Sananvapaus, selli, sensuuri 2007

 

Olipa taannoin eräs kirja Suomessa, joka oli niin ”vaarallinen” (?) eräiden mielestä, että..?

Mitä? Ryhdyttiin viimeisen päälle pakkokeinoihin, jotta kirjan kirjoittaja saataisiin hiljaiseksi. Saataisiin lopettamaan kirjoittaminen. Saataisiin kirjoittaja kiltiksi ja sopuisaksi? Ja toiveena oli että Se Paha Kirja (?) saataisiin takavarikkoon. Että se kirjoittaja saataisiin vankilaan. Että sen tietokone takavarikoitaisiin. Että ….

Totta vai tarua? Faktoja vai fiktioita? Totta ja faktoja. Vaikka ei sitten millään voisi uskoa sumalaisessa oikeusvaltiossa (?).

No, tekevälle sattuu. Kun oikein fanaattisesti innostuu, tapahtuu ylilyöntejä. Realiteetit hämärtyvät. Viha-ainekset (virkatasoillakin) alkavat määrätä tahdin. Juuri näin tapahtui lokakuussa 2007.

 

LAINSUOJATTOMANA Suomessa – oikeusvaltiossa? 2005

Tämä siis oli se kirja, jonka tiimoilta poliisiviranomainen, pankkilaitoksen jatkuvan painostuksen edessä ryhtyi laittomiin pakkokeinoihin. Kirjan kirjoittaja,  Maijaliisa Hiekkanen) pidätettiin keskellä päivää 25.10.2007, ja määrättiin Pasilan poliisiputkaan yöksi. Miksi? Että pankkilaitoksen vaatima ”kunnianloukkaustutkinta”  (?) kuulustelu, tehtäisiin. Siellä mamma pötkötteli Putkan Betonipedillä yön, ja sitten aamulla muilutettiin Tampereelle!

Ni mitä tästä? Kyseessä oli erittäin vakava ylilyönti ja suhteeton voimankäyttö. (Sen myönsikin tutkinnanjohtaja H.K. Tampereen poliisista kuulustelupäivänä 26.10.2007.)

Sittemmin syyttäjäviranomainen ei ryhtynyt syytettä kunnianloukkauksesta nostamaan – koska – em. Kirja ei ollut millään tavalla lainvastainen. Se oli faktaa hometalojutusta ja julkisesta oikeusprosessista 1996-2003. Menettelyt osoittavat, että jopa (laittomien) pakkokeinojen käyttöä vaatien pankkilaitos koetti M-L H:n sananvapauden vaientaa. Valitettavalla tavalla poliisiviranomaiset lankesivat loveen hekin. Syntyi julkinen farssi, jota puitiin monilla keskustelufoorumeilla. Eikä sellainen ”oikeusmurhasovellus” yleensä vaikene, eikä vanhene.

Sananvapaus, selli, sensuuri?

Kun nyt yhteiskunnassa on meneillään sellainen buumi, että jahdataan ihmisiä heidän sanomistensa tiimoilta. Ja kun vain tietyt sanomisen lajit ovat jahdattavina . . . niin kuinka ollakaan, nousi jälleen kehiin se ”jahtaus” johon minut oli taannoin pantu! En minä pelännyt. Miksi olisinkaan? Olin tiennyt jo kirjaa kirjoittaessani, että se oli täyttä asiaa. Totuus ei pala tulessakaan.

Tässä ei enempää. Tämä em. tapauskertomus löytyy kirjasta Elämää & Eväitä, sivut 40-71, 2018. Se sisältää autenttista viranomaisten asiakirjamateriaalia, joka julmalla tavalla todistaa pankkilaitoksen brutaalit ja häikäilemättömät vaatimukset!

Kirjassa on kahdeksan (8) suoraa sitaattia esitutkintapöytäkirjasta, joissa Pankkilaitos oli vaatinut aivan käsittämättömiä toimenpiteitä (jotta Kirjoittaja MLH saataisiin vaiennetuiksi! Uskomatonta, mutta valitettavan totta. Sinänsä keissi, em:ssa kirjassa kerrottuna, on monin osin hupaisaakin. Mitä Pasilan selliosastolla oikein näkyy? Otteet olivat viimeisen päälle! Yritys ”vaientaa” minut oli niin perfecto! – että sitä oli vaikea uskoa? Vaikeninko? En todellakaan!

http://elamanlaulu.com/muistelmia-maijaliisa-hiekkanen/

http://www.kansallinenkirjakauppa.fi/kirja/Maijaliisa_Hiekkanen/El%C3%A4m%C3%A4%C3%A4_ja_ev%C3%A4it%C3%A4/9789526860237

Tapahtumat ovat hämmästyttäneet, mutta myös naurattaneet lukijoita! Miten pidin kiinni lainmukaisesta sananvapaudestani? Mikä lopuksi vaiensi tutkinnanjohtajan, Tampereella? Miksi hän tuli suopeaksi ja lopetti yhtäkkiä kuulustelut?

Eli tämä tästä aiheesta, sananvapaus. Kun nyt Päivi Räsäsellä on asiointia Pasilan poliisitalossa, tietysti toivoisi, ettei samanlaista selliyötä olisi kohdalla, mitä itse elin 25.10.-26.10.2007.. . Vaikka siitä sitten kehkeytyi oikein Tosielämän Trilleri!

Silloisia otoksia netistä…

Keskustelu – Jännä putkareissu! | Historia, kulttuurit ja … – Tiede

https://www.tiede.fi › keskustelu › ketju › janna_putkareissu

Perushoitaja Maijaliisa Hiekkasen kokemus poliisikäytännöstä antaa pelottavan kuvan poliisin harjoittamasta ruumiillisesta ja henkisestä väkivallasta, tässä …

https://www.tiede.fi/keskustelu/23585/ketju/janna_putkareissu

Enkeli-Elisa ja valehtelun oikeutus? – Mikseri.net

https://www.mikseri.net › clubs › thread

Kun Maijaliisa Hiekkanen kirjoitti ja julkaisi v. 2005 omakustanteen toisen lajin ”kiusaamisesta” – eli virkavallan, poliisien, tuomioistuinten, pankkilaitoksen …

 

https://www.mikseri.net/clubs/thread.php?topic_id=52157&page=last

 

mlhie2

* Kirjoittaja on eläkkeellä oleva hoitaja, musiikkiterapeutti, laulaja, vapaa kirjoittaja; kirjailija. * Aatteellisesti, uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton. * Vakiintunut kiusaamisen vastustaja, ihmisoikeuksien perääjä. *Aktiivinen toimija (eläkkeelläkin). * Selviytymisen seminaarista selvinnyt, koetusten koulussa opiskellut, iloisesti kiinni "elämän pannukakun reunassa"! MOTTO: "Linnut voivat laulaa silloinkin kun oksa katkeaa, koska ne tietävät että niillä on siivet". Minut löytää mm. kotisivulta <a href="http://www.elamanlaulu.com" title="http://www.elamanlaulu.com">http://www.elamanlaulu.com</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu