Yleistyvät puheet ghetoista ja rinnakkaisyhteiskunnista synnyttävät pelkoa ja lamaannusta maahanmuuttajissa

Valtamedia ja poliitikot sen vanavedessä ovat alkaneet ujuttaa puheisiinsa aiemmin äärioikeistolaisesta genrestä tuttua retoriikkaa, missä sinänsä täysin perisuomalaisten lieveilmiöiden kylkeen leikataan ja liimataan varoittava maahanmuuttajatarra. Poliitikkojen hienosto-osasto vasemmalta oikealle asettelee sanansa varovaisemmin mutta sitä yhtä ja samaa tarkoitetaan, suunnitellun maahanmuuton mainostamista myöten. Toivotut ja epätoivotut alkavat piirtyä ja samalla tehdään suuri karhunpalvelus monien yhteiskunnallisten epäkohtien korjaamisessa. Epäkohdat, ”uhkaavaa” kartsalla notkumista myöten, tavalla tai toisella sysätään maahanmuuttajien ominaisuudeksi tai syyksi. Kuulemma Pisa -tulosten romahduskin on maahanmuuttajien syytä. Tämänkin saattoi ihan lehdestä lukea.

Mihin tämä kaikki lopulta johtaa, onkin mielenkiintoinen kysymys?

Se on varmaa, että maahanmuuttajissa tämä on omiaan synnyttämään pelkoja, lamaannusta ja osassa varmaan oikeutettua tuohtumustakin. Eli ruokitaan ja pahimmillaan synnytetään ilmiöitä, joista ollaan muka niin kovasti huolissaan. Kyse on eräänlaisesta itseään toteuttavasta ennustuksesta.

Mitä tulee tavoitteeseen haalia Suomeen ulkomaisia huippuosaajia, niin ei kannattaisi aliarvioida huippuosaajien kykyä aistia suomalaista ilmapiiriä. Miksi ihmeessä lähteä kylmään maahan, missä pelin henki – rasismi – on joka tapauksessa selvä.

Jos kuvitellaan, että länsimaisiin arvoihin kuuluvat ihmisoikeudet säilyvät näillä eväin, erehtyy. Nimittäin, kun yhdeltä kulmalta jyrsii, ei huomaakaan, kun ihmisoikeudet on kauttaaltaan kaluttu ja tekarit siinä samalla.

Sössöttää siinä sitten, vaikka ei se enää mitään auta!

 

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu