Iloisia uutisia (7) – kuollut poika heräsi!

Osa 7

 

Edelliset osat:

Osa 1 https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mlhie2/iloisia-uutisia-best-wishes/

Osa 2 https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mlhie2/iloisia-uutisia-best-wishes-2/

Osa 3 https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mlhie2/iloisia-uutisia-best-wishes-3/

Osa 4 https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mlhie2/iloisia-uutisia-4-vapaus-syyllisyyden-ja-synnin-orjuudesta/

Osa 5 https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mlhie2/iloisia-uutisia-5-18-vuoden-piina-loppui/

Osa 6 https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mlhie2/iloisia-uutisia-6-itkemisen-perasta-iloa/

 

Ihmiskunnan suru, kärsimys ja kuolema

Kaikkia ihmisiä kautta maailman koskettavat samat ihmiselämän faktat. On surua, sairauksia, kärsimystä ja kuolemaa. Jotkut harvat onnistuvat selviämään läpi elämänsä kuin ilon ja onnen siivillä lentäen? On kuitenkin yksi varma fakta, joka kohtaa kaikkia tänne syntyneitä. Kuolema.

Jos kuolema kohtaa ikääntynyttä, vanhaa taikka parantumattomasti sairasta, se on helpompi mieltää. Mutta parhaassa iässä oleva? Nuoren, lapsen kuolema? Kuin katkennut korsi, liian aikaisin maahan pudonnut hedelmä, kuihtunut kukka!

Kun itsekin seisoin vuonna 1990 sairauskohtaukseen menehtyneen esikoistyttäreni haudalla, olin sokissa, mykistyneenä, sanattomana. Vieläkin – vaikka tapahtuneesta on jo 30 vuotta, äidin sydämeni surun arpi tuntuu. Loppuun asti. Onhan sanottu, että lapsen kuolema on tapauksista kaikkein rankinta. Onhan lapsi osa äitiä, ensin liki 10 kuukautta äitinsä kohdussa. Sitten vauva ja äiti elävät symbioosissa. Äiti antaa ravinnon uudelle elämälle. Kun lapsi kuolee ennen aikojaan, jokin äidissäkin kuolee pois?

Myöhemmin suruun tuli avuksi musiikki, luovuuden lahjani. Sisimmästäni nousi sanoja ja säveliä. Tein laulun lapseni muistolle. Siinä on kuusi säettä, tässä pari niistä.

Viime tervehdyksen alas hautahan saan,

heitän ruusun ja kyynelin kastelen maan.

Alas katso mä en, sinne vain tomu saa,

sielu siivin jo kirkkahin pois kiiruhtaa!

Iltaan tummenevaan tähdet luo valoaan,

sytytän kynttilän – sydämen sykkivän.

Kerran uutta on kaikki, uusi taivas ja maa.

Poissa kuolema on – kyyneleet katoaa.

Äidin ainoa poika kuoli!

Niinpä voin hyvin ymmärtää sen tapauksen, jonka Luukas talletti evankeliumiinsa, koskien Nainin lesken ainoaa poikaa.  Luukas, joka itse oli lääkäri ja on tallentanut sekä Luukkaan evankeliumin ja Apostolien Teot tiesi kyllä mitä kirjoitti. Yleensä on varsin vaikeaa mieltää ja myöntää että joku kuollut voisi herätä? Lääkärille sellaisen tapauksen kynnys on sitäkin korkeampi. Eettiset seikat, vastuu.

Tässä tapauksessa suruun liittyi tuntuva stressi ja ahdistus. Äiti kun oli leskivaimo, ja poika oli hänen ainoa huoltajansa ja elatuksen tuoja.  Roomalaisen imperiumin miehittämissä provinsseissa ei kukoistanut enempää sosiaaliturva kuin terveysjärjestelmät!  Niin oli myös Israelissa, Rooman vallan aikana. Intressit olivat sotilaallisella tasolla ja infrastruktuurissa, jossa insinööritaito kylläkin näkyi!

Perinteisesti tuolloin miehet huolehtivat perheiden toimeentulosta. Jos nainen jäi leskeksi, pojat olivat vastuullisia. Jos ei ollut ketään, ei edes sukulaisia, naispuolinen ihminen jäi almujen varaan, jopa kerjäämään. Näin ollen tässä tapauksessa pojan, ainoan huoltajan kuolema oli kova isku. Monitahoinen ongelma.

Surusaatossa se tapahtui (Luukas 7:11-16, KR1938)

”Sen jälkeen hän vaelsi Nain nimiseen kaupunkiin, ja hänen kanssaan vaelsivat hänen opetuslapsensa ynnä suuri kansanjoukko.

Kun hän nyt lähestyi kaupungin porttia, katso, silloin kannettiin ulos kuollutta, äitinsä ainokaista poikaa. Ja äiti oli leski, ja hänen kanssaan kulki paljon kaupungin kansaa.

Ja hänet nähdessään Herra armahti häntä ja sanoi hänelle: ”Älä itke.”

Herramme Jeesuksen matkaseurue lähestyi siis Nain nimistä kupunkia. Siihen aikaan kaupunkeja ympäröivät yleensä kivimuurit. Muureissa oli useita portteja, jotka tavattiin sulkea öiseen aikaan. Syystä, monistakin syistä!

Kun Jeesus lähestyi tätä tiettyä porttia, josta kuollutta kuljetettiin ulos, kaupungin hautausalueelle, hän kohtasi tämän surusaaton. Tapaus lienee koskettanut, koskapa surusaatossa oli paljon kaupungin väkeä. Perinteisten tapojen mukaan surusaattoon kuului näkyvä ja kuuluva itkeminen. Ei paettu eikä torjuttu aitoja tunteita. Yhdessä suremisen kollektiivisuushan on tunnetusti terapeuttinen asia.

Jeesus näki tietysti äidin surun ja hädän. Silloin? Niinkuin nykyisinkin. Hän näkee ja ymmärtää. Kun Jeesus sanoi äidille älä itke, se ei tarkoittanut surutyön estämistä. Tässä tapauksessa nimittäin suruun oli valmiina lääke, joka lopettaisi surun kyyneleet. Toki ilon kyyneleitä voi olettaa virranneen sen perästä, kun… tapahtui seuraavaa:

Ja hän (Jeesus) meni ja kosketti paareja; niin kantajat seisahtuivat.”

 Ja hän sanoi: ”Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse.”
Niin kuollut nousi istualleen ja rupesi puhumaan. Ja hän antoi hänet hänen äidillensä.”

Tilanne oli tietysti täysin käsittämätön?  Ja kovin poikkeuksellinenkin se oli.

Mutta sitä ei voinut kiistää ja kumota. Surusaatossa kuljetettu kuollut nousi istumaan. Ja alkoi puhua. Eivät kuolleet sillä tavalla toimi?  Kyllä kuoleman merkit ovat yleensä niin selvät, ettei tapausta viedä hautaan muutoin.  Hengitys on pysähtynyt, pulssia ei enää tunnu, keho alkaa jäähtyä, syntyy lautumia, jne. On täysin selvää, että tämä poika (mies) oli kuollut.

Mutta Jumala, joka on elämän antaja, hallitsee myös kuoleman.  Jeesus Kristus Jumalan Poika, Hengestä syntynyt, ihmisen muodon ottanut – Hänellä oli valta antaa syntejä anteeksi, valta parantaa ja valta yli kuoleman.

Ja hän sanoi: ”Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse.”

Kun Jeesus lausui nuo sanat, niissä oli dynaaminen Jumalan voima ja uutta luova energia.

Sanoissa voi olla voimaa? Sanoissa on voimaa. Jumala loi Sanallaan koko maailman.

Tulkoon valkeus, ja valkeus tuli!  Ihmisille moni asia on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista! Näin tapahtui tuolloin, yli 2000 vuotta sitten. Mahdottomalta tuntunut asia muuttui aivan toiseksi!

Äiti sai poikansa takaisin. Suuri suru väistyi, musta tulevaisuuden näkymä poistui.

Tapaus oli niin erikoinen, että ihmiset eivät tienneet mitä ajatella? Mutta niin vain oli, että he olivat saaneet todistaa ihmettä.

Ja heidät kaikki valtasi pelko, ja he ylistivät Jumalaa sanoen: ”Suuri profeetta on noussut meidän keskellemme”, ja: ”Jumala on katsonut kansansa puoleen.”

Ja? Ei vain silloin muinoin – vaan edelleenkin – näinäkin aikoina – Elävä Jumala auttaa, tekee jopa ihmeitäkin. Niiden perässä ei voi eikä saa juosta. Jos Jumala niin hyväksi näkee, Hän päättää mitä milloinkin on tarpeen? Jeesus armahti tuota leskiäitiä, ja niin Hän tahtoo edelleenkin armahtaa ja auttaa kärsiviä. Jos joku tahtoo, etsii?

mlhie2

* Kirjoittaja on eläkkeellä oleva hoitaja, musiikkiterapeutti, laulaja, vapaa kirjoittaja; kirjailija. * Aatteellisesti, uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton. * Vakiintunut kiusaamisen vastustaja, ihmisoikeuksien perääjä. *Aktiivinen toimija (eläkkeelläkin). * Selviytymisen seminaarista selvinnyt, koetusten koulussa opiskellut, iloisesti kiinni "elämän pannukakun reunassa"! MOTTO: "Linnut voivat laulaa silloinkin kun oksa katkeaa, koska ne tietävät että niillä on siivet". Minut löytää mm. kotisivulta * http://elamanlaulu.com/ * http://elamanlaulu.com/muistelmia-maijaliisa-hiekkanen/ * elamanlaulu@gmail.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu