Hyvää epäonnistumisen päivää

Hyvää kansallista epäonnistumisen päivää 13.10.2020. Epäonnistumisen päivän juhlimisen aloitti Aalto-yliopiston yrityshautomo Aaltoes vuonna 2010. Päivällä pyritään hälventämään epäonnistumisen pelkoa ja siihen liittyvää häpeää, joka on iskostettu hyvin syvälle suomalaisten mieliin.

Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläänä tutuksi tullut Bruce Oreck on useaan otteeseen avoimesti pohtinut kansantautiamme, häpeää, jonka juuret ovat epäonnistumisen merkityksen ymmärtämättömyydessä.” Tämä maa pyörii oppimisen ja korkeatasoisen koulutuksen ympärillä. Miten on mahdollista, että ymmärrätte tämän niin väärin?”, hän kysyy Nebulan Advantage17 -tapahtumassa ja jatkaa, ”Epäonnistumista on ainoastaan se, että emme opi siitä mitään. Minä en koskaan epäonnistu, sillä jos en onnistu, opin aina jotain.”

Minä taas pohdin, että onko kyse yksistään siitä, että meidän pitäisi oppia epäonnistumaan paremmin vai myös siitä, ettemme ole ymmärtäneet onnistumista ihan oikein. Pelottoman ja luovan organisaation käsitys onnistumisesta on varmasti hyvin toisenlainen kuin pelolla johdetun. Toisinaan onnistumista säätelee kannustimet, jotka toiminnan edistämisen sijaan muodostavat esteen kehittymiselle. Mitä koulumaailman puolella lopulta kertoo se, että oppilas on saanut kokeesta kympin? Mitä siitä seuraa? Harva tulee pohtineeksi, kuinka hedelmätöntä oikeastaan on oppimisen kannalta sellaisen mittarin käyttö, josta ei seuraa mitään ja joka ilmaisee, ettei oppilaan toiminnassa ole mitään kehitettävää, ei mitään parannettavaa.

Olen aiemmassa blogissani Matematiikan opettajan pitää luoda epäonnistumisen kulttuuri pohtinut, mitä siitä seuraa, että yhteisön sisällä toiset luokitellaan onnistujiksi ja toiset epäonnistujiksi. Onnistumisen tason sijaan meidän tulisi jokaisen oppilaan kohdalla määrittää se taso, jolla saa turvallisesti epäonnistua ja olla luvan kanssa luova. Epäonnistumisella on mitä parhain kyky tuupata oppijaa hyödyntämään yhteisöään ja saamaan epäonnistumisen keskellä käyttöönsä sellaisia voimavaroja, joita ei välttämättä tiennyt edes omaavansa.

Epäonnistumisella on lisäksi mitä parhain kyky lisätä ymmärrystä opittavan asian tai oppiaineen luonteesta. ”Enimmäkseen vain istun ja tuijotan papereita. Ja yritän selvittää, onko missään mitään järkeä. Yleensä ei ole. Fysiikka on loppujen lopuksi 99 prosenttia epäonnistumista, ja prosentin verran onnistumista”, toteaa Ylen Aalto-yliopiston käytäviltä tavoittama professori Michael Kosterlitz, joka on juuri hetkeä ennen julistettu yhdeksi kolmesta vuoden 2016 fysiikan Nobel-palkinnon voittajista.

mrstoivola

Marika on vuoden 2019 matemaattisten aineiden opettaja -kunniamaininnan saanut neljän kouluikäisen lapsen äiti, joka tekee väitöstutkimusta opettajan toimijuudesta käänteisessä oppimisessa (<a href="http://www.flippedlearning.fi" title="http://www.flippedlearning.fi">http://www.flippedlearning.fi</a>). Hänen intohimonaan on niin oppilaiden kun opettajien tasapäistämisen lopettaminen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu