Kouluväkivalta ABC – osa 2 – tapauskeissejä. . .

 

Osa 2

Edelliset:

25.9.2020 https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mlhie2/kouluvakivalta-kiusaaminen-vakava-ihmisoikeus-ja-rikosongelma-suomessa/

26.9.2020… https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mlhie2/kouluvakivalta-kiusaaminen-abc-osa-1/

 

Kiusaaminen, kouluväkivalta: rikollisten tekojen tunnusmerkistöä!

Jotta jotakin rotia ja korjauksia voisi edes teoriassa odottaa, koulukiusaamisesta on ryhdyttävä puhumaan oikeilla termeillä. Se on usein väkivaltaa, ei mitään mukavaa leikkiä! Koulukiusaamisessa on nähtävissä monenkin rikoslajin tunnusmerkistöä:

  • pahoinpitelyrikos, raakakin pahoinpitely (väkivaltarikokset)
  • laiton uhkaus (kännyillä, somessa)
  • vahingonteko ( toisen koululaisen omaisuuteen kajoaminen)
  • päällekarkaus, fyysisen koskemattomuuden loukkaus
  • kunnianloukkaus ( valheelliset väitteet somessa, kännyillä)
  • vainoamisrikos, stalkkaaminen ( kyttäys, jatkettu sellainen)
  • jne, jne

On äärimmäisen korkea aika tulla realiteetteihin, koskien kouluväkivaltaa. On aika lopettaa hyysääminen ja vähättely. On tartuttava härkää sarvista. On otettava ns. kissa pöydälle. Vähättely, piittaamattomuus, hampaattomuus ja nössöily, jota kouluväkivaltaa koskien on nähty, vuodet ja vuosikymmenet – sen aika on muuttua rakentavien ja tervehdyttävien toimien piiriin. Uutisissa onkin näkynyt iloisia ja toivoa herättäviä korjausmalleja, mm. Etelä- Karjalassa! https://yle.fi/uutiset/3-11560824   Hyvä! Sellaisia tarvitaan joka taholla isänmaatamme!

 

Lasten, alaikäisten vastuu?

Ne alaikäiset, jotka ryhtyvät kiusaamiseen, ovat usein tietoisia, että rikosoikeudellinen vastuuikä on 15 vuotta. Näin he hyödyntävät sitä. Nojaavat siihen, ettei vastuuta ole eikä tule. Väärä luulo. Vastuu toimii muulla tavoin. Mutta kattavasti näkyy, että vastuuta pakoillaan. Huoltajat, joiden vastuulla on alaikäistensä puuhailut? Mitä siitä? Paljonkin.

Yhteiskunnan näkökulmasta nyt vain on nämä faktat:

  • Kun lapsi tekee tekoja, joissa on rikosten tunnusmerkistö, siihen on puututtava.
  • Onhan ihan absurdia, että LAPSI saisi ja voisi tehdä rikoksen tuntomerkit täyttäviä tekoja?
  • Vahingoittaa ja tuhota toisten lasten elämää!
  • Ja aikuiset pakenevat vastuuta?
  • Huoltajat, opettajat, päättäjät, poliitikot!

Tällaisesta roistomaisuudesta lasten ja koululaisten maailmassa on tehtävä selvyys! Näin ei voi loputtomiin jatkua. Ei voi. Ellei terveitä ja lainmukaisia rajoja tahdota asettaa ja valvoa, on seurauksena, mikä, mitä? Pahuudelle ja laittomuudelle ei voi antaa määräysvaltaa.

Jokainen ale 15-vuotias, joka teoillaan osoittaa kriminaalisen teon tunnusmerkkejä, on saatettava lainmukaiseen edesvastuuseen. Se kuuluu koulun, huoltajien ja lastensuojelun, poliisienkin toimialueeseen. Tällaiset pikku-diktaattorit ja tyrannit eivät voi nauttia koulun, opettajien ja yhteiskunnan ”suojelua”. Laki on sama kaikille. Koulut eivät voi olla mitään rikollisten tekojen ”erillisaluetta” yhteiskunnassa. Kouluissa pitää olla JOKAISELLA oikeus turvallisuuteen ja yksilön suojaan.

Kun lainlaatijat suorastaan ”kuorsaavat” – eivätkä kallista korviaan kiusattujen ja ahdistettujen lasten hädälle – kouluissa – on muiden kansalaisten herättävä.  Niiden, joilla vielä sykkii inhimillinen sydän! On puolustettava niitä, joilla ei ole resursseja. Jokainen lapsi on tärkeä ja ansaitsee apua. Sekä kiusatut, että myös kiusaajat. Aikuisten on oltava hereillä, ettei jälkikasvu tee sellaista, joka on jatkossa tuhon tie! Niin uhreille kuin  pahuuden harjoittajille!

 

Tapaus A – ( sivustakatsojan kertomaa. . .)

Kauan sitten kun ei ollut älykännyjä, ei nettiä eikä somea, kiusaamista tehtiin eri tavalla. Toisen oppilaan mainetta mustattiin valheilla, jotka puskaradio levitti. Uhkailtiinkin, peloteltiin. Samanlainen pahuus ja julmuus toimi silloinkin kiusanhenkien puuhissa, sillä keinoja keksittiin…

Minä, joka olin kuin näkymätön sivustakatsoja, näin ja kuulin kaikkea. Ja olen suostunut kertomaan niitä tapauksia tulevaan kirjaan, jonka nimi on  Pako kiusaamisen helvetistä!

Vasta nyt tajuan, että olisi pitänyt puuttua silloin aikanaan, siihen kaikkeen?

Mutta kun en osannut enkä voinut? Nyt kerron. Josko edes jonkun korvien välissä syntyisi oivallus, millaista rääkkiä se voi olla? Ja samanlaista ja paljon pahempaa se tuntuu nykyisin olevan. Nyt eka keissi.

Tapaus A. . .

Hänet oli jotenkin valikoitu sellaiseksi, kuin roskapönttö, jota sai potkia ja johon sai heittää roinaa, johon saattoi sylkeä? Sitä totaalista hommaa oli vaikea ymmärtää? Ja vasta myöhemmin itsekin aloin tajuta, kun tuli ikää.

Siihen aikaan ei ollut maaseudulla mitään koulukuljetuksia. Käveltiin tai polkupyörällä ajettiin, ja talvisin hiihdettiin suksilla, jopa viisikin kilometriä.

Kun kukaan ei ollut näkö- ja kuuluetäisyydellä, ne käyttivät tilaisuutta hyväkseen. Kävivät sen tytön kimppuun, kolme isompaa jätkää. Kaatoivat sen maahan ja alkoivat kiusata. Se kyllä huusikin kuin tapettava sika, se potki ja hosui käsillään. Mutta ylivoima oli liikaa. Yksi alkoi kiskoa pois alushousuja. Toiset huusivat, me tahdotaan nähdä tytön pimppi! Tyttö huusi yhä kovempaa. Ja minä kuulin sen. Kun kuljin yksikseni jäljessä. Minulla oli polion vääntämä toinen jalka, niin että lenkkasin ja kulku oli hidasta.  Ne luulivat kai, ettei kukaan nähnyt, mutta minä näin ja kuulin. Piilouduin tuuhean kuusen taakse. Se oli kamalaa katseltavaa.

Se tyttö aina vain huusi, ääntä siitä lähti.  Ja se potki kuin riivattu. Siitä ne vain tuntuivat innostuvan. Ottivat katajanoksia ja tunkivat niitä sen housuihin. Siitä saat! Ne sanoi.

Ehkä ne pelkäsivät, että joku saattaisi kuullakin, ja ne lopettivat. Repivät tyttöä letistä niin että pää heilui kuin räsynukella. Tunkivat vielä sammalta suuhun, että ole nyt jo hiljaa!  Potkivatkin, ja kaivoivat sen reppua. Ottivat sieltä kotiläksyvihkon, sinikantisen.

Sen ne otti ja kasteli kuralammikossa. Lopuksi ne uhkaili:

Jos kerrot tästä jollekin, sanankin, niin seuraavalla kerralla sulle käy paljon pahemmin!

* * *

Sitten, koulussa. Opettaja kuulusteli kotitehtäviä. Tyttö ei osannut ulkomuistista vastata. Märkä vihko oli pulpetissa. Opettaja suuttui: Sinä kuriton kakara! Etkö ole tehnyt kotiläksyjä! Opettaja tuli kohti, iski karttakepillä pulpetin kanteen: Vastaa, vastaa! Avaa pulpetin kansi. Siellä se oli. Märkä kurainen vihko.

Sinä julkea tyttö! Olet pilannut koulun antaman vihkon! Etkö ymmärrä, että se on valtion varojen tuhlaamista. Ei sodan jälkeen ole varaa kustantaa liikoja kouluarvikkeita! Nyt menet nurkkaan seisomaan. Etkä saa tänään syödä ruokalassa keittoa.  Emäntä antaa sinulle näkkileipää ja vettä. Rangaistukseksi pahuudestasi. Ettäs opit!

Tyttö seisoi nurkassa, selkä luokkaa vasten. Julkisessa häpeässä ja rangaistuksessa. Kun kyyneleet valuivat pitkin naamaa, ja räkäkin alkoi valua, hän pyyhki hihallaan naamaansa.

– Paikalla siellä! huusi opettaja, kuin koiraa olisi komentanut. – Eikö kotonasi opeteta siisteyttä? Huusi opettaja vielä. (Tytön tukassa oli roskia, kun pojat olivat häntä maastossa retuuttaneet.)

Toiset oppilaat tirskuivat, varsinkin ne pahoinpitelijät. Hiljaa rivissä! huusi opettaja. Kiusantekijät olivat tyytyväisiä. Opettaja oli saatu nyt tätä tyttöä vastaan. Pelikenttä oli vapaa ja avoin. Ei hätää. Tyttö ei takuulla uskaltaisi avata puhevärkkiään. Pojat olivat saaneet opettajasta suojelusesimiehen, ja.. . Ja… ruokahalu kasvoi syödessä. Nautinto tekojen onnistumisesta kasvatti pahuuden hinkua. Ongelma vain oli, että tyttö ei enää kulkenut samaa reittiä. Se kulki – mitä lie metsän reittejä? Ja sitten tuli talvikin.

Kiusantekon hinku jylläsi poikien sisällä. Kun taas oli sopiva sauma, he kiskoivat tytön päästä pipon, kaulaliinan ja villakäsineet, ja heittivät ne ulkohuussiin aukosta alas, kakkojen sekaan. Kotimatkalla tyttö paleltui pahasti, pakkasta kun oli liki 25 astetta. Se sai kovan keuhkokuumeen, ja oli pari viikkoa poissa koulusta. Sen kotoa kyseltiin, mihin olivat joutuneet tytön pipo, kaulaliina, lapaset? Kukaan ei koulussa (muka) tiennyt hölkäsen pöläystä mistään!

Ja kun tyttö taas tuli kouluun, sama kiusaamisen malli jylläsi. Ne pojat ajoi sitä kauas pihasta, kaatoi maahan ja hankasivat lumella sen naamaa ja tunkivat lunta sen housuihin. Ne luulivat kai, että kukaan ei nähnyt? Mutta minä joka olin jo sellaisia kauheuksia nähnyt, olin aina sopivan matkan päässä.

Mutta ei voinut mitään. En uskaltanut käydä puolustamaan. Ne samat tyypit pilkkasivat minua, sanoivat: ”juokse nyt ontuva rimppakittu!” Mutta kiinni ne eivät minuun käyneet, kai säälivät kun linkkasin toista jalkaani?  En siis voinut yhtään mitään. Fyysinen ylivoima oli liian suuri. Enkä uskaltanut edes opettajalle valittaa. Kun ne korstot varastivat sen tytön repusta sen eväät, annoin hänelle joskus omista eväistäni puolet.

Kyllä minä mietin pääni puhki, mutta mitään keinoa en keksinyt. Ylivoima oli liian suuri. Ja kun ne saivat konnuuksillaan opettajankin puolelleen, tyttöä vastaan, mitä minä heiveröinen rampa poika olisin voinut?

Se kaikki oli minulle kaameaa katseltavaa ja kestettävää. En ymmärtänyt, että kaikki aikuiset ummistivat silmänsä tuolta kaikelta? Kun se lopuksi oli ihan yleisessä tiedossa, mitä kaikkea tapahtui. Kukaan ei tehnyt mitään. Kaikki olivat kuin ei olisi mitään tapahtunut! Tyttö jäi aivan yksin. Sen tyttökaveritkaan eivät lopuksi olleet sen kanssa. Ne pelkäsivät nekin, että saavat samanlaisen kohtelun. Se kulki yksinään koulumatkat, metsiä pitkin. Talvella oli helpompaa, kun hiihdettiin jonossa kaikki. Susivaaran takia ei saanut yksin hiihtää.

Kyllä minä olen läpi elämäni tätä pohtinut. Tunnonvaivoja olen potenut, syyllisyyttä. Kun en tehnyt enempää? En uskaltanut, ei ollut voimia. Olin pelkuri ja raukkis. Hiljaa hyväksyin sen kamaluuden. Olin osasyyllinen tekoihin.

Mutta kun myöhemmin näin, miten näistä kiusaajista tuli kaikista rikollisia tyyppejä, pari kuoli alkoholimyrkytykseen, niin tuli uutta pohdittavaa?

Kysymys ei ollutkaan yksin tästä kiusatusta tytöstä? Kysymyksessä oli täysin sairas yhteisö ja rikollisten tekojen paketti! Siinä olivat kaikki samassa jamassa. Eikä ollut ketään, joka olisi avannut tuota pakettia. Tuossa kamaluudessa tuhoutui monen tulevaisuus. Opettajakin teki lopuksi itsemurhan, kun hänelle paljastui mistä oli kyse!

(Jatkan toisessa keississä, tapaus B)

mlhie2

* Kirjoittaja on eläkkeellä oleva hoitaja, musiikkiterapeutti, laulaja, vapaa kirjoittaja; kirjailija. * Aatteellisesti, uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton. * Vakiintunut kiusaamisen vastustaja, ihmisoikeuksien perääjä. *Aktiivinen toimija (eläkkeelläkin). * Selviytymisen seminaarista selvinnyt, koetusten koulussa opiskellut, iloisesti kiinni "elämän pannukakun reunassa"! MOTTO: "Linnut voivat laulaa silloinkin kun oksa katkeaa, koska ne tietävät että niillä on siivet". Minut löytää mm. kotisivulta * http://elamanlaulu.com/ * http://elamanlaulu.com/muistelmia-maijaliisa-hiekkanen/ * elamanlaulu@gmail.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu