Koulun tärkein tulostavoite on eilisenpäivän osaamisen mittaaminen

Opetussuunnitelmamme uudet arviointilinjaukset on nyt julkaistu. Olen aiemmin kritisoinut luonnosta sekä Uusi Suomi -blogissani että kirjoittamassani viimeisessä vuoden matematiikan opettaja -jutussani. Sain eilen Opetushallituksen arviointityöryhmältä vastineen avoimeen kirjeeseeni. Kiitokset siitä. Huoleni eivät kuitenkaan hälvenneet. En oikeastaan edes ymmärrä vastineen ydintä. Siinä ammutaan esittämäni kritiikin ohi sekä oikealta että vasemmalta. Vastine kuitenkin selkeästi osoittaa, ettei meillä ole yhteistä kieltä tämän asian selvittämiseksi.

Silmiinpistävää on, ettei uusissa arviointilinjauksissa puhuta sanaakaan itseohjautuvuudesta. Eikö sen pitänyt olla yksi keskeisistä opetussuunnitelmamme tavoitteista? Kysyn myös, miksi vertaisarvioinnin käsite on poistunut ja tilalle on tullut käsite vertaispalaute?

Olen aiemminkin kiinnittänyt kritiikkini erityisesti näihin lauseisiin (tosin aiemmissa lauseissa puhuttiin vertaisarvioinnista vertaispalautteen sijaan): ”Formatiivinen arviointi on oppimista tukevaa ja ohjaavaa palautetta.”, ”Itsearviointi ja vertaispalaute ovat osa formatiivista arviointia.” ja ”Itsearviointi ja vertaispalaute eivät vaikuta oppiaineesta saatavaan arvosanaan tai sanalliseen arvioon.”

En tiedä voitteko te opetushallituksessa heitellä käsitteitä miten sattuu ja olla perustelematta niitä, mutta me opettajat emme voi. Olemme akateemisen koulutuksen saaneita maistereita. Niin opetus- kuin arviointikäytäntömme tulee pohjautua kasvatustieteisiin. Itse olen oman formatiivisen arviointini kehittämisessä kääntynyt brittitutkijoiden Paul Blackin ja Dylan Wiliamin puoleen. Erityisiä näistä tutkijoista tekee se, että he ovat nimenomaan keskittyneet formatiivisen arvioinnin jalkauttamiseen. En näe osuneeni valinnassani kovin harhaan. Google Scholar ilmoittaa, että heidän vuonna 2009 julkaisemaan artikkeliin Developing the theory of formative assessment viitataan liki 3000 kertaa. Heidän kehittämänsä ja niin ikään oman arviointiajatukseni taustalla oleva kaavio on esitetty seuraavassa kuvassa. Olen lisännyt kaavioon suomenkieliset kohdat ’vertaisarviointi’ ja ’itsearviointi’. En käy tässä kaaviota läpi perusteellisemmin, mutta kiinnitän niihin kohtiin huomiota, joiden pohjalta uudet arviointilinjaukset herättävät minussa edelleen todella isoja kysymysmerkkejä.

Formatiivisen arvioinnin teoreettinen kaavio koostuu kolmesta toimijasta sekä kolmesta prosessista. Sisälle kätkeytyy kaikkiaan viisi strategiaa, joiden kaikkien on toteuduttava, jotta ylipäätään voidaan puhua formatiivisesta arvioinnista.

Saamassani vastineessa avoimeen kirjeeseen todetaan seuraavasti: ”Jotta oppilailla on yhdenvertainen mahdollisuus hakeutua toisen asteen opintoihin, eivät osaamisen tasoa perusopetuksen päättövaiheessa kuvaavat arvosanat voi perustua opettajan mielikuviin tai käsityksiin vaan selkeisiin, yhteisesti sovittuihin kriteereihin.” Tähän lauseeseen kiteytyy mielestäni yksi Opetushallituksen arviointityön keskeinen ongelma. Ikään kuin nämä kriteerit eivät olisi formatiivisen arvioinnin taustalla. Yksinkertaisesti formatiivista arviointia ei ole ilman kriteerien selventämistä (kohta 1). Kohtaan 2 voidaan ajatella kokeet osaamisen mittareina kunhan muistetaan, ettei mittaamisesta itsestään tule tulostavoite. Kohdassa 3 on palaute. Huomatkaa, että opettaja yksin on vastuussa palautteesta. Tämä ei ole sattumaa. Metatutkimus johon olen aiemmassa Uusi Suomi -blogissani viitannut osoittaa, kuinka peräti 40 % palautteesta todettiin oppimista heikentäväksi. Oma mielenkiintoni kohdistuu kohtiin 4 ja 5, jotka on tyysti unohdettu arviointilinjauksista. Kohdat 4 ja 5 ovat niitä kohtia, joissa oppilas nähdään aktiivisena toimijana omassa arvioinnissaan. Vertaisarvioinnilla tuetaan oppilaan ymmärrystä luokkatovereiden merkityksellisyydestä omalle oppimiselle. Itsearvioinnilla puolestaan edistetään oman oppimisen omistajuutta. Oppilaan aktiivisuuden ei tule rakentua behaviorististen arviointioletusten varaan.

Olen itse muuttanut käsitystäni arvioinnista siksi, ettei summatiivinen arviointiajatus yksinkertaisesti riitä opetussuunnitelmamme tavoitteiden saavuttamiseksi. Olette Opetushallituksessa paiskineet hartiavoimin töitä yhdenvartaisemman arvioinnin puolesta. On kuitenkin kaksi eri asiaa: Pystyttekö mittaamaan yhdenvertaisemmin sitä, mitä haluatte mitata? Ja onko tuo, mitä haluatte yhdenvertaisemmin mitata ylipäätään sitä, mikä on oikein koulun tehtävää ja lasten tulevaisuuden taitoja ajatellen?

Olen edelleen sitä mieltä, etteivät uudet arviointilinjaukset kestä juridista tarkastelua. Perusopetuslakimme (1998) sanoo: ”Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään oppilaan edellytyksiä itsearviointiin.” Uudessa arviointilinjauksessa todetaan voimassa oleva perusopetuslaki ainoastaan formatiivisen arvioinnin ilmentymäksi. Siinä myös todetaan, ettei formatiivinen arviointi vaikuta oppiaineesta saatavaan arvosanaa. Oma ajatteluni on matemaattisen maallinen, minkä vuoksi toivoisin jonkun juristin ottavan asiakseen uusiin arviointilinjauksiin perehtymisen.

mrstoivola

Marika on vuoden 2019 matemaattisten aineiden opettaja -kunniamaininnan saanut neljän kouluikäisen lapsen äiti, joka tekee väitöstutkimusta opettajan toimijuudesta käänteisessä oppimisessa (<a href="http://www.flippedlearning.fi" title="http://www.flippedlearning.fi">http://www.flippedlearning.fi</a>). Hänen intohimonaan on niin oppilaiden kun opettajien tasapäistämisen lopettaminen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu