Iloisia uutisia ( 10) – Laiva tuhoutui – kaikki ihmiset (276) pelastuivat!

Osa 10

Edelliset osat: Iloisia uutisia blogiotsikoissa 25.8.2020- – 17.9.2020

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/author/mlhie2/

Onnea onnettomuudessa?

Merillä tapahtuu alvariinsa havereita. Usein syynä on myrsky.  Raivoava meri, kuin hornan kattila, ei ole laivojen ja matkustajien ystävä. Niinpä merten pohjat kätkevät lukemattomia hylkyjä ja ihmisten luita. Pimeä ja märkä hauta. Kun taannoin esimerkiksi kuuluisan Titanicin hylkyä tutkittiin, saatiin esille monia asioita.

Joskus voi käydä onni onnettomuudessa. Kulkuväline menee mäsäksi. Auto, mopo, prätkä junanvaunu, lentokone, laiva. Kuin ihmeen kaupalla jotkut selviävät hengissä!

Sellainen on tämän blogin viitekehys, näyttämö. Välimerellä noin 2000 vuotta sitten.

Kiihottamisrikosta – esitutkintaa?

Lähde: Apostolien teot, luvusta 21:26 – lukuun 28 saakka, KR1938

Keissin juuret olivat siinä, että apostoli Paavali joutui ns. kiihottamisrikoksen objektiksi. Viharikoksen siis. ( Kiihottaminen ja vihapuheet eivät ole mikään uutuuslaji!) Kyseessä olivat mielipideseikat, vastakkaiset näkemykset ja fanaattisen kiihkoilu.

Apostoli Paavali oli palannut lähetysmatkansa kierrokselta Jerusalemiin. Pahanilkiset tyypit keksivät hänestä valhesyytöksiä. Kiihko oli niin syvä, että he suoralta kädeltä tahtoivat tappaa Paavalin. Tilanteeseen puuttui roomalaisen armeijan väki. Tilanteen rauhoittamiseksi. ”Ja kun he tahtoivat tappaa hänet, sai sotaväenosasto sanan, että koko Jerusalem oli kuohuksissa..” Tilannetta selvitettiin, ja Paavali sai puhua kansalaisilleen.

Tästä alkoi se kuin ”käräjäkierre” – jossa Paavali oli aina uudella forum competens tasolla. Näitä kuulustelu- ja syynäyspaikkoja kertyi jopa kuusi (6) näyttämöä.

Ensimmäisen puolustuspuheen Paavali piti juutalaisten – oman kansansa väen edessä. Hebreankielellä. Siitä syntyi hirmuinen mekkala, mielenosoitus. Roomalainen upseeri (sadanpäämies) oli vähällä eksyä virkavirheeseen. Määräsi ruoskittavaksi. Kun kävi ilmi, että Paavalilla oli tosiaan ollut rooman kansalaisuus syntymästä saakka, roomalaiset sotilaat pelästyivät. Rooman kansalaista ei saanut ruoskia ilman tuomiota. Tilanne oli epäselvä. (Roomalaiset eivät olleet niin perillä juutalaisten uskontoasioista, vaikka Rooma oli miehittänyt Israelin niinkuin lukuisat muutkin maat!) Paavalin asia piti siis saattaa roomalaisen oikeus-ja kuulustelujärjestelmän piiriin.

Ensin Paavali sai puheoikeuden juutalaisten uskontojohtajien edessä. Ylipapit ja koko neuvosto. Mutta siitä vasta pahempi mekkala syntyi! Ja jopa tehty murhahanke apostolia vastaan, näin. Sadanpäämiehelle toimitettiin tällainen viesti:

”Juutalaiset ovat päättäneet anoa sinulta, että huomenna veisit Paavalin alas neuvostoon, ikäänkuin aikoisit vielä tarkemmin tutkia hänen asiaansa. Mutta älä sinä siihen suostu, sillä viidettäkymmentä miestä heidän joukostaan on häntä väijymässä, ja he ovat vannoneet valan, etteivät syö eivätkä juo, ennenkuin ovat tappaneet hänet. Ja nyt he ovat valmiina ja odottavat sinun suostumustasi.”

Niin totaalinen oli siis viha, että jopa vannotun syömälakon valan päätöksellä piti saada Paavali pois päiviltä!

Kuulustelukierroksia…

Kun katsoo läpi kaikki ne tilanteet, joissa Paavali käytti puolustuspuheenvuoroja, niitä tosiaan kertyy jopa kuusi paikkaa. Värikästä ”oikeusdebattia” olivat nuo tilanteet! Ihmisten vihaa ja kränää!

• Ensin järjestystä valvovien sotilaiden edessä. (Apt 21: 33-40)
• Oman kansansa väen edessä (Apt 22: 1-30)
• Ylipappien ja neuvoston edessä. (Apt 23: 1 >>)
• Korkea-arvoisen maaherra Feelixin edessä. (Apt 24: 1 >>)
• Maaherra Festuksen edessä. (Apt 25: 1 >>)
• Kuningas Agrippan edessä. (Apt 26: 1 >>)

Kun nämä syytösfoorumit oli käyty, oli ettei roomalaisen lain ja oikeuden mukaan ollut aihetta syytteeseen. Koska Paavali oli vedonnut keisariin (= sen ajan ylin oikeusvallan päätöselin) jäi ainoaksi mahdollisuudeksi lähettää Paavali Roomaan.

”Tämä mies ei ole tehnyt mitään, mikä ansaitsisi kuoleman tai kahleet.”
Ja Agrippa sanoi Festukselle: ”Tämän miehen olisi voinut päästää irti, jos hän ei olisi vedonnut keisariin.” ( Apt 26:32, KR1938)

Keisarin kyydillä kohti Roomaa!

(Lähde, Apostolien teot luku 27)

Apostoli Paavali oli nyt tutkintavanki. Hänet piti toimittaa keisarin eteen Roomaan. Niin alkoi merimatka Siidon- nimisestä rannikkokaupungista, Itäisen Välimeren rannikolta. Laivassa oli satoja matkustajia. Paavali ja muutamia muita vankeja. Sadanpäämies, Julius nimeltään oli vartioimassa vankien kuljetusta. Laivassa oli tietysti myös rahtitavaraa.

Sääolosuhteet eivät purjelaivoja ajatellen olleet suinkaan suotuisat. Riskejä olisi.

Jo alkuun valittiin reitti, joka kulki Kyproksen saaren suojissa, rannikkoa myötäillen. Saavuttiin Myrra nimiseen paikkaan ( nykyisen Turkin etelärannikolla). Siellä vaihdettiin aleksandrialaiseen laivaan, jonka suunta oli Italia. Matkanteko oli hidasta. Luovittiin Rodoksen pohjoispuolitse, ja sitten Kreetan saaren suojiin. Merenkulku alkoi olla jo vaarallista. Edessä olisi rajujen syysmyrskyjen aika.

Paavali oli ja eli realistisissa tasoissa, mutta myös oli elävässä uskossa ja yhteydessä Kaikkivaltiaan Jumalan kanssa. Hänen, joka on aina ajan tasalla. Tuntee eilisen, tämän päivän, huomisen – aina ikuisuuksiin saakka. Jumala valaisi Paavalille mitä edessä.

”Paavali varoitti toisia: Miehet, minä tiedän, että purjehduksestamme tulee työläs ja vaarallinen. Siinä ei ole vaarassa vain lasti ja laiva, vaan myös oma henkemme.»

Sadanpäällikkö kuitenkin uskoi laivuria ja aluksen omistajaa enemmän kuin Paavalin puhetta. Kun paikkakin oli talvisatamaksi soveltumaton, useimmat olivat sitä mieltä, että oli jatkettava matkaa ja yritettävä päästä talveksi Foiniksiin, Kreetan satamaan, joka antaa lounaaseen ja luoteeseen päin. ”

Nyt oli edessä kuitenkin pahempikin kriisi. Matka Kreetan saaresta kohti Italian rannikkoa olisi pelkkää avomerta, satoja kilometrejä.  Sitten tapahtui pahin mahdollinen.  Pelätty koillismyrsky syöksyi esille. Mikään ei estänyt kun laivan hallinta petti ja se joutui tuuliajolle.  Päästiin Kauda-nimisen saaren suojiin. Merimiehet sitoivat köysiä puisen paatin ympärille. Laiva jätettiin sitten ajoankkurin varaan, oltiin tuuliajolla. Kohtalon armoilla.

Rajumyrsky ei hellittänyt. Viskattiin mereen osa lastia, sitten kaikki irtain tavara. Myrsky raivosi päiväkausia. Ei näkynyt yöllä kuuta eikä tähtiä, ei aurinkoa päivällä.  Laivaväki menetti kaiken toivonsa. Sen ajan merenkulku oli erilaista. Merimiehet ottivat suuntaa, öisin tähtikuvioista, kuun kierrostakin. Päivällä auringosta. Ei ollut tietoliikennesateliitteja, ei navigointivälineitä. Ei edes sähkötystä ollut keksitty. Ei voinut lähettää mayday hätäviestiä. Noissa olosuhteissa oli kuoleman uhka leijui päivin öin. Ihmiset menettivät ruokahalunsakin, eivät syöneet. Sitten Paavali piti taas puhetta.

”Miehet! Teidän olisi pitänyt uskoa minua eikä lähteä Kreetasta. Silloin olisitte välttäneet nämä vastukset ja vahingot. Mutta nyt kehotan teitä pysymään rohkealla mielin. Yksikään teistä ei menetä henkeään, ainoastaan laiva tuhoutuu.

Viime yönä näet vierelläni seisoi sen Jumalan enkeli, jonka oma minä olen ja jota minä palvelen. Enkeli sanoi: ’Älä pelkää, Paavali. Sinä olet vielä seisova keisarin edessä, ja Jumala antaa sinulle sen lahjan, että myös matkatoverisi pelastuvat. Pysykää siis rohkeina, miehet! Minä luotan Jumalaan ja uskon, että käy niin kuin minulle on sanottu. Jollekin saarelle me vielä ajaudumme.»

Sitten tuli 14. yö kun laivapaatti oli ajelehtimassa, holtittomasti säiden armoilla. Merimiehet alkoivat aavistaa, että lähestyttiin maata. He luotasivat syvyyttä. Oikein. Varotoimeksi merimiehet laskivat neljä ankkuria, koska yön pimeydessä ei voinut nähdä, oliko edessä karikkoja tai riuttoja. Aamua odotettaessa Paavali käski kaikkia syömään. Kahden viikon paasto ja stressi oli ottanut voimille.

”Siksi kehotan teitä nyt syömään jotakin. Se on välttämätöntä, jos mieli pelastua. Yksikään teistä ei menetä hiuskarvaakaan päästään. Tämän sanottuaan hän otti leivän ja kaikkien nähden kiitti Jumalaa, mursi leivän ja alkoi syödä.  Toisetkin saivat tästä rohkeutta ja rupesivat ruokailemaan. Meitä oli laivassa kaikkiaan kaksisataaseitsemänkymmentäkuusi henkeä.  Kun oli kylliksi syöty, merimiehet kevensivät laivaa heittämällä viljalastin mereen.”

Kun aamu valkeni oli maata näkyvissä. Merimiehet eivät tunnistaneet missä oltiin. Pilvisellä säällä, yötä päivää – tuuliajolla? Ei mitään mistä ottaa suuntamerkkejä. Oltiin eksyksissä. Merimiehet näkivät poukaman, mihin ohjata laiva. Katkaistiin ankkuriköydet, nostettiin keulapurje. Laiva ajautui päin särkkää, keula juuttui kiinni. Kovassa aallokossa laivan perä alkoi hajota liitoksistaan. Laudat irtoilivat. Vartioiville sotamiehille tuli hätä. He aikoivat tappaa vangit. Sadanpäällikkö esti virheen. Lopuksi kaikki pääsivät rantaan, kuka uiden, kuka laivan kappaleilla sinnitellen.

Kaikki pelastuivat, vaikka laiva hajosi alkutekijöihinsä

Saari johon he olivat ajatuneet, oli Malta. Italian, Sisilian rannikon eteläpuolella oleva paikka. Saaren asukkaat olivat laupiasta väkeä. Alkoivat auttaa haaksirikkon uhreja. (Ei varmaan ollut ensimmäinen kerta, että saareen ohjautui merihädässä olevaa väkeä?)

Kului peräti kolme kuukautta oleskelua saarella, ennen kuin matka taas jatkui, kohti Roomaa. Aleksandrialaisen laivan keulassa oli Castorin ja Polluxin kuvat. Sillä purdehdittiin Sisilian rannikon Syrakusaan, ja edelleen – etelätuulen puhaltaessa – purjeet pullistellen aina Puteoliin, Italian länsirannikolle saakka. Loppumatka siitä Roomaan päästiin maan kamaralla kulkien.

Uskomattomasta merihädästä selviydyttiin. Kaikki 276 ihmistä saivat säilyttää henkensä. Aina ei käy näin onnellisesti. Kohtalon kovat tuulet ovat arvaamattomia. Ihmisen elämä ja henki on monesti kuin ruohonkorsi, joka taipuu, taittuu, murtuu, katkeaa! Vain hetki, niin elämä on ohitse!

Mutta jos – kun – elävä Jumala on matkateossa turvana ja tukena, voi näkyä ihmeitäkin.

Onnellinen oli Paavali, ja onnelliset olivat hän matkatoverinsa kun Korkein heitä suojeli ja auttoi. Hän joka hallitsee niin merten myrskyt kuin tuulen voiman!