Kiitos paskamyrskystä

Kirjoitukseni Olisiko jo aika puhua opettajien tasoeroista? (HS Mielipide 28.12.) ja siihen saamani Maarit Korhosen vastine Sillä on väliä, kenen luokalla lapsesi on (HS Mielipide 30.12.) ovat onnistuneet ihastuttamaan ja vihastuttamaan. Keskustelu aiheesta on enemmän kuin tervetullutta. Silmiinpistävää on ollut havaita kahtiajako keskusteluissa: keskustellaanko aiheesta vai henkilöistä, jotka keskustelun aloitti? Valitettavasti opettajien someryhmissä huomio on painottunut vahvasti jälkimmäisen puolelle. Niitä ovat osaltaan lietsoneet emeritusprofessori Kari Uusikylän vastine Superopettajat ja laiskat surkimukset (Facebook 31.12.). Sopiikin kysyä, onko professoreissakin eroja? Kasvatustieteisiin tällä tasolla meritoituneelta ihmiseltä odottaisin kovin toisenlaista tulokulmaa aiheeseen kuin opettajien jakamista superopettajiin ja surkimuksiin.

Kumpikaan meistä paskamyrskyn keskelle joutuneista opettajista ei ole väittänyt, että olisimme parempia kuin muut opettajat. Kumpikaan meistä ei ole omissa kirjoituksissamme myöskään kaupustellut kirjojamme, joiden kohderyhmänä on opettajat. Näihin epäargumentteihin on ollut kovin turhauttavaa vastata, koska ne vievät huomion täysin pois keskustelun kohteena olevasta asiasta. Joku osuvasti kommentoi, että onpahan ”vuoden opettaja” -kunniamaininta aikamoinen risti kannettavaksi. Itse näen, että yksi merkittävimmästä kriteereistä vuoden opettaja -tittelin taustalla on se, että pyrkii omalla toiminnallaan tukemaan myös kollegojen ammatillista kehittymistä. Tätä vaan ei tässä maassa ikävä kyllä katsota suotuisasti. Moni myös kysyy, että miksi oman ammattiryhmän ongelmia pitää käsitellä valtamedian palstoilla? Siksi, koska koulu koskettaa kaikkia lapsia ja heidän vanhempiaan. Siksi, että me todellakin pyydämme medialta apua sen ongelman tunnustamiseksi, miltä tutkijat syystä tai toisesta tuntuvat ummistavan silmänsä. Osa opettajista voi tässä maassa huonosti, koska he eivät saa tukea ammatilliseen kehittymiseensä. Näin on, vaikka tutkimustulokset suorastaan huutavat, että kouluissa todellakin on jotain pahasti vialla: oppilaat voivat huonosti ja osaamiselle asetettu tavoitetaso jää saavuttamatta.

Opettajat ovat hankalia koulutettavia. He vihaavat bisneshenkisten konsulttien kouluinnovaatiopuheita. Tätäkin punaisempi vaate tuntuu kuitenkin olevan opettaja, jolla on opettajuutensa rinnalla yritystoimintaa. Surkuhupaisaa tässä on, että jos opettaja olisi itseohjautuva oppija, hän valitsisi itse opettajansa ja hyödyntäisi moninaisia oppimisen työkaluja. Hän hakeutuisi oppiviin yhteisöihin, joissa saisi aidon kokemuksen yhteisohjautuvuuden voimasta omalle oppimiselleen. Tuon tuostakin hän huomaisi löytävänsä jotain sellaista, jota ei edes tajunnut etsivänsä. Yksikään tälle matkalle lähteneistä opettajista tuskin väittää olevansa parempi kuin muut. Itse olen tällä matkalla, jotta ahdistukseni vaihtuisi innostukseen, ja että voisin taas seisoa tekemäni työn takana (Satakunnan Kansa 3.1.2022).

Kansainvälinen opetuksen ja oppimisen tutkimus TALIS 2018 paljastaa kuinka edelleen suomalaiselle opettajalle on tunnusomaista tehdä työtään yksin. Tämä on vahvasti ristiriidassa nykyisen oppimiskäsityksen kanssa, jossa oppiminen nähdään yhteisöllisenä prosessina. Tämä on vahvasti ristiriidassa myös uusiutuvan asiantuntijuuden tavoitteen kanssa. Me emme yksinkertaisesti lunasta paikkaamme koulutuksen huippumaana, jos opettajiemme ammattitaidon oletetaan olevan peräisin ajalta, jolloin hän opiskeli yliopistossa.

+5
mrstoivola
Rauma

Marika on vuoden 2019 matemaattisten aineiden opettaja -kunniamaininnan saanut neljän kouluikäisen lapsen äiti, joka tekee väitöstutkimusta opettajan toimijuudesta käänteisessä oppimisessa (http://www.flippedlearning.fi). Hänen intohimonaan on niin oppilaiden kuin opettajien tasapäistämisen lopettaminen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu