Pyrkimys uskosta osattomien pakottamiseksi uskovien tavoille on valekristillisyyttä

Täytyy ihmetellä nykyajan äänekkäitä kristittyjä.

Mitä liikkuu ihmisen päässä, kun yhtäältä kehdataan sanoa, että näennäiset kristilliset hyveet ja tavat – muotojumalisuus – eivät ihmistä pelasta kadotukselta ja toisaalta suureen ääneen markkinoidaan, että kristittyjen tehtävä on pyrkiä muuttamaan yhteiskunta juuri sellaiseksi, että siinä noudatettaisiin kristillisiä hyveitä ja tapoja torjuen tämän ja tuon kauhistuttavan Raamatun vastaisuuden?

Toisin sanoen, joillakin on otsaa antaa ymmärtää, että ei ikuisuuspaikkasi siitä sen paremmaksi muutu, vaikka miten hyvä ihminen olisit tai kauniilla äänellä virsiä veisaisit mutta se on ihan varma, että jos me saisimme päättää ja itse asiassa meidänhän sitä päättää pitäisi, sinäkin syntisäkki toimisit hyveellisesti ja veisaisit virsiä, sillä me annettaisiin sellaisia määräyksiä ja säädettäisiin sellaisia lakeja; Suomi olisi jälleen ”kristitty” ja ”Jumalaa pelkäävä” maa!

No, ei tässä rehellisyyden nimissä ole mitään uutta, kun tarkastellaan kristinuskon historiaa. Se nimittäin on täynnä pyrkimystä ihmisten kontrolloimisen ja suorastaan pakottamiseen ”Jumalan pelkoon”.

Kiellettyjen kirjojen ja kidutettujen ”noitien” roviot ovat palaneet, armeijoita ja aseita vääräuskoisia vastaan on siunattu, kristilliset velvollisuudet laiminlyöneet on laitettu jalkapuuhun ja vaikka mitä viheliäistä, mitenkään loputonta poliittista vehkeilyä unohtamatta.

Tässä vaiheessa onkin todettava, että kirjoituksen otsikko ei kerta kaikkiaan sitten alkuunsakaan pidä paikkaansa.

Asia on niin, että pyrkimys uskosta osattomien pakottamiseksi uskovien tavoille, on nimenomaan järkkymätön osa kristillisyyttä.

Perinteet jatkuvat aina vaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu