Kouluväkivalta, osa 6. He surmasivat minut. . .

 

Osa 6

Edelliset osat 0-5, löytyvät blogilistaltani. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/author/mlhie2/

 

Tapauskeissi E

He surmasivat minut.

Sen he tekivät.

Eikä ollut ketään joka olisi tullut väliin!

Ei ketään joka olisi puolustanut, suojellut väkivallalta.

Ei yhden yhtäkään, joka olisi kuunnellut, kulkenut mukana.

Niin minä jäin yksin, ypöyksin.

Kuin saalistettava – petojen armoille.

Oli niitä toisiakin, samanlaisia.

Joita kiusattiin, kidutettiin henkisesti päivästä toiseen.

Niitä hirveitä tekstareita ja videoita.!

Niitä ne levittivät somessa ja netissä, niillä piinasivat.

Ne raiskasivat minut porukalla.

Sen ne kuvasivat ja levittivät sitä somessa.

Niin ne surmasivat minut.

Tappoivat tuhansiksi siruiksi minun ihmisarvoni.

Tekivät minut riistaksi kynsissään, julmuudessaan, pahuudessaan.

En ollut mitään? Kehoni häpäistiin.

Ei ollut ihmisarvoa, ei suojaa, ei mitään!

Mieleni murskattiin miljooniksi atomeiksi.

Kuka ne kokoaa?

Ei, kukaan – koskaan – enää!

En ollut ihminen heidän julmissa käsissään.

Petoja he olivat, ihmispetoja!

Ei minulla ollut yhdenvertaista ihmisoikeutta.

En voinut mitään edes sanoa, ne liimasivat teipin suuni eteen.

Etten huutaisi, ettei kukaan kuulisi.

Kunpa olisinkin tukehtunut siihen paikkaan?

Pahempaa oli tulossa. . .

Jäin kitumaan kuin haavoille ammuttu saaliseläin.

Jonka sadistinen metsämies jättää kärsimään ja hiljaa kuolemaan.

Julmasti.

He surmasivat minut.

Tappoivat toivoni, tulevaisuuden lupauksen.

Tekivät minusta ihmisraadon.

Ja sitten vielä nauroivat ja sylkivät päälleni..

En minä itkenyt.

Olin kauhusta lamaantunut.

Olin tapettu.

Minut oli tapettu, ihmisyyteni oli surmattu.

Inhimilliset tunteeni kuolivat.

Kyyneleetkin loppuivat.

He surmasivat minut.

Tuhosivat elämäni, toivoni.

Turmelivat kehoni, masensivat mieleni.

Järkytyin.

Tällainenko on kehuttu suomalainen koululaitos?
Sen pimennoissa surmataan heikompia. Ihmisiä?

Se kätkee sisälleen tappajia, murhaajia, pahoinpitelijöitä?

Julmureita. Rikollista ainesta?

***

Ei, ei kukaan meitä oikeasti kuuntele.

Me ollaan äänetön joukko.

Mitätön, mitätöity. Unohdettu, syrjitty.

He surmasivat minut.

Suruni saattaa minun hautaani.

En jaksa koota palasiani, että tuntisin olevani ihminen?

En jaksa, enempää.

Mutta tämän kirjoitin.

Annoin luvan kertoa tämä julkisesti.

Sitten, kun minua ei enää olisi.

Kun hautani päällä kasvavat rikkaruohot.

Sillä?

Tallattavaksi ja murskattavaksi

rikkaruohoksi ne minut määrittivät.

Te toiset, elävät vielä?

Koettakaa kestää!

mlhie2

* Kirjoittaja on eläkkeellä oleva hoitaja, musiikkiterapeutti, laulaja, vapaa kirjoittaja; kirjailija. * Aatteellisesti, uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton. * Vakiintunut kiusaamisen vastustaja, ihmisoikeuksien perääjä. *Aktiivinen toimija (eläkkeelläkin). * Selviytymisen seminaarista selvinnyt, koetusten koulussa opiskellut, iloisesti kiinni "elämän pannukakun reunassa"! MOTTO: "Linnut voivat laulaa silloinkin kun oksa katkeaa, koska ne tietävät että niillä on siivet". Minut löytää mm. kotisivulta * http://elamanlaulu.com/ * http://elamanlaulu.com/muistelmia-maijaliisa-hiekkanen/ * elamanlaulu@gmail.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu