Makkaraministeri Lintilän lyhytnäköinen pakkomielle tulee kurittamaan tavallisia suomalaisia

Keskustalaisen elinkeinoministeri Lintilän tuskaisen punaista naamaa ja äksyilyjä on saatu seurata jo jonkin aikaa. Lintilän hampaankolossa on ollut Suomen vastuullinen koronalinja, jonka tarkoituksena on ollut taata oman maan kansalaisten turvallisuus.

Lintilä sai vihdoin tahtonsa läpi Keskustan uhattua hallituksesta lähdöllä taas kerran, vihjaa oikeistopopulistinen Ilta-Sanomat.

Nyt sitten Suomeen saa matkustaa ilman koronatestejä semmoisistakin maista, joissa jokainen suomalainen tietää tasan tarkkaan olevan kaikkea muuta kuin hyvä tilanne.

Tautia tiedossa! Sosiaali- ja terveysministeriössä ollaan lievän kauhun vallassa ja niin ollaan myös tavallisen kansankin parissa. Jos totta puhutaan, niin lievän paikalle voi laittaa kangistavan.

’Ei pystytty näkemään, mitä tautitilanteen nopea paheneminen voi tarkoittaa, sosiaali- ja terveysministeriöstä kommentoidaan’, kertoo oikeistopopulistinen Ilta-Sanomat.

Lintilän linja tulee tietämään sitä, että kansalaisiin erittäin todennäköisesti kohdistuu rajuja rajoitustoimia ilman testauspakkoja toteutettavan matkailun avaamisen vuoksi.

Suomesta voi mennä kokonaisia alueita karanteeniin ihan samalla tavalla kuin tilanne oli viime keväänä Uudenmaan kohdalla.

Ei ihme, että koronaepidemian kannalta ratkaisevassa sosiaali- ja terveysministeriössä ollaan järkyttyneitä. Ministeri Kiurua lainaten: Katastrofi epidemian hoidon kannalta.

Kiuru on täysin oikeassa, sillä ulkomailta vapaasti virtaavat massat saattavat aiheuttaa epidemian hallitsemattoman kasvun.

Lintilän ja Keskustan junttaamalla linjalla ja hallitulla hybridistrategialle ei ole mitään tekemistä keskenään.

Tämän jälkeen hybridistrategia on pelkkä tarra Ruotsin kaltaisen antaa mennä linjan kyljessä.

Aikovatko hallituksesta lähdöllä uhanneet Keskusta ja Lintilä kantaa vastuunsa, kun sitten ajetaan päin seinää ja homma leviää käsiin kuin Jokisen eväät?

Vastaushan tiedetään, että takuulla eivät. Korkeintaan lähtevät lopultakin luikkimaan hallituksesta kaikkien tempaustensa ja uhkailujensa jälkeen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu