustuslailliset oikeudet, jotta hyvinvointivaltio Suomi kulkisi kohti sitä parempaa huomista.  

 

Poliittiset lehmänkaupat on perseestä. 

 

0
mjarvela

Freelancer toimittaja.

Lähetä juttu vinkki markus.jarvela@outlook.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu