Salaisen al-Hol-asiakirjan vuotaminen viemässä Halla-ahon poliisin puheille

Poliisihallitus on tehnyt tutkintapyynnön valtakunnansyyttäjälle salaiseksi luokitellun al-Hol-asiakirjan vuotamisesta julkisuuteen. Kyse on viranomaisten turvallisuudesta. Halla-aho on leveillyt tiedoilla, joiden hän on itsekin osittain myöntänyt perustuneen vuodettuun asiakirjaan. Nyt taisi käydä käry, sillä on hyvin mahdollista, että käynnistyneessä rikostutkinnassa tullaan kuulemaan Halla-ahoa, kertoo Demokraatti.

Oman mielenkiintoisen kysymyksensä näissä jo tavaksi tulleissa luottamuksellisten virkamiesten välisten sähköpostikeskustelujen ja asiakirjojen vuotamisessa julkisuuteen muodostaa virkamiesten itsensä velvollisuuksien rikkomisen lisäksi se, onko ulkoministeriön virkamiehiä houkuteltu, painostettu tai kiristetty tietovuotoihin esimerkiksi poliittiseen lojaliteettiin vedoten.

Kenellä olisi motiivi tällaiseen potentiaaliseen houkutteluun, painostukseen tai pahimmillaan kiristykseen?

Katseet kääntyvät erityisesti Kokoomukseen ja Perussuomalaisiin, jotka ovat erittäin tehokkaasti ottaneet vuodettujen luottamuksellisten tietojen aiheuttamasta hämmennyksestä poliittisen hyödyn irti yrityksessä kaataa hallitus. Samaan hengenvetoon on mainittava myös Kristillisdemokraatit.

Vuotojen poliittinen tarkoitushakuisuus on täysin ilmeinen.

On helppoa syyttää pelkkiä virkamiehiä ja he tietysti kantavat teoistaan vastuunsa mutta harvemmin virkamiehellä on näin voimakasta itsenäistä poliittista motiivia toimia tavoilla, jotka johtavat pahimmillaan virkarikokseen syyllistymiseen.

Ei kysymystä motiivin omaavien likaisten poliittisten verkostojen roolista voida ohittaa.

Tämä ei ole mitenkään ennenkuulumatonta ainakaan, jos katseet käännetään Suomea kauemmas.

Pitäisikö tieto- ja asiakirjavuotojen osalta käynnistää laajempi tutkinta?

Kuten todettu, poliittinen motiivi kyseenalaiseen toimintaan on kiistaton.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu