SLEY leimaa homoseksuaalisuuden ”syntiinlankeemuksen aiheuttamaksi ihmisen olemuksen ja toiminnan vääristymäksi”
Kirkko- ja kaupunki uutisoi 27.10.2023 Helsingin evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien yhteisen kirkkoneuvoston päätöksestä jättää ilman budjettitukea viisi kirkon virallista lähetysjärjestöä. Syynä on kyseisten lähetysjärjestön kielteinen suhtautuminen naispappeuteen ja seksuaalivähemmistöihin. Ilman tukea jääneiden joukosta löytyy kirkon 150-vuotias herätysliike ja virallinen lähetysjärjestö Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (SLEY ry). SLEY:n viime kesänä julkistama homoseksuaalisuutta koskeva kannanotto ”Emme syrji tai työnnä sivuun” onkin sisäisesti varsin ristiriitaista luettavaa.
Kannanotossaan SLEY toivottaa seksuaalivähemmistöt tervetulleeksi liikkeeseen jopa jäsenistöään ohjeistaen ja väittää, että sen piirissä ei harjoitettaisi niin sanottuna eheytystä, jolla yritetään muuttaa seksuaalista suuntautumista. Tällainen väite tiedetään kuitenkin konservatiivisiin herätysliikkeisiin liittyvän kokemuksen perusteella sumuverhoksi, jonka suojissa tapahtuu kaikenlaista. Homoseksuaalisuuden harjoittamista avionrikkomiseen verraten ”tervetulleille” seksuaalivähemmistöön kuuluville tarjoillaan kieltäymystä, eli selibaattia. Tällaista vaativien olisikin syytä tehdä omakohtainen elämysmatka vuosikausien selibaattiin ja sen seurauksiin.
Torjuvaa asennettaan ”homoseksuaaliseen toimintaan” SLEY perustelee Raamatun opetuksilla ja kirkon virallisella avioliittokannalla.
”Opetamme Raamatusta nousevan evankelis-luterilaisen kirkon virallisen kannan mukaisesti, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Tämän opetuksen mukaan homoseksuaalinen toiminta ei kuulu Jumalan luomaan järjestykseen, vaan on syntiinlankeemuksen seurausta. Syntiinlankeemus aiheutti ihmisen olemuksen ja toiminnan vääristymistä monilla tavoin myös seksuaalisuuden alueella.”, todetaan kannanotossa.
Siis, luomisjärjestyksen vastaista, syntiinlankeemuksen aiheuttamaa ihmisen olemuksen ja toiminnan vääristymistä? Eikä tässä vielä kaikki, sillä SLEY:n näkemyksen mukaan silläkään seikalla, että homoseksuaalisuus olisi synnynnäistä, ei ole merkitystä, koska ”raamatullinen teologia” ja ”luomakunnan vääristymät”.
Sanat loppuvat.
LInkki menee kuitenkin ihan muunlaiseen hengelliseen yhteyteen kuin SLEY:hyn, huomasitko?
Ilmoita asiaton viesti
Mitähän linkkiä tarkoitat?
”Emme syrji tai työnnä sivuun” linkki menee SLEY:hyn.
Ilmoita asiaton viesti
Sori, ei linkki, vaan tuo varsinainen kuvaus.
Ilmoita asiaton viesti
Eikun vieläkin korjaan:
Seuraavan linkin takana oleva todellisuus ei ole SLEY:stä kotoisin: ”sumuverhoksi, jonka suojissa tapahtuu kaikenlaista.”
Mutta nyt jo ainakin toista kertaa, leimaaminen on ehtinyt jo tapahtua.
Voisitko yst. Mika oikaista tämän uudella blogilla lyhyesti, koska asian lukeneitahan ei enää muuten tavoita.
Näin se maailma muuttuu – kun sitä kaikilla konsteilla muutellaan tarpeen vaatiessa.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys lyhentää nimensä virallisesti muotoon Sley ry.
Ilmoita asiaton viesti
Kyse on kaidalle tielle kutsumisesta. Ilman asian hengellistä ymmärtämistä, laajat massat pitävät touhua hulluutena. Ja siksi eksyttäjät näyttävät olevan niskan päällä.
Laveiden teiden ja nautintojen ihmiset haluaisivat estää hyvään kutsujien äänen.
Jokainen tarpeeksi kauan hengen tietä vaeltava ymmärtää, ettei kaiken maailman sateenkaarihömpötyksistä saa loppupeleissä kuin harmia itselleen.
Tämän oivalluksen levittäminen nuorisolle on totisesti hyvän asian ajamista.
Ilmoita asiaton viesti
Ihan kauheata sössöä tuo sinun kommenttisi. Ei elämä voi tuollaista olla.
Ilmoita asiaton viesti
Kommentoisin että Iiro on taas syönyt sie … mutta en viitsi, kun viimeksi sain siitä bannia 😀
Ilmoita asiaton viesti
Äläs nyt. ”Loppupeleissä harmia” on lievä ilmaisu, jos tarkoitetaan helvetin kauhuja.
Ilmoita asiaton viesti
Helvetti on todellisuutta ja se alkaa jo maan päällä. Loppupelit aletaan ennen viimeistä viivaa ja siis helvettiä.
En viitsi maalata helvetin kauhuja maanpäällisen paratiisin rakentajille.
Kauniita sateenkaaria ja kukkaseppeleitä käytetään kuvaamaan maallisia himoja. Ymmärrettävästi niiden seuraamuksista ei haluta keskustella.
Nämä seksuaalisuuden rakentajat kieltävät oman kuolevaisuudenkin. Kiksejä haetaan tässä ja nyt.
Kiitos kommentista! Oikein hyvä huomio ja se vaati pienen täydentävän vastauksen.
Ilmoita asiaton viesti
Kivet huutavat!
Ilmoita asiaton viesti
Juu ja pensaat palavat ja vesi muuttuu viiniksi.
Ilmoita asiaton viesti
Näkeekö blogisti Mäenpää-Louekoski syntiinlankeemuksen seurauksia havaintomaailmassaan. Jokin esimerkki olisi myös oletettavasti näkemystä valaiseva, jos vastaus on myöntävä.
Ilmoita asiaton viesti
Kysymykseni tarkoitus oli selvittää, onko tässä kyse siitä, että syntiinlankeemukseen uskomattomat määrittävät, miten syntiinlankeemuksen seurauksiin saa suhtautua. Vastaamattomuus on myöntymisen merkki?
Ilmoita asiaton viesti
Sekä synti, että syntiinlankeamus ovat teologisia rakennelmia, joilla ei ole mitään merkitystä muille, kuin kyseistä uskonoppia seuraaville.
Ilmoita asiaton viesti
Joissakin kristillisissä piireissä harjoitettu seksuaalisten toisintoimijoiden eheytyshoito on näin sivustaseuraajan näkövinkkelistä vaikuttanut varsin tehottomalta.
Rauhanuskonnossa taas samantapaisesti suuntautuneet ihmiset voivat päästä rikkomishoitoon, joka on hyvin tehokasta. Kerran oli yksi katolta pudotettu jäänyt vielä henkiin, mutta sitten sekin kivitettiin rikki. Teho on siis hyvin lähellä 100%. Tuosta tehostakohan se sitten johtuu, ettei tätä rikkomishoitoa juurikaan näe arvosteltavan niissä piireissä, joissa eheytyshoidon huonot tulokset ovat arvostelun kohteena.
Ilmoita asiaton viesti
Kovin monimutkaista ja väkinäisen koukeroista whataboutismiä.
Blogi käsittelee SLEYn linjauksia homoseksuaalisuudesta.
Tee sinä se blogi whataboutismisi aiheesta, jos se aidosti kiinnostaa ( mitä epäilen).
Ilmoita asiaton viesti
Globaalisti tarkastellen eri uskontokunnissa tähän asiaan suhtaudutaan eri tavoilla. Paheksunta taas suuntatuu ilmeisestikin pehmeimmäksi uskottuun kohteeseen?
Ilmoita asiaton viesti
No eiköhän se osu siihen mikä eniten koskettaa.
Kyllä homojen vainoista esim Afrikassa kirjoitellaan eikä asialla yleensä ole ne jotka kuten esim Väänänen ja Nordlung tässä ketjussa tuomitsevat homouden.
Parhaiten autamme sateenkaari- ihmisiä kaikkialla olemalla itse suvaisevaisia ja tiedemyönteisiä.
Ilmoita asiaton viesti
Mutta niinhän se on tällä hetkellä jo kuitenkin, että tiede on jo täysin rengin asemassa sukupuoliajattelulle.
Ilmoita asiaton viesti
Sukupuoliajattelu? Onko se näitä aito avioliitto Hiekkaharjun terrorisointeja? Vai mitä?
Ilmoita asiaton viesti
Ei tainnu mennä Setan kieliopin uudissanakirjan mukaan?
Ilmoita asiaton viesti
No sä kai olet siihen prrehtynyt. Mulle ei termi sukupuoliajattelu aukea.
Ilmoita asiaton viesti
Ei se Sini mullekkaan aukea katsomatta siitä sanakirjasta, yhtä tyhmiä ollaan, kunhan jonkun yläkäsitteen jostain nappasin. Mitäs Sini kuuluu? Ei ollakkaan aikoinin ”nähty.”
Ilmoita asiaton viesti
Äh. Nappailet umpimähkään käsitteitä. Et siis halua oikeata keskustelua.
Ilmoita asiaton viesti
Luepa Sara Al Husainin Huono tyttö, jos sinua kiinnostaa miten islam sortaa naisia. Sittenpä olisi pohjaa ihan ikiomalle blogille kun sinua ei kaimani aihe tunnu kiinnostavan mutta kovasti haluaisit jostakin jotakin sanoa.
Ilmoita asiaton viesti
Mikaela Rusin tarina oli kuitenkin ihan jostain muualta kuin mistä väitettiin olevan. Tällä konstin ne Sley:n lähetysmaäärärahat saadaan kaikki pois!
Ilmoita asiaton viesti
Herra olkoon ylistetty jos niin käy.
Ilmoita asiaton viesti
Tai tässä tapauksessa Sley:n nimiin laitettuja linjauksia.
Ilmoita asiaton viesti
Eikö tuo ELY ole eri linjalla kuin SLEY, joten miksi sekään ei saanut avustusta? Kansanlähetyksen ja Kylväjän poisjättäminen on sinänsä ymmärrettävää aivan kuten SLEY:nkin.
Ilmoita asiaton viesti
Voi kerta kaikkiaan tätä touhua, Ensin vedetään esiin Sley, ja sitten otetaan jostain aivan muualta varsinainen tarina.
Ilmoita asiaton viesti
Ei tosissaan ole ymmärrettävää, tajuaisit nyt Juha, miten kierosti tässä mustamaalataan kaikki aivan säntilliset tahot. Nuo eivät mitkään harrasta kuvatun kaltaista toimintaa. Pääni pantiks voin laittaa.
Tällä rakennetaan vainoa.
Ilmoita asiaton viesti
No kerrotko, mikä on tilanne? SLEY on naispappeutta vastaan ja tuomitsee homouden, vai kuinka? ELY on hämärämpi juttu , mutta liberaalimpi näissä asioissa, eikö vain, koska synnyn taustalla on juuri SLEYn vanhoillisuus.
Kansanlähetyksellä taas on perinteisesti maine änkyröiden järjestönä. Kylväjästä en oikein tiedä, myönnän sen.
Henkilökohtaisesti minua ei tuo suhtautuminen homoseksuaalisuuteen juuri kiinnosta, vaan torjuva asenne naisten toimimiseen pappina.
Ilmoita asiaton viesti
No, kun on paljon naisia, jotka katsovat naispappeutta ihan muusta vinkkelistä, kuin tasa-arvovinkkelistä, mutta sitä en ehkä pysty välittämään, kun asia nähdään niin ykskantaan tasa-arvo-kysymyksenä. – Muuten jos se olisi sitä, se heijastuisi myös ihmis-suhteiden tasolla kaikissa asioissa vallankäyttönä ja naisten eri asteisena ohittamisena, tai vähintään pienenä mitätöimisenä. Sellaista vaan ei ole näissä herätysliikkeissä tavattavissa missään. Eikä ole ikinä edes ollutkaan. Pohjoisen herätysliikkeistä en osaa sanoa, ja parempi etten sano, kun olen joutunut tekemisiin vain yksittäisten ihmisten kanssa.
Tunnen ns. konservatiiveja herätysliikkeitä toisaalta vähän lapsuuden ajalta, nuoruudestani, ja sitten keski-iän jälkeiseltä ajalta, eikä niissä ole koskaan törmännyt ”nainen vaietkoon srk:ssa”-mentaliteettiin. Naispappeus on ihan toisen sortin asia. Se on kokemuspohjaisempi myös meillä naisilla.
Ja miten tuo naisen alempi-arvoistaminen edes onnistuisi, – itse tuntemassani SLEY:n paikallisessa porukassa on mukana naisia professorista postinjakajaan, enemmän korkeasti koulutettua väkeä, kuin tavallisessa väestössä. samoin miehissä. Mutta sillä ei Jumalan edessä ole mitään merkitystä, eivätkä ne oi olla srk:ssakaan missään mielessä mittaavia tekijöitä. Jo alkukirkossa halvemmat saivat armolahjojen kautta suuremman kunnian kuin rikkaat ja ylhäiset. Tämä on Uuden Testamentin henki, ja siinä pysyminen pitää meitä toistemme kunnioittamisessa. Tässähän on ikuinen jännite tietysti.
Suhde homoseksuaalisuuteen ja sukupuolikokemusvariaatioihin vastaa täysin yleistä suomalaista normilinjaa, eikä eheytyksiä harrasteta, -kuinka ymmärretään asian vakavuus yleisesti ottaen, en osaa edes sanoa, koska eivät nämä asiat ole keskiössä.
Miten itse linjaan niitä,- sitä en voi yleistää muihin. Tämä ei tarkoita, että se hyväksyttäisiin. Ihminen kuitenkin hyväksytään, ja sanoma itsessään on se, joka hoitaa kaikkia, ja on keskuksena.
Ilmoita asiaton viesti
Kansanlähetys oli tiukkaa settiä joskus viimevuosisadan puolella. Vierastin itsekkin sitä. Nyt se ei ole.
Kylväjä ja Sansa ovat ihan OK.
Myöhempään ELYY:n naispappeuskiistan takia siirtyneitä muistan nuoruudestani monia todella upeita pappeja persoonina, mutta tuolloin ei itselläni ollut aikuisen ihmisen mittapuita heitä syynätä teologisin perustein.
Herännäisyys varmaankin on samaa maata loppujen lopuksi ruohonjuuritasolla edelleen, mutta sen johto on voimakkaasti elitistynyt ja liberalisoitunut. Se on melkomoisesti hyljännyt tämän ainutlaatuisen kansa-syvä-ulottuvuutensa.
Rukoilevaisuus pitää kutiaan paremmin.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ämmiä pidä päästää puuhastelemaan miesten ja yhteisöjen sielunelämän asioiden pariin.
Naisten sinänsä hyvä ja äidillinen ominaisuus – kyky tuntea – ei sovellu kansan mielialojen pitelyyn ja ohjailuun.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, tässä suhteessa saatamme Iiron kanssa toisemme löytää. Kun ihminen menee kirkkoon pyhänä, hänellä on Jumalan jano! Nainen alttarilla (sukupuolena) lataa meitä toisella tavalla hengellisessäkin virassa, kuin mies. Psykofyysinen tosiseikkahan se on. Olisiko jokin tästä Jumalalle kenties outoa ja vaikeasti ymmärrettävää? Jokainen, jolle Hän on pilven reunalla elävää parta-olentoa enemmän, ymmärtää, ettei näin ei ole.
Jumalan palveluksessa halutaan kohdata Jumalaa, ja täyttyä hänestä virtaavalla elämällä.
Nainen peilinä, puhujana, pappina lähtee myötäelävyydestä, jolla on oma paikkansa, mutta kun sana tulee lihaksi kerran viikossa, sen esittäjälläkin on iso merkityksensä. – Ettei Jumala, – meidän Luojamme, olisi meitä hiukan paljon parempi psykologi tässä asiassa?
Silti tunnen ns. vapaiden suuntien naisevankelistoja ja vaikkapa valovoimaisia luterilaisia nais-Raamatun-opettajia, monia. Mutten halua heitä tälle nimenomaiselle pyhälle Jumalan kohtaamisen paikalle, viikottaiseen Jumalan palvelukseen. Siinä vaan on se ero, joka menee yli hilseen, mutta mielestäni meilläkin on oikeus tähän valintaan, etenkin kun Kirkon tunnustuspykälä tätä oikeutta vielä kaikesta huolimatta edelleen suojelee.
Ilmoita asiaton viesti
Iiro tullut sienimetsältä ja kirjoittaa heti asiaa ämmistä! Päivinkin pitäisi ottaa onkeensa ja jättää näistä uskonasioista keskustelu meille miehille ja mennä keittämään sitä kahvia 😀
Ilmoita asiaton viesti
HHih, no minäpäs mene. Ihan kiva Pekka, että sulla toi huumor kukkii!
Ilmoita asiaton viesti
Ettäkö kinkeripiiri on hommannut itseleen sanktion? No voi harmi, ahdasmielisyys vei taloudellisesti ahtaammaalle 😂
Ilmoita asiaton viesti
Ei Nea,ei se niin ole, ahdasmielisyys nousee lain alaisuudesta. Se kattaa sekä ihmissuhteet että Jumala-suhteen.
Kirkas evankeliumin julistus vapauttaa aina, niin hengellisellä kuin ihmis-suhteidenkin tasolla.
Ilmoita asiaton viesti
Homous oli vielä vähän aikaa sitten tautiluokituksessa.
Kuka tohtii epäillä tiädettä. Sillä on aina paras tieto kaikesta.
Johtuuko homous geeneistä vain opitusta, sitä ei tiedä edes Mika Mäenpää-Louekoski.
Mutta johtuipa vaikkapa alkoholismi geeneistä tai opitusta, siitä voi eheytyä.
Homous on yksisuuntainen tie, voi tulla homoksi, tulla kaapista. Kaappiin ei pääse takaisin, ei ole mahdollista että voisi ”eheytyä” Mika Mäenpää-Louekoskea tulkiten.
Ilmoita asiaton viesti
Vuonna 1981 se poistettiin.
Ilmoita asiaton viesti
Määrärahat poistamalla pudotetaan pohja Sley ry:n presidenttiehdokkaalta Mika Aaltolalta tämän yrityksestä nousta Suomen tasavallan presidentiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Nimenomaan tämäkin siellä taustalla pelaa! Tai juuri tämä ajankohdasta päätellen.
Ilmoita asiaton viesti
Onko Aaltola SLEY:n presidenttiehdokas?
Ilmoita asiaton viesti
Virallisesti Aaltola on ainoastaan oman valitsijayhdistyksensä presidenttiehdokas.
Ilmoita asiaton viesti
Tosin yksi turkulainen kokoomuksen kansanedustaja kosiskeli sitä myös.
Ilmoita asiaton viesti
Vaan ei kosiskellut presidenttiehdokkaaksi. Taisi suunnitelma olla nimenomaan, että Aaltola ei asettuisi ehdokkaaksi presidentinvaaleissa.
Ilmoita asiaton viesti